Arkisto, elokuu, 2008

RAKAS LEMMIKKI omistettu erään ystäväni perhekunnalle

elokuu 29, 2008 - 3:40 Kommentoi

Meillä jokaisella on ystäviä, niitä parhaita kaikessa. Joku joskus sanoi, ystävät voi valita. Suku on suku, leikkiä tämä.

Mutta melkein kaikilla  parhaimmilla ystävilläni on myös nelijalkainen, sekös sopii kuvioihin.

Sellainen minullakin on, minun ikioma Vilberg.

Näistä nelijalkaisista siis oli tarkoitus jutella.

Oi miten kultaisia ja ihania ne ovat tullessaan taloon, ja sitä ihanuutta ,pyyteetöntä  sydämellisyyttä jatkuu.

Kunpa jatkuisi hamaan ikuisuuteen. Mutta kuten me ihmiset nämä kullanmurutkin

vanhenevat ja tulee sitä ja tätä kipua. Toki pystymme auttamaan heitä,  kotimme vartijoita

aika pitkään. Mutta kuten jo ottaessamme tiedämme, kerran tulee aika.

Vääjäämätöntä, silloin

ei enää auta ,  Silloin tämä urheä elämäntaistelija on päästettävä sinne, missä ei ole enää kipua.

Ei satu silmät, ei jalat.

Me itkemme ja kaipaamme. Olemme lohduttomia, tärkeä olento ja ääni

ja hengitys puuttuu.  Eräs tuttu lääkäri sanoi, että lemmikin kuolema kouraisee myös häntä.

Hän puhui silloin minulle, minä ja minun oma Fifi(k.2002) odotimme viimeavun vaikutusta

pieneen ruumiiseen. Voi kun minä kerroin ja supatin tälle nelikiloiselle,

miten  kaipaan häntä. Ja tämä

pieni käärö pistettin  pieneen laatikkoon. Ja hän meni lepäämään ystäväni toimesta heidän

nurmensa alle. Kiitos.

Ja elämänsaatossa tupaani asustaa nyt siis Ville.

Nämä ovat sanoja, sanoja sinulle ystäväni. MINÄ PUHUN JUURI SINULLE

Minun on helpompi kommunikoida näin. Sinä voit

illan hiljaisuudessa lukea tämän.

Teidän syksynne on nyt suruisin syksy pitkään aikaan. Antakaa itkun

tulla. Ihmisen, siis  juuri sinun on paha puhua asiasta. Olen sen huomannut. Minulla itselläni

on jotenkin hyvin suruisa tunne, kun aina kerron Villestä niitä näitä.

Luulen, että ne ovat

sivallukseen verrattavia.

Koska tämä kullanmuru oli teidän talonne  ympärikautinen vartija,

pyrin minä olemaan kiusaamatta teitä ainaisilla koirapuheillani. Tiedän miten se sattuu.

 

Kyllä se nyt on hyvässä paikassa se teidän tärkeimpänne. Ja katselee oman tähtensä

takaa , miten te voitte.

Ihanat, loppuaikoina väsyttävätkin, hetket tämän nelijalkaisenne  kanssa säilyvät

muistoissanne aina. Ne ovat niitä aarteia, joita kukaan ei teiltä vie pois.

Hyvää syksyä Teille ja muillekin ystävilleni.

Koiraisille ja koirattomille. Rodusta riippumatta, paljon on …….

Vain me koiraihmiset olemme koiramaisia, ei sitä kissaihminen ymmärrä

eikä tarvitsekaan.

Ajatuksin sinne teidän mäkeenne.

 

irmis

Teetä ja Sympatiaa

elokuu 28, 2008 - 3:22 1 kommentti

Aihe on tuttu meille jokaiselle. Ajankohtainenkin toki.

Pieni juttu terveydestä ja ihmismielen

eri ulottuvuuksista. Hyvä olo- paha olo.

Olen jo kolmannen kerran menossa hiljentymään ensi

viikonvaihteessa.

Siellä luonnon ja lammen  partaalla aistii kaikkialla Luojan olemassaolon.

Viime syksynä  jäi kesä sinne ja helmikuulla etsin sitä. Nyt  ei ole varmaan ollutkaan kesää.

 

Oikeastaan piti puhua ihmisistä noin rotuna.

 Kuten tiedämme, olemme planeettamme julmimpia

ja kehittyneimpiä. Mikään muu elollinen olento ei ole lajitoverilleen niin paha kuin juuri ihminen.

Historiankirjathan sen jo ovat osoittaneet. Sotia on käyty aina ja hamaan ikuisuuteen se jatkuu.

Emme kykene löytämään  täydellistä rauhaa.

Jokaisen pitäisi panostaa siihen. Yksilötasolla toki voimme auttaa paljonkin, ja se on velvollisuutemme.

 Mutta kohteita on   niin paljon, että resurssit tuntuvat loppuvan. Tärkeintä tässä kaikessa on oma itsemme, löytää ja vaalia sisintämme.

Näennäisesti voimme sulkea mielestämme pois  kaikki Nepalit, El Salvadorit ja muut. Mutta

silti ne kytevät tuolla jossain. Ja tahtomattamme myös meissä. Reaalistinen ajatus on: olisipa

parempaa huomista. Jokaisen pitää auttaa vähäsäänkin.

 Pisarastahan se  se oceaanikin  lähtee alkuun.

Ja kun suomme  ajatuksen noille ihmisille tuolla äärettömän kaukana-silloin saamme ainakin

näennäisesti  rauhallisen olon. Ja näin sielumme ja ruumiimme pysyy pinnalla.

Tämmöistä ei saavuteta rahalla, mammonalla eikä tyhjänpuhumisella. Sei ole kaupan,

se on olemassa meidän sisällämme. Jokaisen pitää elämässään miettiä,, mikä on tärkeää. 

 Ja miten

pystyy selviytymään pahan ja hyvän ikuisesta kilvoituksesta,

Helppoa se ei ole, mutta pienikin kiitollisuus itseessään auttaa.

 

Meitä jokaista on haavoitettu ja se sattuu. Vain luja usko vie eteenpäin.

Minä loin joskus ylleni panssarin, luulin pystyväni pitämään  sen koossa. Mutta

tämän on todettu olevan itsensäkiusaamisen  pahin muoto.

Ihminenhän, pahinkin, on luonnostaa herkkä.

Ja juuri siksi pyydämme varmaan jokaiikka ylhäältä apua..

Ja kun olemme nöyriä, huomaamme: mustakin voi muuttua valkeaksi.

Ja taivaanrannassa voi juuri nyt ujua cumulus.

Kiitos siitä.

Minun on juuri nyt levollinen olo ja rakas pieni Ville

nukkuu.Kipeänä valvotun yön jälkeen.

Juon aamuteetäni ja kuuntelen  ruotsalaista tulkintaa: Störst av allt

Teitä ajatellen

seabird

Mitä Missä Milloin

elokuu 27, 2008 - 4:03 Kommentoi

Ajelimme Suomen rantaväylää eteläänpäin, pysähdyimme Törnävän raitilla.

Vai oliko se peräti

Närpiö. Tuli mieleen runo: Oi aamua sunnuntain. Tuossa aamunkoitteessa istui keskustorilla

kolme nuorta, musta-asuista kaveria.

 Kuuntelin pankkiautomaatin jonossa juttuaan. Vannoivat kaiken

-terveyden, sairauden, vanhuuden, nuoruuden jopa uskon  ja uskottomuuden nimeen.

 Suoritin

uteliaisuuttani pikahaastattelun. Tästä se lähti:

Oletteko paikkakuntalaisia.  – h.v.

Mitä yleensä teette vapaa-aikananne: ei kuulu sulle.

Mitä teette työksenne tai mitä opiskelette: h.v.

Mitä pidätte nykyisestä Suomesta: häh

Entä mitä toivotte tulevaisuudelta:  mmmmmmmmm

Muistatteko milloin Irak riehui ja milloin Jenkkilässä paukahti WTC:  oliko se totta tai ei……

Kyllä tätä olisi jatkunut, lyhytä kommentteja.

Totesin vain lakoonisesti KIITTI  ja mumisin itselleni riitti.

Tuli jotenkin ontto olo. Poijat lakeudella eivät varmaan olleet aikoihin nähneet

poutapilviä. Lievätkö virallisia vai virattomia. Kaikesta huolimatta on

 

ELÄMÄ LAULU ja PUHE JA KIRJOITUSTAITO YLITSE MUIDEN.

 

Ja aivojumppa parasta.

Vireää ajattelua

 

seabird

TUOLLA JOSSAIN

elokuu 25, 2008 - 3:57 Kommentoi

Onko siellä paikkaa rauhallista.

Kunpa tuntisimme ja saisimme itsellemme edes perusturvan. Loyhää on aikamme kunniallisuus ja

kunnioitus. Jopa naapurin aidan takana voi piillä vaara, saati ulompana.

 

Tämä tarina lähti kumpuilemaan, koska tapasin äskettäin erään naapuruston tytön.

Aloimme muistella varsin kammottavia Jenkkilän tapahtumia vuosien takaa. Hän näet asuu ja

tekee työtään siellä.  Hän kertoili minulle hyvin vakavana WTC- romahduksia. Oli työpaikallaan sinäkin

aamuna ja koki maailman romahtavan. Lähti tänne Pohjolaan, mihinkäs lapsi muuallekaan

suunnistaa.

 

Isä ja äiti auttavat, kun maailma riehuu . Isot leikit ovat meneillään ja nykyään

valtameretkin  ovat rauhattomina.Kaikkialla.

AINA KOEMME VAIN PAHEMPAA. MITEN JOKU LÄNSIVALTA

 SEN

PAREMMIN KUIN GOBIN KASVATTIKAAN

voi päättää ihmiskunnan vaiheista.  Toimittaja , Hämäläisen  Apa. joskus totesi koston olevan vaarallinen vaihtoehto.

 Mutta aina on kostettu ja sodittu.Aina on loisinut keskellämme jotain saddamismia.

Sanotaan kyllä, että elämme täällä kuollaksemme.

Silti monena hetkenä pitää itse laittaa

sulut viestinnälle. Niin kipeää tekee. Mentaliteetti vain on nykyään,

oikea käsi ei tiedä- mitä vasen tekee.

 Eli kuten Gibran sanoi ammoin: he julistavat suureen ääneen ymmärtämystä toreilla, tajuamatta edes sen sanan merkitystä.

 Kaikesta anarkiasta sivussa tämäkin vuotemme on loppumaisillaan.

Kohta on Arjan päivä  , siis ensi kuussa.  Se päivä, jolloin Estonian taival päättyi Kihdin suulla.

Siitä kirjoittelen vielä, on eräs aihe.

Eilinen, huominen, melankoliaa vain.  Olen itse sairas ja Ville myös.Emme vielä anna

periksi. Emme poistu kurkiauran kuudentena. Lähtö .. ei kait?

Moni on tänäkin kesänä lähtenyt , ei palannut.

Tuttuja ja tuntemattomia.

Jätämme taas kesän—mitä  !

Tulee syssy, emme voi.

sykettä

 

irmis

RYPPYVOIDETTA RYPPYILYYN

elokuu 21, 2008 - 2:01 Kommentoi

Näin lähtee menemään tämä vanha juttu.- Ehkä olen sen jo jossain joskus  julkaissut.Mutta kerronpa vielä.

Minun elämänfilosofiani on  yksinkertainen. Täytä tyhjä.  Tyhjennä täysinäinen, raavi kun kutittaa.

TAI LAITA KASVOVOIDETTA. Tarinan opetus: Aina ei voi olla kivaa.

Jos aina olisi kivaa, aina kaikki olisi helppoa ja kaikki onnistuisi. Elämän kohokohtia ovat lähes poikkeuksetta sellaiset hetket, jolloin ponnistelusi palkitaan.

TARKOITAN, ETTÄ KUN LÖYDÄN JOTAIN UUTTA TIETOA TAI UUTTA KULT-
TUURISTA. TAI SAAN JONKIN TEKSTINI PÄÄTÖKSEEN.

 

Ponnistelu tekee kipeää, ponnistelu turhauttaa toisinaan.

 Se myös uuvuttaa.

Mutta kun päämäärä on saavutettu, on maailmasi kirkas ja tyyni.

 Kun seuraavan kerran olet vähällä luovuttaa, sano itsellesi ääneen: Aina ei voi olla kivaa.

Mutta kohta on.

Se mitä opit kouluajan jälkeen, on tärkeää. Muuten tiedät vain sen,

minkä kaikki tietävät.

sit.Henry L, Doherty

 

Sitaatiti olivat meiliboksissani juuri sopivasti esillä.

Puhutaan, mitä puhutaan- mutta puhutaan asiaa.

Onnistumisen viikkoa

Ja hyvää syyskesää kaikille teille.

Muistakaa; aina vuori on korkea ja joki syvä.

Toiset ovat saavuttaneet maailman katon, toiset eivät näe nenäänsä pidemmälle.

Kiitos

 

irmis

Merimatkalla Tallinnaan

elokuu 20, 2008 - 2:15 Kommentoi

Merta ain`rakastan ja aallon loisketta, näin lauleli trubaduri kanta-aluksemme kannella lähdön hetkellä. Lähdössä, kuten olette huomanneet, siinä on aina vähän haikeutta. Lähtevät laivat….

Liekö tuo miekkonen hyräillyt juuri minulle- Tämä kirjoitelmani aihe on vuosien takainen . Ja varsin erikoisen vedon olin lyönyt erään tutun toimittajan kanssa ennen matkaa.

Olin luvannut tuoda

hänelle kuvan minusta ja kapteenista komentosillalla.

Laiva, unelmieni alus Finnjet teki juuri

lähtöä, kapteeni kertoi tapansa mukaan kaiken olevan ok. Varmaan tarkistanut joka mutterin, jotta

olemme turvassa.

Ja kaiuttimista kuului,: Finnjet ja koko henkilökuntamme toivottaa turvallista matkaa.

Ja me riivatut poropolot kännyköinemme rahtasimme ja hylkeenkuvakasseja hytteihimme.Minä vain

mietin keväisellä ylätäkillä, miten saan ujutettua itseni sinne ylös.

Ja tämän merten kaunottaren  asettuessa iltamyöhällä  yökylään satamanselälle, silloin edessäni oli karmea totuus.

Ovet eivät auenneet minulle. Piti niellä ylpeyteni. Turvallisuussyistä.

 Ah so, minäkö nyt kaappaisin unelmieni jahdin. Oli todettava vain, että  en ole sanani väärtti.

 Tämä historian ihme tehtiin joskus kyltyyrmatkoihin  Saksanmaalle.Räävelikin tuntui  nauravan minulle. Nyt tuota  ihanaa ihmettä ei enää ole.

Poistunut, lyhyt elämä kuten ihmiselläkin. Mutta jatketaan ,,,,,,,paljon vielä ??????

Oodi Finnetille, adios – et enää milloinkaan palaa.

Meillä on toki  ikuisesti meri ja majakat.

Edellämainittu on kaksinaamainen ja jälkimmäiset näyttävät oikean väylän,

kun syöksymme taas aallonpohjalta ylös.

Syssyä t. irmis

Vanhakaupunki Aleksanteri Nevski
Kaupunginmuuri Olavin kirkko
Raatihuone Raatihuoneentori
Pyhän Hengen kirkko Mustapäiden talo
Asuintalot Raadin apteekki
Katariinan käytävä Kiek in de Kök

Vanhankaupungin nähtävyyksiä

 Tulosta tämä sivu a- a+

Tallinnan Raatihuone

Kohde kartalla »

Tallinnan raatihuone on Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt keskiaikainen raatihuone.

Ensimaininta Tallinnan raatihuoneesta on jo vuodelta 1322. Vanhojen asiakirjojen perusteella voidaan päätellä, että se sijaitsi silloin samalla paikalla kuin nytkin. Nykyisen ulkoasunsa se sai perusteellisissa jälleenrakennustöissä 1402 – 1404. Raatihuoneen 600-vuotisjuhlia vietetään vuonna 2004.

Tallinnan raadin kokoontumispaikaksi rakennettu talo oli keskiaikaisen kaupungin sydän. Satojen vuosien ajan kaupungin tärkeistä kysymyksistä päätettiin siellä. Tallinnan raati mainitaan ensi kertaa Tanskan kuningas Erik V:n 15. toukokuuta 1248 allekirjoittamassa asiakirjassa, jolla Tallinnalle myönnetään lupa käyttää Lyypekin oikeutta.

Rakennuksen edustustilat sijaitsevat toisessa kerroksessa, jossa nykyäänkin järjestetään juhlavastaanottoja ja konsertteja. Kellarikerroksen kolmilaivainen sali toimii näyttelytilana ja on avoinna kaupunkilaisille ja vierailijoille.
Kalkkikivisen raatihuoneen tunnetuin ja rakastetuin yksityiskohta on tornin huipun tuuliviiri Vanha Toomas, josta on tullut koko kaupungin tunnus.

Legenda kertoo, että…

Joka kevät järjestettiin keskiaikaisessa Tallinnassa Suuren rantaportin luona olevalla aukiolla Papukaijatarhassa jousiammuntakilpailu kaupungin parhaimmille ampujille. Tarkkasilmäisin mies sai palkinnoksi suuren hopeamaljan. Kilpailijoiden piti ampua alas papukaijataulu, joka oli asetettu korkea pylvään nokkaan. Eräänä vuonna kävi niin, että viivalle ryhmittyneet arvokkaat ritarit vielä virittelivät jousiaan, kun nuolen lävistämä papukaija jo tömähti maahan. Tarkk’ampujaksi osoittautui köyhä kaupunkilaispoika Toomas. Taitava poika sai kuulla kunniansa ja joutui viemään papukaijan takaisin pylvään huippuun. Uutinen pojan tempauksesta levisi laajalle ja Toomaksen äiti pelkäsi ikävyyksiä. Mutta tarina sai yllättävän käänteen. Kaupunginisät nimittäin kutsuivat nuoren ampujaässän kaupungin vartiosotilaiden riveihin, mikä oli siihen aikaan suuri kunnia köyhälle nuorukaiselle.

Toomas todisti itsensä luottamuksen arvoiseksi, kun hän teki sankarillisia urotekoja Liivinmaan sotien taisteluissa. Vanhemmalla iällä Toomaksen ulkonäkö, etenkin hänen muhkeat viiksensä, muistuttivat raatihuoneen tornin tuuliviirin ukkoa, jota alettiinkin kutsua nimellä Vanha Toomas.

Sivuni on avattu!

elokuu 20, 2008 - 12:29 2 kommenttia

Tervetuloa Munsivut.net-palvelun käyttäjäksi. Tämä on ensimmäinen esimerkkiviesti. Voit poistaa sen hallintapaneelin kautta.