Ajelimme Suomen rantaväylää eteläänpäin, pysähdyimme Törnävän raitilla.
Vai oliko se peräti
Närpiö. Tuli mieleen runo: Oi aamua sunnuntain. Tuossa aamunkoitteessa istui keskustorilla
kolme nuorta, musta-asuista kaveria.
Kuuntelin pankkiautomaatin jonossa juttuaan. Vannoivat kaiken
-terveyden, sairauden, vanhuuden, nuoruuden jopa uskon ja uskottomuuden nimeen.
Suoritin
uteliaisuuttani pikahaastattelun. Tästä se lähti:
Oletteko paikkakuntalaisia. – h.v.
Mitä yleensä teette vapaa-aikananne: ei kuulu sulle.
Mitä teette työksenne tai mitä opiskelette: h.v.
Mitä pidätte nykyisestä Suomesta: häh
Entä mitä toivotte tulevaisuudelta: mmmmmmmmm
Muistatteko milloin Irak riehui ja milloin Jenkkilässä paukahti WTC: oliko se totta tai ei……
Kyllä tätä olisi jatkunut, lyhytä kommentteja.
Totesin vain lakoonisesti KIITTI ja mumisin itselleni riitti.
Tuli jotenkin ontto olo. Poijat lakeudella eivät varmaan olleet aikoihin nähneet
poutapilviä. Lievätkö virallisia vai virattomia. Kaikesta huolimatta on
ELÄMÄ LAULU ja PUHE JA KIRJOITUSTAITO YLITSE MUIDEN.
Ja aivojumppa parasta.
Vireää ajattelua
seabird
Vastaa