Arkisto, huhtikuu, 2009

VALPURIN JUHLAA

huhtikuu 30, 2009 - 12:42 Kommentoi

Sanotaan ,että suru on ilon sivujoki. Vai oliko se päinvastoin.

Joka tapauksessa mennessäni ulos, totesin pihamaamme nurmikentän olevan jo kevään odotuksessa.

Hetki vielä, niin se yllättää meidät se kevät.  Joka vuosi tuo on aina uusi hyvänolon tunne. Kaikesta

lamasta ja muista taantumista huolimatta. Vappu???

Ilon vai työväen juhla- samaapa tuo.

Valkolakin juhla, itselläkin.

Monia, minuakin, lohduttaa tämä ikiaikainen kasvamisen ihme.

Mutta mikä puhuu minun sisimmälleni, vai vaieta sinulle. Niin erilaisia olemme.

Ollaan  hiljaa yhdessä tai sano sanoin, mikä tulee sydämestäsi.

Kukkasipulit ovat maassa ja odottavat kevättä.

Kohta se on paikalla, me olemme todistamassa sen.

Selkiytynyttä ajatusta VAPPUNA

merilintu

VAELTAVAA VIISAUTTA

huhtikuu 27, 2009 - 4:51 Kommentoi

Kummia sattumia ennen viikonvaihdetta. Olin taas paikkakuntani kirjastossa muutaman tunnin.

Tämän kevään aikana olen oppinut enemmän kuin missään muussa elämäni vaiheessa, miten tärkeää  paperilla

oleva teksti on. Aina toki olen lukenut, ja hakenut tietoa. Mutta olemukseeni on , kuten tiedätte, kuulunut

päällimmäsenä musiikki. Nyt tämä rakkaan podengoni jätettyä minut, niin nyt tuntuu: minun on oltava

hiljaa, kotini on hiljaisuuden tarha. Poissa on se eloisuus ja ne tutut henkäykset. Mutta—-

Ei niin, minun piti kertoa sattuman sanelemasta hetkestä. Menin tietokirjaosiolle, tarkoituksenani oli ottaa

jokin Kinan Mingdynastian opus mukaani. Mutta niinpä minä kävelin infotiskille kaksi  suloista koirateosta

mukanani.  Ilmari Susiluoto kirjoittaa labbiksestaan. Napsu on näköjään, kuten kuuluu, ollut myös persoona.

Toinen teos on Mirja Pyykön  AVEC LULU.

Sieltä sivujen uumenista hypähti esiin melkein oma Vilkku.

Kirjoitan muutaman hyvän ajatelman tähän julki.  Susiluoto melkein nöyrästi pyytää anteeksi kaikilta

filosofeilta ja tieteilijöiltä, kun hän asettaa tämän LABBIKSEN heidän rimansa yläpuolelle. Mukaan on päässyt

jopa Aristoteles,  sillä sen hän myöntää- koira ei osaa matematiikkaa.

Napsukoira siis oli urhea, ovela ja ties mitä. Aivan kuin minun Ville. Hänessä yhtyi koiruus , konnuus ja varkaus??

Tuttua.

Pyykkö sanomisssaan keskittyy melkein samaan. Hän painottaa sanomaa, että joka koiralla on oma tarina. Oma maalma. Mutta aina se kytkeytyy ihmiseen. Onneksi vai valitettavasti.? Hän löytää tarinoissaan israelilaisten jälkeenjättämiä

koiria Hizbollahin pommituksissa.

Shetlannin koiran, joka hiljennettiin oluella. HYI

Ja siitä pikkuruisesta, joka odotti itsensä loppuun lenkkipolulla. Isäntä oli jo mennyt pois.

Saapa osansa myös kiinalainen härski taksinkuljettaja, joka puhui tuhmaa tekstiä.

Kansakunnan suuruus ja moraalinen edistyminen Mirjan mukaan voidaan mitata sillä, miten

ihminen kohtelee nelikinttuistaan. Ei vain tämä onkin näköjään lähtöisin Mahatma Gandhin taholta.

Filosofit ja muut tietäjät ovat kuulemma kautta aikain pohtineet eläinten paikkaa ihmisten luomassa

maailmassa.

Jeremy Bentham:

Kysymys ei ole siitä: ajattelevatko ne tai osaavatko puhua.

Vaan siitä, osaavatko ne kärsiä.

 

Ei nyt meni liian lähelle itseä.

Sen minä sain tuta tänä keväänä, kärsimystä oli. Mutta tassujen vipinää silti.

Iloa, valoa joka päivä.

Mirja kirjoittaa Lulusta ja sen ystävistä.

Minun tarinani kytkeytyy VILLEEN ja meidän maailmaamme ja ystäviimme.

Niitä on ja oli paaaaaljon, edelleenkin.

Ette kai pistä pahaksenne kaksi Maijaa ja Pirkko, joita tässä erikseen kiitän.

Olitte hädän hetkellä suuria auttajia.

Mirja lopettaa kirjan sanoihin: Uskollisista uskollisin ystävä.

Tassunjälkesi säilyy aina sydämissämme.

Minä yhdyn näihin sanoihin.

Lisään vielä: kevät ilman sinua- onkohan se kevät.

Ultiman linnun näkeminen ilman sinua herättää aina vain

muistoja, kuten joka asia.

Näen silmissäni, miten podengokorvasi nousevat melkein puolimetriä ja miten

suoritat sen koko keskustaajaman tunteman hyppysi.

Muistellen silmiä, suuria joskin viime aikoina hyvin surullisia.

Maailman vikkelimpiä tassuja, miten miljoonia askeleita ne ottivat.

R A K A S

Ehkä joskus jossain

merlintu

Tarina Caribiasta

huhtikuu 24, 2009 - 3:51 Kommentoi

Ku

San Salvador 

   
 

Accommodations 

 

Calendar of Events

Image Gallery

 

 

 

T H E  I S L A N D S
…………………………….
THE ABACOS

ACKLINS/
CROOKED ISLAND

ANDROS

BERRY ISLANDS

THE BIMINIS

CAT ISLAND

ELEUTHERA

EXUMAS

GRAND BAHAMA

INAGUA

LONG ISLAND

MAYAGUANA

NASSAU/
PARADISE ISLAND

SAN SALVADOR

 

 
The Land of Lakes

San Salvador is the first landfall site of Christopher Columbus on his initial voyage of discovery in 1492. Four separate monuments mark the exact spot Columbus came ashore, however, it is generally regarded that he landed at Long Bay where a big stone cross stands. Called Guanahani by the native Lucayan Indians, Columbus renamed the island San Salvador or ”Holy Saviour,” noting in his journal, ”The beauty of these islands surpasses that of any other and as much as the day surpasses the night in splendour.” 

n en näillä näkymin ole voittanut lotossa,  on vain matkustuksen toiveunia. Ja nuo sairaudetkin

iskevät päälle aina enemmän, ja verottavat jaksamista ja finanssia.

Silti on kirjoittamisentaito ja  mielikuvitusmatkat tallella.

Muinoin olin Tallinkvarustamon kutsusta juhlistamassa uutta Romantiica alusta, sen matkan

kokemuksista kirjoittelen vielä. Nyt en jaksa.

Mutta sen sijaan: eilen tutkin taas kerran karttakirjaa ja tietysti  juuri kaukaisia saarivaltioita.

Sanovat matkaajat, että Espanjan aurinko on punaisista punaisin.

Mutta uskallanko  pistää paperille, missään muualla maan päällä eivät aurinko ja meri loihdi niin

lumoavia väriyhdistelmiä eteemme kuin juuri Caribialla. Ei oikein pysty edes laskemaan, miten montaa

keltaisin, sinisen, vihreän ja oranssin eri sävyjä  voi olla.

 Tällä alueella ,  näillä  Karibian meren  perukoilla.

Missään muualla ei musiikki, mausteet , ruoat ja juomat kuulu niin kiinteästi yhteen.

Ja sen päälle meillä niin tuntematon käsite – hymy. Liian paljon siellä varmaan on rommin ja tequilan

juojia- se kuuluu kuvaan. Jälkimmäinen suolalla terästettynä.

Ja sieltä pieneltä Aruban saarelta on lähtöisin myös Baltian maissakin tunnettu Dave Benton.

 Kannattaa jokaisen etsiä kartaltaan juuri tämä Aruba.

Sen kaikki ihanankauniit palmut löytyvät

matkaesitteistä. Kyynikot kylläkin väittävät niitäkin eiaidoiksi, viis siitä.

Siellä vesillä on tuhansin pienenpieniä saaria ja tietysti meille jokaiselle tuttu Jamaica.

Bob Marleyn tunnette, Montago Bayn, Kingstonin ja Occho Riosin.???? Toki tiedätte , että

Jamaica ei nuku koskaan.

Näiden saarien elämäntapaan kuuluu unettomuus, kiireettömyys. Espanjalaisittain Manana.

Ja jos sattuu unettamaan, ottavat siellä pienen kupin Blue Mountain-kahvia, tai rommikolaa. Kokekaa

nämä kaikki vaikka unelmissanne- aivan kuten minäkin.

Minulle tuli kaiken harmauden keskellä tarve kirjoittaa tästä aiheesta.

Joku auto meni ohi eilen, ja poppikone vispasi Belafonten Goodbay Jamaicaa

Että tämä tästä

Enteriä painettuani palaan taas arkeen

Kiitos teille ja lukemisiin

merilintu

AJATUKSIA IHMISESTÄ

huhtikuu 17, 2009 - 1:52 Kommentoi

Muuan viisas itämainen kirja sanoo:

Jokaisen olisi ainakin kerran elämässään syytä kokea, mitä on todellinen yksinäisyys ja hyljättynä

olo.

Elämä otetaan  liian kevyesti, kaikki on itsestään selvää.

Ja hän,  raukka, joka ei pysy eikä jaksa roikkua mukana- hänet on helppo viskata pois.

Näin on, sen enempää tuskailematta tai tunteilematta- miettimättä onko sairas, pystyykö hoitamaan

elämäänsä.

Moni  selviää robotinomaisesti päivistään, aamulla ylös, illalla nukkumaan.

Tämä paljon lukemani Viisas jatkaa: pahinta ihmisyydessä on, kun huomaa menettäneensä ihmis-

arvonsa.

Tekee mitä tahansa, tai lähinnä yrittää tehdä ja saavuttaa:

ne koetaan arvottomina.

Rangaistusta tarpeeksi , varsinkaan kun ei ole ketään eikä mitään turvanaan.

Häpeääkö tämä itseään vai muut häntä. ????

Näitä jään miettimään ja niitä varmaan miettii moni muukin.

Ihmisyyden polulla on liian helppoa sivuuttaa ja unohtaa kiireen keskellä asia, joka ei paljolti kiinnosta.

Tähän loppuun  Hiljaisuuden Ystävien lehdestä pieni miete.

Olen jo alkanut siivota varmuuden vuoksi kaappejani, tyhjentää niitä.

Pelkistynyt olo,tässäkö tämä …

Lyhyt välähdys elämää kahden suuren tuntemattomuuden välissä

Kaikki kupitkin muistuttavat  turhuudesta. Kukaan ei niistä juo minun jälkeeni.

Silti tervehdin aamua, jokaista

se nousee-

Ja sain tänään kirkolliseslta ystävältäni kauniita säkeitä.

Loppuivat lohduttavaan toteamukseen:

punarinta ikkunallani lähetti terveiset sinne

Kiitos — kevään airueille

 

merilintu

 

Hiljaisuus on matka olennaiseen Hiljaisuutta kohtaan tunnettu kiinnostus kertoo jotakin olennaista ajasta, jossa elämme. Syrjään vetäytyminen on toisinaan tarpeen, että voisimme hahmottaa omaa elämäämme. Hiljaisuus on yksinkertaisuutta. Siksi se auttaa selvittämään, mikä elämässä on oleellista ja merkityksellistä, mikä taas pintakuohua.

Meitä ympäröivän yhteiskunnan nopea muutos, työelämän paineet ja monenlainen epävarmuus synnyttävät ahdistusta. Hiljaisuuteen astuminen on tässä askel sisäänpäin, samalla kuitenkin monesti askel eteenpäin.

Hiljaisuuden viljely on löydetty Suomessa syistä, jotka liittyvät elämäntapamme muutokseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi asia. Vanhassa suomalaisessa elämänmuodossa hiljaisuudella oli oma paikkansa. Hiljentyminen sunnuntaisin ja pyhäpäivien yhteydessä oli vielä muutama vuosikymmen sitten itsestään selvää ja osa kristillistä perintöämme.

Kaiken uskonnollisuuden lähteenä ja käyttövoimana on ihmisen kaipaus. Ihminen kaipaa elämän eheyttä, olemisen syvyyttä. Ihminen kurottaa arjen tuolle puolelle. Tämä kaipaus yhdistää kaikkia ihmisiä.

 

SURULLISIN KEVÄT

huhtikuu 15, 2009 - 3:26 Kommentoi

Podengo tässä muistuttaa minua ystävästäni Leasta ja omasta Vilbergistä

Tulin Suomeen 26.4.2009 yölennolla, ja voi jee sitä riemua ku pääsin pois siitä lentoboksista! Kaikki kaverit piti nuuskia läpi et oliks ne vielä samoja ku Espanjan päässä… Olihan ne. Ja ne ihmiset, kaikkee hyvää tarjottiin heti, mä kävin tietty kaikkien taskut tarkistamassa. Siitä sit mut laitettiin autoon ja mä nukuin koko matkan Helsingistä Naantaliin, aika pitkä matka oli. Vihdoin ku perille päästiin ni kävin vähän nurkil haistelees ja ihmiset hoki et ”mees pissalle”… mitä lie tarkoittivat.

Sit sisälle päästyäni nuuskin kämpän läpi ja vitsi siel oli mukavan lämmin. Mulla oli siel jo valmiiks pari lelua odottamas ja aloin heti niitten kans leikkii. Mun ihmiset ihmetteli et miten mä jaksan, mut kyl mus on powerii! Ei ne vaa viel arvannu sitä. Sit ne mun ihmiset meni nukkuu, mumisi jotain et oli väsyny ajomatkast ja muuta, kyl ne mullekki sit laitto oman hienon pedin sängyn vieree. Siinä mä sit nukuin koko yön, ja vaikkei väsyttänytkää ni sit mä vaan leikin mun fantin kans siin pedillä. Niin mä teen joka yö ja mun ihmiset kehuu et hieno tyttö, ihan ku en sitä ite tietäis. Muutaman kerran oon sisäl liruttanu mut melkein voisin sanoa et oon jo sisäsiisti! Siit hyväst mua vast kehutaanki.

Omistettu omalle rakkaalle, pikkuiselle podengolleni. Sairaana, hyvin vopiuneena jaksoit vielä  ilokseni

alkavan kevään viettää kanssani

 Ja aamuvarhaisella 6.4. pikkusydämesi  lopetti yhteistyönsä, pääsit vapaaksi.

Nuku pikkuinen rauhassa, ikiuneen tietäen: kiitän ajasta yhteisestä. Sinua koskaan unohda en.

Kiitos niistä vuosista, jotka sain viettää kanssasi, kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.

Kiitos kauniista muistoista, jotka jätit jälkeesi.

Nyt en osaa muuta kuin itkeä perääsi.

Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.

Ajoista helpoista ja vaikeista.

Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään.

Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa, millaista se on , kun rakkaimpansa menettää.

Minun piti itse kirjoittaa  sinusta, mutta vielä niitä yritän- kunhan jaksan ajatella.

Ystäväni auttoi minua näissä säkeissä. Tässä ovat taipaleemme kaikkineen odottaessamma kesää,

jota ei koskaan tullut.

Keväisinä öinä molempien sairastaessa kerroin sinulle: tuon tähden takaa mamma sitten joskus

katselee sinua. Siellä näet minut.

En voinut ymmärtää tuskaasi. Sinä olit vikkelämpi, vaistosin sen viime yönä. Tajusin sinun ehtineen jo sinne.

Kiitos oma kalleimpani, että saimme viettää elämää yhdessä.

Milloinkaan en unohda sinua ,sinua, sinä pikkuiseni.

Sinua kaivaten ja ystäviäni kiittäen.

Nukuit pois Villen päivänä.

Kevät tulee vääjäämätä, samoin joka telkkä. Minun lintuni lensi pois.

Minä jäin, yritän ottaa elämän syrjästä kiinni.

merilintu