| |
Hieno oivallus tuo, ettei luonto tapa, ei se ajattele, että isken, kuten
ihminen voi tehdä.
Ja että meillä on oikeus auttaa, hienosti sanottu.Tunne on ollut taas mukana kirjoituksessasi, kuten se tuosta hyvin kuvastuu.
Toivottavasti saat näitä laitettua kansien väliin, vaikkapa
aikajärjestyksessä ja ehkä myös näitä maailman tapahtumia sinne väleihin –
viitaten. Se olisi samalla sellainen historiikki. Eli olisi henkilön
tasolta, mutta maailman tapahtumia kokeneena. Jotenkin noin näkisin sen
kiinnostavan myös suurempaa yleisöä. Kauniita ja syvällisiä sanoja,
sellaisille lukijakuntaa löytyy kaikkina aikoina.
i ystäväni arvostelu alussa
¨Kirjoitettu monta vuotta sitten, Aasian onnettomuuden jälkeen
Puhun Valon juhlasta eli joulusta.
> Sekö meillä oli.
Pöydälläni on matkapuhelin, olen juuri saanut viestin pojaltani,
OLEN ITSE PALANNUT JOULUNVIETOSTA BALTIASTA.
Puhelimen vieressä on matkaesite, luen
Thaimasta .Jumalainen ranta luvataan.
MInä en ole ainoa. jolla on
turhautunut olo ja keskittyminen tipotiessään.
Jokainen kokee tyylillään, joku uhoo, miksi pitää mennä. Toinen suree
ilotulituksien peruuntumista.
Mutta senverran kunnioitusta kaikilla
pitäisi olla,olisi edes hiljaa. Me olemme kokeneet kaikenlaista, miten
voi enää tämän jälkeen odottaa uutta huomenta.
Vaikka sen on pakko tulla. Nyt me vihaamme, rakastamme, itkemme ja
kysymme miksi?
Puhutaan tappaja-aallosta, ihminen tappaa, luonnonvoimat
eivät ajattele: isken.
Kun katsoo maailman suurta karttaa ja niitä saaria
meressä, ja mietti senjälkeen tämän voiman liikkeellelähtöä Silloin
ymmärtää,johonkin se päättyy.
Ja silloin ymmärtää myös puheen
kohtalosta. Miksi juuri se saari..
Tältäkin seudulta lähti monia,
surullisen monta jäi, muutama palasi.
Oli tuttuja nimiäkin listalla, tekisi mieli lohduttaa omaisia. Mutta
ymmärrän , ei se auta. Antakaamme heidän hiljaa itsessään rukoilla.
Rukoilkaamme heidän kerrallaan.
Älkäämme tehkö ´heistä markkinatavaraa. Vaan sitten kun aika on kypsä.
osoittakaamme myötätuntomme.
Monasti olen miettinyt ihmisten uskallusta kokea kaikkea uutta. Mutta
jos pelkää, ei pääse .. Ja mietityttää myöskin juuri suullisen ja
kirjallisen viestinnän aikana, missä on raja
julkisuustavoitteeseen ja empatiaan.
Sillä voi olla tapauksia,uskottavuus on vain näennäistä. Teennäistä.
Pitää muistaa näinä ankeina
aikoina:ystävä ojentaa kätensa auttaakseen, ei lyödäkseen.
Sanat ovat
turhia, kun ollaan viimeisen rannan partaalla.
Ja surua ei mitata, se
on.
Ja se ihminen, joka ei ole kokenut menetyksiä- hän ei tajua. Tai on
muuten kylmänsorttinen. Olen itse saanut lyöntejä ja
välinpitämättömuuttä. Taholta, joka ylistää jaloutta ja myötämielisyyttä.
Jatketaan, tehdään surutyötä. Ja minä omalla kohdallani olen pienistä
varoistani Kirkon Ulkomaan Avun piirissä antanut almuni.
Kuka ei ole tehnyt, tehkää se. Meillä on oikeus auttaa. Ja hiljentyä,
sen tein kohdallani tänä vuonna Latinmaan roomalaiskatolisten kera.
Parhainta oloa näissä hetkissä.
>
JA KIITTÄKÄÄ HERRAA SIELUNNE SYVYYDESSÄ.
ETTÄ SAATTE HERÄTÄ TÄHÄNKIN AAMUUN.
PS. KIRJOITUS ON TEHTY TSUNAMI TRAGEDIAN JÄLKEEN
ARMON VUONNA 2005
>
>TEIDÄN IRMALISA |
Vastaa