Kolme viikkoa aurinkoista, helteitä ja kuukausia kuivaa. Millainen siis oli juhannuksen sää? Ei ainakaan hellettä ja kuivaa. Rankkoja sadekuuroja tietysti. Onneksi sääennustukset eivät ihan täydellisesti pitäneet paikkansa, aatto-iltaan mennessä sateet hellittivät.
Päästiin grillaamaan yöllä vähän makkaraa.
Teijon juhannusjuhlissa tuli käytyä. Tänä vuonna olivat kyllä pettymys. Syy ei toki ollut pelkästään järjestäjien, tuulinen ja epävakainen sää pahensi tilannetta. Kovasta tuulesta johtuen emme nähneet lasten odottamaa kokkoa tänä vuonna.
Saappaanheiton vähäisen osallistujamäärän takia putsattiin melkein palkintopöytä. 🙂 Pari uutta makkaratikkua ja äidille uusi työpaita, siinä palkinto saalis.
Juhannuksen viettoon meille saapui isännän veli perheineen. Aattona he parkkeerasivat heidän asuntovaununsa meidän pihalle. Myös vanhempi tyttö saapui perheineen meille, eli perhepiirissä tuli juhlittua.
Syötiin, saunottiin ja käytiin ajelulla Teijolla. Grilli sytytettiin vasta puolilta öin. Pienimmätkin jaksoivat sitkeästi valvoa melkein kahteen asti.
Lauantaina, juhannuspäivänä oli hieno ilma. Puuskittainen tuuli hieman riepotteli puita, mutta muuten kiva ulkoilu sää.
Vihdoin alkoi lettujen paisto, niistä oli puhuttu jo edellisestä illasta asti. Mikäs sen parempaa välipalaa ja ajankulua. Iltapäivä kului oikein rattoisassa fiiliksessä. Ei mihinkään kiire, eikä lapsetkaan pahemmin kinastelleet keskenään.
Niin mukavaa kuin porukalla onkin viettää aikaa, myös kiva on kun saa hetkeksi rauhoittua omaan sohvannurkkaan. Ottaa läppärin esiin ja tirkistellä mitä somessa on tapahtunut, yleensä ei mitään ihmeellistä 😀
Hyvää juhannusta 2018!