Arkisto, lokakuu, 2009

KYNTTILÖITTEN ILTA

30 lokakuun, 2009 - 3:03 Kommentoi

KIRJOITIN TÄMÄN keväällä  monta vuotta sitten, surujen aikana . Tuska oli
silloin pinnalla, nyt on vuosien jälkeen jäljella muistot.
Silloin luopumisen aikaan otin esille vanhan sukupuukirjamme.
Kuva kirjan pinnassa ei ole nykyään enää täydellinen, tyviosan kohtia
lähtenyt pois. Eli arkipäiväisemmin sanottuna rakkaita ihmisiä poistunut
luotamme.Silti voin alakuloisinakin hetkinä kiittää Herraa.

Kiittää siitä,
että saan olla ja elää. On etuoikeus olla ihminen, tuntea jopa tuskaakin.

On myös onni huomata kuuluvansa osana omaan heimoomme ja ajatella, jos ei
eilispäivää ja menneisyyttä olisi, ei olisi huomistakaan.

Kaipaus, se on myös osa ihmiseloa.Nykyihminen valitettavasti ei osaa enää
kokea asioita empaattisella tasolla. Kaikki ei ole aina kovin
yksinkertaista,silti pitää olla ihminen ihmiselle.

Vain kaksi sanaa, mutta
niissä piilee kaikki. Monasti jää kyllä välillemme selvittämättömiä
solmuja. Ne pitäisi ehdottomasti purkaa, ennenkuin on myöhäistä.
Ja anteeksianto on myös jalo piirre.sillä kukaan meistä ei ole
toistemme tuomari. Mutta kukaan ei myöskään ole täydellinen.
Kontaktit ja keskustelut ovat valitettavan usein nykyään hienosti
lausuttuna small talkia.
Ei päästetä kovin läheistäkään ihmistä liki. Henkisesti ajatellen ei
riitä, että avataan ovi tullessa ja suljetaan lähtiessä.Vierailulla vai?
Riittääkö aikaa kuunnella, mitä kanssaeläjä kantaa sisällään.
Ja mitkä ovat
hänen todelliset tuntonsa siellä naamion ja ulkokuoren takana.
Tällä tyylillä, kuten olemme monasti huomanneet,etäännymme elämäntotuuksista.
ja tuskin se on tarkoituksena.

Ihmisen ei pidä antaa olla yksin ja
yksinäinen.
Kaikkihan tarvitsemme toisiamme.

Kiitos elämästäni, sanon. MINÄ olen sen ansainnut. En tiedä voinko
kauniimmin lopettaa kuin sanoa. JOS LUOJANI ON MINUT HYVÄKSYNYT-
KAIKKI ON HYVIN.
Hän on hyväksynyt, tunnen sen. Sen aistii kaikkialla, ja kesäkin on taas
takanapäin.

siunauksellista syksyä
rakkautta keskellemme
irmaliisa

—– Välitetty viesti päättyy —–

—————————————————————-
This mail sent through L-secure: http://www.l-secure.net/

—– Välitetty viesti päättyy —–

—————————————————————-
This mail sent through L-secure: http://www.l-secure.net/

 

Vastaa Vastaa kaikille Lähetä eteenpäin Vie roskiin Tulosta Täydet otsikot
Saapuneet Lähetetyt Roskakori Liitteet Luonnokset

STAALO LÖYSIN PITKÄSTÄ AIKAA NÄMÄ LUONNON NS USKONNOT

29 lokakuun, 2009 - 4:10 Kommentoi
 

Staalo – Saamenmaan kutsumaton vieras

Tuli tunturista mies, jätinkokoinen ja häijy. Kuljeksi varjoissa kuin katoava kuunsirppi, keräsi lapset pataansa. Koira kannoillansa katosi, kohti suuren aavan lakeutta.

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mutta usealla nimellä tunnetaan myös saamelaisen mytologian pelottava olento staalo. Stállu, taalo, tallo ja lihatontta ovat kaikki samaa otusta tarkoittavia sanoja. Vähäinen vaihtelu nimen kirjoitusasussa johtuu saamenkielen murteista. Lihatontalla tarkoitetaan olennon tiettyä aspektia.

Kutsuttiinpa entiteettiä millä nimellä hyvänsä – koettiin se Saamenmaassa tunkeilijana ja uhkaavana voimana. Staalo haastoi isännän puukkotappeluun tai varasti yöllä perheen lapset valmistaakseen niistä keittolounaan itselleen. Staalolla oli yleensä mukanaan koira ja oma hopeinen veitsi. Häntä luonnehdittiin ihmisen näköiseksi, kooltaan suureksi ja älyltään vähäiseksi kömpelykseksi.

Staalolla on lukuisia ilmenemismuotoja. Osaltaan tämä kertoo olennon hyvin pitkästä elinkaaresta. Varhaisemmat stállu-kertomukset kantavat aikaan, jolloin olennolle ei oltu vielä annettu edes nimeä. Se oli tunturin pelottava varjo ja väkevä uhka. Ajan saatossa staalo kasvatti lihaansa jättiläisen lihaksia, pirun sarvia ja jopa norjalaisten saamenmaasta veroa keräävien virkamiesten piirteitä. Er

Myös joulupukki koki staaloutumisen ja tämä joulustaalo taittoi jouluaattona matkaa reellä, jota vetivät metsäneläimet tai ajohärät. Staalon tielle ei sopinut joutua, jos mieli säilyttää terveytensä. Joulun alla saatettiin jopa korjata teiden ja polkujen ylle kaatuneita puunrankoja, jotta staalo ei vain pysähtyisi esteen vuoksi oman kodan lähistölle.
Myyttisissä kertomuksissa staalo yhdistetään toisinaan kuuhun tai karhuun. Staalon yöllinen ja maaginen luonne mahdollisti sen, että tämä saattoi muuttua itsekin kuuksi joulun aikoihin. Toisinaan kerrottiin kuun olevan staalon isä. Kuu (Mánnu) on saamelaisessa kulttuurissa maskuliini.

Juha Pentikäisen Saamelaiset-kirjassa karasjokilainen mies kuvaa lihatontan rakentamista 1920 luvulla:

”Uskoivat ennen, että jos mie suutun jollekin, niin mie teen savesta niin kuin ihmisen ja leikkaan sormeen haavan, niin että veri tulee ja tiputan sitä verta sen savikuvan päälle. Ja niin tekevät noituudella siihen hengen.”


Miten Staalo otettiin hengiltä?

Staalon kohtaamisen tunturissa saattoi ennakoida etäisestä vihellyksestä. Ehkäpä karhun ja staalon välille syntyneet yhtäläisyydet johtuvatkin viheltämisestä. Moni metsänkulkija on ihmetellyt viheltävää ääntä ennen kuin on törmännyt karhuun. Staalosta kertova perinne painottuu pohjoisessa Saamenmaassa lastentaruihin ja eteläisille alueille mentäessä kertomukset liittyvät enemmän lihatonttaan ja lihan tuhoamiseen. Kertomuksissa keskeisiä ovat painiottelut staalon kanssa.

Tarinoiden punainen lanka kulkee siinä, miten iso ja kömpelö staalo yrittää tappaa saamelaisen tai viedä tämän vaimon.

Kertomukset myös neuvovat miten välttää staalon taistelumetkut. Alakynnessä ollessaan se yritti tarjota saamenmiehelle omaa pientä veistään, jotta mies voisi tappaa tämän sillä. Staalon veitseen ei kuitenkaan kannattanut tarttua, sillä staalo ei kuollut koskaan lopullisesti oman puukkonsa osumiin. Staalolla oli myös aina mukanaan koira, joka oli toisinaan näkymätön.

Staalon hengenriistäjälle oli luvassa suuria rikkauksia ja vaurautta. Lapinmaassa kerrotaan edelleen noidista, jotka tappoivat vanhoina aikoina useamman staalon ja tulivat erittäin vauraiksi. Mutta onko staaloja enää olemassa? Näin tuumii Hukka-Salkko vuonna 1922:

”…ei niitä ole enää. Niin mie luulen, että ne on muodostuneet haltijoiksi. Maailma on kylmennyt niin paljon siitä asti, kun staallut ovat täällä eläneet. Siksi ne ovat loppuneet. Täällä vielä on mäntyliekoja ja honkaliekoja vähä missäkin. Mutta nyt ei kasva honkaa ei mäntyä, kun maailma on kylmentynyt.”

 

Tässä  sitaatteja, katkelmia.

Tutkin lisää, ja etsin myös Tunturilapin kaheksan vuorenaikaa

 

Senjälkeen muut asia

Joet, ym

 

Maya kulttuuri.

Ties mihin vielä ennätän.

Maailman laen kun näkisi.

 

merilintu

ystäväkö?? tulin taas miettineeksi sananvalintaa

28 lokakuun, 2009 - 5:45 Kommentoi

kertoo mielestäni olennaisimman ystävyydestä, Ystävyys on minulle merkinnyt aina paljon, multa vasta tämän kevään elämänkriisin myötä löysin yStävyyden koko kuvan, aidon välittämisen, huolenpidon Ja tukemisen. Tässä kylmässä ja kovassa maailmassa ystävyys merkitsee

vielä jotain.

Jos epäröit oisko tuo, joka tervehtien tulee luo.

Toslystävä MILLOINKAAN. mistä sen tietään saan.

Tehkää  kairalle  vae/ius, tämä yhteinen ponnistus, jonka ystäväs kanssa jaa!, johan tietää saat.

Jos hän pelkää ja vaikertaa, kOSka väsyy ja horjahtaa.

Jos hän huutaa kun sua ei näy  niinpä outous kanssasi käy.

Älä sorru sä pilkkaamaan, vaikka on hän hahmo tasamaan

Hän ei sovi sun seuraasi, eikä lauluusi

Jos hän viereliäs kalpenee, mutta sisulla etenee.

Jos hän kätensä ojentaa, kun sun on oikein vaikeaa.

Jos hän rinnallas taistelee, yhdessä huipulta katselee

Silloin tiedän sun löytävän

hänestä parhaan ystävän

 

Vysötski    eipäs kun minä itse sorvasin tätä

 

merilintu maalla

 

 

JOULUNALUS JA SATU LUETTAVAKSI

24 lokakuun, 2009 - 1:33 Kommentoi
> Aihe: LIISA -IHME  MAASSA
>
> NÄIN MENEE MINUN PIENI JOULUNALUSJUTTUNI- PÄÄHENKILÖNÄ ON LIISA JA
SIVUOSASSA HÄNEN KOTIHIIRENSÄ, NIMETÖN.

 MAA, JOSSA ASUIVAT OLI HYISEN
KYLMÄ JA VIIMAINEN.He, siis Liisa ja nimetön, olivat onnellisia
pienenpienessä kammiossaan. Eivät paljon vaatineet, vähän ruokaa,
juomaa, lämmikettä ja katon päänsä päälle.He eivät toki olleet mitään
laitapuolen kulkijoita,

MUTTA VUOSIEN JA TAPAHTUMIEN JÄLKEEN VÄHÄN
NIINKUIN HORROKSESSA MOLEMMAT.Elämä kuitenkin meni hyvin päivästä
toiseen. tuli ilta, tuli aamu. Mutta Liisan kohdalla alkoi ns.
terveydellinen alamäki. Ja kaikenlisäksi alamäki alkoi myös kammiolle.
Yhteistyö heidän välillään alkoi näköjään takkuilla, kammio ei enää
suonut Liisaparalle sitä, mitä hän siltä odotti. Sylinlämpoä, tai vain
lämpöä. Ja Liisaparka oli sita narutettavaa sorttia, häntä alkoi siellä
hyisessä kolossaan pelottaa eteentuleva hypotermian uhka.

 Taas tuli
ilta, tuli aamu. Ja tuli viisas, joka sanoi: lisää vilutukseesi paksumpi
kudelma. Näin teki Liisa jo-
ka päivä, kunnes hän oli kuin venäläinen maatuska, kotihiiri oli jo
jääkökkäle peiton kulmalla. Se ei ollut mikään hot mouse, vaan cool,jo.
Ja valkeni eräs aamu. Taas viisas sanoi, ala leipoa, se pitää lämmön
yllä. Uuni kuumaksi joka päivä,niinpä niin

. Piparit, pullat,kakut,
rieskat,Liisa leipoi ja koko suku sai moneksi vuodeksi leipiä. Nyttemmin
tuttavani  kuuli, että Liisa on kuollut lämpöhalvaukseen ja
hapenpuutteeseen. Tarina ,hölmö sellainen, jatkuu Liisan kohdalla
varmaan eri sfääreissä nyt.

Mutta varmaan hän on onnellinen. Ja minä
myös, koska odotan joulua-toivon teidän tekevän samoin. Huolehtikaa,
välittäkää lähimmäisistänne. Vielä on aurinko nukkumassa, mutta kevättä

kohti  kokka on

 

merilintu

VIIMEISELLÄ RANNALLA

23 lokakuun, 2009 - 3:52 Kommentoi

 Väitetään toisistamme nyt ja aina

 SYTYTÄ TÄNÄ ILTANA
MUISTOKYNTTILÄ

Ole mukana muistamassa heitä,

jotka vielä eilisaamuna uskoivat

elämään ja tulevaisuuteen.

= = = = = = = = = =

TÄMÄN PÄIVÄN
TÄRKEIN TEHTÄVÄ

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut
huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin
sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen
tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa
sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä
vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin – onhan?  ei niinkään varmaa

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia
mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan
sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että
olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe
huomista. Jollekulle tämä on viimeinen
mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

Välitetään toisistamme …

 

 

Minä, sinä, ja kaikki maailmanlapset

ja tietenkin aikuiset

 

merilintu

EIPÄ OLE KAAMOS MUKAVAA

23 lokakuun, 2009 - 2:01 Kommentoi

Miten minua kiehtookaan syksy!   Joku kehtaa sanoa moista.

 siinä määrin sinut on vääristetty,

että vastapainoksi sovinnaisuudelle, mukautumiselle

ja pelolle

tahtoisin melkein

huutaa:

”Olkaa varomattomia!”

Ole varuillasi sanojen kanssa, se suututtaa monia

Sitä varsinkaan älkää unohtako,

että rohkeus on hyve ja enemmänkin,

se on lahja,

Syksy ei ole lahja:  se vie mieletäni kaikki loputkin ilot pois

Miksi riemu itsen lehtien kullasta ja punerruksesta, vaikka tiedän

että ne pian putoavat ja puu jää

 

paljaaksi, alastomaksi? Tämä riemu kohoaa siitä varmuudesta,

että elämä on voittava kuoleman: on puhkeava uusia nuppuja

ja uusia llehtiä

ja uusia hedelmiä …

Tuumailen kellojen syyssirtyessä

 

merilintu palelee

TULEE VÄLIIN YKSI KESÄINEN VANHA JUTTU

23 lokakuun, 2009 - 1:22 Kommentoi

Päiväys: Tue, 28 Aug 2007 16:30:52 +0300
  

 armastant tätä maata ja suvea.

Muutama viikko sitten astuin Suomenlahden siivekkääseen,

se vei minut yli
rakkaan veteni.Saavuimme Tallinnaan, sää poutainen, lahti peilityven.

 Jatkoin
ns. pakomatkaani  tutuille saarille, en Caymanille.

  Minua odottivat taas
siellä Hiiumaa ja Saaremaa- Olkoonkin kenellä vain Viro ja Mustamäki, minulle
on oma Eestini.  Sitä minä yhä haen etsin ja löydän aina
palan kerrallaan. En kaipaa mitään Satumaata, vaan matkaa menneisyyttä
tutkimaan. Se kuuluu meille kaikille. Sillä ihmisen
pitää kulkunsa tiimoilla aina huomata, että mennesyys on ja pysyy. Ilman sitä ei
olisi mitään ja emme olisi mitään.
Sitä meidän pitää kunnioittaa eikä aliarvioida,Tämä veljeskansammekin on kokenut
kaiken kovimman jälkeen. Näiden saarien vehmaudessa, saarnien, tammien ja
jalavien keskellä pistää miettimään. Ja melankoliaa lisää vielä loputon määrä
katajia,
niistä huomaa-leipä on siellä ollut monesti kovan työn takana. Ja ruoka on
melkein kokonaan saatu merenantimista.Koko elanto on kytkeytynyt mereen. Poissa
on sieltä Tallinnan länsimaistunut kepeys. Mutta kunnia koko väelle kylläkin,
sillä niin mittavan työsaran ovat tehnyyt Laulavan Vallankumouksen jälkeen.Aste
kerrallaan.

 Olisikohan meistä moiseen yhteistyöhön ilman puukkoja. Ehkä, ehkä
ei.

Me kyllä olemme kansa, joka toki erotumme missä vain katukuvassa. Eikä aina
eduksemme.
Jotenkin siellä saaristolaiskansaa jututellessa ja katsellessa iskee hämmennys.
Vaikkakin he ovat vieraanvaraisia, ystävällisiä ja kaikki tyynni tyytyväisiä.

Kuitenkin huokuu  tietynlainen köyhyys, rinnan länsivaurauden kera. Löytyy
tähtinokkia, mutta useimmassa pihassa seisoo vanha Zastava.

Ja kun seisoo mahtavan majakan luona oppaan kertomusta kuunnellen, silloin
piirtyy silmiin Estonian  taival jälleen kerran,murhenäytelmä hyisen yön
keskellä.

Ja hiljaisella äänellä opas kertoo meille monien laivojen tuhoista.
Hansamatkoista, Salvadorin kiersivät, Kaphornin löysivät. Ja palluta ei
kuitenkaan ollut.

Ajatus alkaa enkelin siivin lentää. Ja sitä miettii, miten monen perheen isä ja
poika ovat kokeneet meren julmuuden.
Miten moni äiti on huutanut tuskaansa meren partaalla.kenenkään kuulematta.
Kaiken yllä soi sielun pohjalla Celinin laulama My heart will go on.
Mutta aina on koittanut uusi aamu, elämä on voittanut.

Siellä he nyt kertovat
meille hyvin, hyvin kauniisti esi-isistään. Tarjoavat madetta ja lättyjä,
litteitä kuten luonto siellä. Ja nauravat päälle. Milloin me opimme antamisen
jalon taidon, me poropolot. Rahalla saa ja bemarilla pääsee.
Mutta aika on palata kotiin. Kaipuun kukka katsoo niityn reunalla ja joutsenparvi
lipuu lahdella.
Kaunista.
Vaikka voi sanoa, maista kaikista rakkahin on omamme. Ja rannoista Auran
tienoot, ja vaikka me hallitsemme mielestämme
Suomen selät.me olemme vajaita.  Naapurikansame on onnekas, he omistavat Eestin-
vihdoinkin. He kunnioittavat
kotia, kirkkoa, luontoa ynnä leipää ja naapurin ihmisiä. Noinkohan on meillä,
kannattaa miettiä.

Hyvää ajankulua ja alkavaa suvea.

Kohta jo kuuluu
Niin mita, no tietysti  Mä vain olen lintu pieni ja siipeni heikot on. Se on
sitä joka sisältyy minunkin kesääni ja  rantoihin.

Svenssonin tavoin jaq tror på sommaren

irmaliisa

KOKO MAAILMA ITKI Hyvän tahdon ja valon juhla 2005?

23 lokakuun, 2009 - 1:05 Kommentoi
  Hieno oivallus tuo, ettei luonto tapa, ei se ajattele, että isken, kuten
ihminen voi tehdä.
Ja että meillä on oikeus auttaa, hienosti sanottu.Tunne on ollut taas mukana kirjoituksessasi, kuten se tuosta hyvin kuvastuu.
Toivottavasti saat näitä laitettua kansien väliin, vaikkapa
aikajärjestyksessä ja ehkä myös näitä maailman tapahtumia sinne väleihin –
viitaten. Se olisi samalla sellainen historiikki. Eli olisi henkilön
tasolta, mutta maailman tapahtumia kokeneena. Jotenkin noin näkisin sen
kiinnostavan myös suurempaa yleisöä. Kauniita ja syvällisiä sanoja,
sellaisille lukijakuntaa löytyy kaikkina aikoina.

i ystäväni arvostelu alussa

¨Kirjoitettu monta vuotta sitten, Aasian onnettomuuden jälkeen
Puhun Valon juhlasta eli joulusta.

> Sekö meillä oli.
Pöydälläni on matkapuhelin, olen juuri saanut viestin pojaltani,

OLEN ITSE PALANNUT JOULUNVIETOSTA BALTIASTA.

Puhelimen vieressä on matkaesite, luen
Thaimasta .Jumalainen ranta luvataan.

 MInä en ole ainoa. jolla on
turhautunut olo ja keskittyminen tipotiessään.
Jokainen kokee tyylillään, joku uhoo, miksi pitää mennä. Toinen suree
ilotulituksien peruuntumista.
Mutta senverran kunnioitusta kaikilla
pitäisi olla,olisi edes hiljaa. Me olemme kokeneet kaikenlaista, miten
voi enää tämän jälkeen odottaa uutta huomenta.
Vaikka sen on pakko tulla. Nyt me vihaamme, rakastamme, itkemme ja
kysymme miksi?
Puhutaan tappaja-aallosta, ihminen tappaa, luonnonvoimat
eivät ajattele: isken.

Kun katsoo maailman suurta karttaa ja niitä saaria
meressä, ja mietti senjälkeen tämän voiman liikkeellelähtöä Silloin
ymmärtää,johonkin se päättyy.

Ja silloin ymmärtää myös puheen
kohtalosta. Miksi juuri se saari..
Tältäkin seudulta lähti monia,
surullisen monta jäi, muutama palasi.
Oli tuttuja nimiäkin listalla, tekisi mieli lohduttaa omaisia. Mutta
ymmärrän , ei se auta. Antakaamme heidän hiljaa itsessään rukoilla.
Rukoilkaamme heidän kerrallaan.
Älkäämme tehkö ´heistä markkinatavaraa. Vaan sitten kun aika on kypsä.
osoittakaamme myötätuntomme.
Monasti olen miettinyt ihmisten uskallusta kokea kaikkea uutta. Mutta
jos pelkää, ei pääse .. Ja mietityttää myöskin juuri suullisen ja
kirjallisen viestinnän aikana, missä on raja
julkisuustavoitteeseen ja empatiaan.
Sillä voi olla tapauksia,uskottavuus on vain näennäistä. Teennäistä.
Pitää muistaa näinä ankeina
aikoina:ystävä ojentaa kätensa auttaakseen, ei lyödäkseen.
Sanat ovat
turhia, kun ollaan viimeisen rannan partaalla.
Ja surua ei mitata, se
on.

Ja se ihminen, joka ei ole kokenut menetyksiä- hän ei tajua. Tai on
muuten kylmänsorttinen. Olen itse saanut lyöntejä ja
välinpitämättömuuttä. Taholta, joka ylistää jaloutta ja myötämielisyyttä.
Jatketaan, tehdään surutyötä. Ja minä omalla kohdallani olen pienistä
varoistani Kirkon Ulkomaan Avun piirissä antanut almuni.
Kuka ei ole tehnyt, tehkää se. Meillä on oikeus auttaa. Ja hiljentyä,
sen tein kohdallani tänä vuonna Latinmaan roomalaiskatolisten kera.
Parhainta oloa näissä hetkissä.
>
JA KIITTÄKÄÄ HERRAA SIELUNNE SYVYYDESSÄ.
ETTÄ SAATTE HERÄTÄ TÄHÄNKIN AAMUUN.
PS. KIRJOITUS ON TEHTY TSUNAMI TRAGEDIAN JÄLKEEN
ARMON VUONNA 2005
>
>TEIDÄN IRMALISA

JOULU TULOSSA TÄNÄKIN VUONNA

22 lokakuun, 2009 - 4:57 Kommentoi

INBOX
INBOX
 
Kirjoita
Kirjoita
 
Kansiot
Kansiot
 
Asetukset
Asetukset
 
Haku
Haku
 
Ongelma?
Ongelma?
 
Ohje
Ohje
 
Osoitekirja
Osoitekirja
 
Kalenteri
Kalenteri
 
Kirjaudu ulos
Kirjaudu ulos
 
  Avaa kansio
Avaa kansio
INBOX armast. meriline nummelin s-lahti sent-mail vakka.fi
meriline: Jospa otettaisiin joulun ajatus jo nyt (13 / 53)  HenkilökohtainenLukematon Siirrä | Kopioi Tämä viesti kansioon —- Uusi kansio —- INBOX armast. nummelin s-lahti sent-mail vakka.fi
    Edellinen viesti Seuraava viesti
Päiväys:  Mon, 21 Jul 2008 16:01:15 +0300
   
   
Otsikko:  Jospa otettaisiin joulun ajatus jo nyt
      Vastaanottaja: jukka.uotila@vakka.fi

Joulu: se on Hyvän tahdon ja valon juhla.
MEILLÄ ON LÄHIMMÄISIÄ, KIRKKOMAALLA JA VIELÄ TÄÄLLÄ
KESKELLÄMME.
KAIKKIA  VARTEN ON jOULU:
Viime vuonna sain olla kuulemassa, miten vanha, arvostettu
sotaherra aattoiltana kertoi elämänsä joulusta.
Rauhanturvajoukoissa kaukana Kyproksen saarella. Siellä
pimeässä Beetlehemin tähti loisti juuri heille.
Häneltä tuli kertoessan itku, niin monelta muultakin.Ja minulta.

Ja se ihminen, joka ei ole kokenut menetyksiä- hän ei tajua. Tai on muuten
kylmänsorttinen.  Olen itse saanut lyöntejä ja
välinpitämättömuuttä. Taholta, joka ylistää jaloutta ja myötämielisyyttä.
Jatketaan, tehdään avusutustyötä,
jotta nuo pimeän lapset kaukana etelässä ja muuallakin
saisivat edes pienen ilon.

 Minä omalla kohdallani olen suppeista
varoistani Kirkon Ulkomaan Avun piirissä antanut almuni jo monen vuoden
ajan El Salvadoriin.
 Kuka ei ole tehnyt, tehkää se. Meillä on oikeus auttaa.
Ja hiljentyä,vaikkakin media hehkuttaa tämän joulun muotilahja olevan
nämä vuohet ja muut.  Se ei ole mitään leikkiä, vaan karmeinta todellisuutta.
Eli lyhyesti sanottuna:
tarvitsemme toinen toisiamme.
Sekä luontoa eläimineen ja merta.
Antakaa niiden ilkamoida hamaan ikuisuuteen.
Kävelkää , minkä ehditte  – ja vaientakaa auton moottorit ja päästöt.
Ja luonto on teidän.
Ja joka meri ja muuttolintu.
Ja taas näemme hiljaisuuden ja
Stellapolariksen
ja  jos jaksamme hetken
kirkkaimman tähden
ja kuulemme Sylviaa

KIITTÄKÄÄ SIELUNNE SYVYYDESSÄ.
 ETTÄ SAATTE HERÄTÄ TÄHÄNKIN AAMUUN.
merilintu maalla

HYVÄKSY ITSESI NIIN OSAAT ELÄÄ

22 lokakuun, 2009 - 4:40 Kommentoi

Päiväys: 2004/08/23 ma PM 04:38:24 GMT+03:00
> Vastaanottaja: <alue.sanomat@koivutahti.inet.fi>
> Kuule tiedätkö, eilen katsoin merta. Olin jo paljon ennen tätä päättänyt kääntää keulan kohti uusia tuúlia, uusia satamia

WOW: Märchenurlaub auf Teneriffa – Traumhaftes Luxusschnäppchen!

Heute möchten wir Sie in die Bucht der Fürsten – die ”Bahia del Duque” nach Teneriffa entführen. Wir laden Sie zu einem unvergesslichen Traumurlaub zu einem schier unglaublichen Extrapreis ein. Viele Termine auch im November/Dezember, wenn’s daheim so richtig ungemütlich wird. Buchen Sie jetzt solange der Vorrat reicht und tanken Sie Wintersonne in einer der prächtigsten Hotelanlagen der Kanaren.

 En osaa sanoa ovatko ne Pohjantähden vai etelänristin luona-

Ensimmäinen askel prosessissa oli asenteiden ja ajatustapojen muuttaminen.Minä kuten muutkin useimmiten pohdimme: mitä se ja se ajattelee minusta.

 Mútta hups, paljon tärkeämpää seilatessa on pohtia, erotella jyvät ja akanat.

Tuumailla mihin kategoriaan pistän minkin asian tai olevan.Pitää löytää omille ajatuksilleen tilaa ja tuntea pienuutensa.

Ystäväni auttoi minua elämäni shakkipelin ratkaisevimmassa siirrossa. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle, taakastani putosi musta aatos kokonaan.

Tilalle tuli azuurinsininen ,kuinkas muuten.Hän osaltaan teki hyvää koko elämänpiirilleni.

Toki olen aikaisemmin jo kauan uskonut kaikkeen hyvän läsnäoloon.

Nyt tänä kesänä, kivuliaana jokasuhteessa, sain tästä konkreettisen näytön.

Vähitellen poistuvat elämästäni katkeruus, kiukku,KATEUDEN OLEN JO AMMOIN
JÄTTÄNYT JORPAKKOON. Kalvava kipukin on siedettävissä, kun sitä osaa hoivata oikein.

Ja harmoniaa uuden tien kohtaamiseen tuovat mm.metsätähti ja ns.tirolinuute. Se on tätä luontaisoppia, auttaa kun hakee rauhaa ja johtotähteä.

 Eli kaikkineen , elo on mallillaan- odotellaan mitä tulemaan pitää.

 Ehkä huomenna, ensi kuussa. Kenties?

 Tähän loppuun kevennys.Löysin arkustani jonkun viisaan mietelmiä iästä. Kukapa lienee moisia
> tuumannut, nero tai ei.
Piristeeksi lähetän sinne, lukijoille > > > Ja näin se > > > menee. 40,50.60.70. Ikä?
 Minusta ikä on niin abstrakti asia, että siinä ei ole mitään > > >
vauhkoamisen syytä. 1) miksi juhlia vanhenemistaan?
2) ikä on sarja > > > numeroita, joita tarvitaan kaavakkeisiin, mutta kertovatko numerot koko
 totuuden?
Joku saattaa olla paljonkin vanhempi, kuin mitä kaavakkeen
> > > numerot osoittavat, toinen taas päinvastoin.Ja nauru pidentää ikää.Että sillä lailla.
 Kirjoituksen tarkoitus on omalta kohdaltani osoittaa, ihmisen pitää joskus osoittaa kykynevänsä muuttumaan.
 Ottavan vastaan haasteita, vaikka ne veisivät kauaskin.
Pitää olla rohkeutta ja uskallusta. Tehdä rohkeitakin siirtoja, ei jumiutua paikoilleen.
 Mennä sinne, missä on hyvä olla missä apuani tarvitaan. Ja minä menen. Hyppään kohti tuntematonta, varmaan antoisaa loppuikää on vielä jokunen aika.
Siivet kantaa, jos uskaltaa kokeilla. Autereista syksyä ja hyvää oloa Kaikille Teille Teidän
MERILINTU
Kappas vain, näin ajattelin tuolloin.
Nyt on nyt, silloin oli silloin.
Eipä lähtenyt Lokki vastatuuleen.
JUmissa on, kivut vei haaveet   .. jokseenkin tystynyt olo.
Mutta vielä osaan tällä , vain tällä kielellä lähetellä viestejä tähtiin