Juniorin touhuja

Vilkkaalla ja uteliaalla pojalla on elämä touhua täynnä. Pääasiassa ihan asiallista ja tarkoituksen mukaista.
Talvi ja kevät on hänelläkin koulun ohella kulunut jäähallilla. Vuoden takainen tauko teki hyvää ja syksyllä uudelleen aloitettu harrastus lähti liikkeelle hienolla energialla ja innolla. Osaksi myös AD/HD lääkityksen aloitus helpotti treeneissä olemista. Osaksi myös toisten olemista juniorin kanssa. Välillä tuntuu, että vaikeinta on muiden harrastajien suhtautuminen poikaan taitoluistelemassa. Varsinkin joidenkin pienten tyttöjen on vaikea ymmärtää, että poikakin voi luistella.
Mutta onneksi joukkoon mahtuu myös mukavia ja suvaitsevaisia tyttöjä. 🙂

Kisakokemusta hakemassa. Into on kovempi kuin taidot ja maltti, siksi ehkä ei lopputulos ole ollut toivotunlainen.

Toisena harrastuksena on ollut paini. Se on hieman miehisempi laji, jossa saa juosta ja riehua toisten poikien kanssa. Onhan siellä onneksi myös muutama tyttö tuomassa tasapainoa. Painissa ei olla kisailtu, mutta sitäkin juniori haluaisi kokeilla, pitää katsoa miten into ja aikataulu syksyllä antavat myöden.

Äitienpäivää vietimme anoppilassa maalaustalkoiden merkeissä. Sää onneksi suosi reippaita maalareita.

Aita sai uutta maalia pintaan.

Kaikki eivät jaksaneet kovin kauan keskittyä maalaamiseen…

Koulun sai myös juniori päätökseen ja ensimmäinen asia jonka hän katsoi todistuksesta oli, että ” siirretään 3. vuosi luokalle ”
Se riitti hänelle. Kuten myös meille vanhemmille. Yritys on ollut hyvää koko vuoden, välillä on tullut pieniä herpaantumisia. Ulkoiset tekijät saattavat välillä olla hankalia hallita ja toisten provosointi ja parempi tilannetaju saavat toisinaan aikaan ongelma tilanteita.

Mutta kesäloma alkoi molemmilla ansaitusti. Kohta alkaa kesän ainoa leiri, se on yllättäen luisteluleiri 🙂

Hyvää kesälomaa kaikille jo lomansa aloittaneille!

Minä odottelen omaa lomaani vielä muutaman viikon….