SURULLISIN KEVÄT

Podengo tässä muistuttaa minua ystävästäni Leasta ja omasta Vilbergistä

Tulin Suomeen 26.4.2009 yölennolla, ja voi jee sitä riemua ku pääsin pois siitä lentoboksista! Kaikki kaverit piti nuuskia läpi et oliks ne vielä samoja ku Espanjan päässä… Olihan ne. Ja ne ihmiset, kaikkee hyvää tarjottiin heti, mä kävin tietty kaikkien taskut tarkistamassa. Siitä sit mut laitettiin autoon ja mä nukuin koko matkan Helsingistä Naantaliin, aika pitkä matka oli. Vihdoin ku perille päästiin ni kävin vähän nurkil haistelees ja ihmiset hoki et ”mees pissalle”… mitä lie tarkoittivat.

Sit sisälle päästyäni nuuskin kämpän läpi ja vitsi siel oli mukavan lämmin. Mulla oli siel jo valmiiks pari lelua odottamas ja aloin heti niitten kans leikkii. Mun ihmiset ihmetteli et miten mä jaksan, mut kyl mus on powerii! Ei ne vaa viel arvannu sitä. Sit ne mun ihmiset meni nukkuu, mumisi jotain et oli väsyny ajomatkast ja muuta, kyl ne mullekki sit laitto oman hienon pedin sängyn vieree. Siinä mä sit nukuin koko yön, ja vaikkei väsyttänytkää ni sit mä vaan leikin mun fantin kans siin pedillä. Niin mä teen joka yö ja mun ihmiset kehuu et hieno tyttö, ihan ku en sitä ite tietäis. Muutaman kerran oon sisäl liruttanu mut melkein voisin sanoa et oon jo sisäsiisti! Siit hyväst mua vast kehutaanki.

Omistettu omalle rakkaalle, pikkuiselle podengolleni. Sairaana, hyvin vopiuneena jaksoit vielä  ilokseni

alkavan kevään viettää kanssani

 Ja aamuvarhaisella 6.4. pikkusydämesi  lopetti yhteistyönsä, pääsit vapaaksi.

Nuku pikkuinen rauhassa, ikiuneen tietäen: kiitän ajasta yhteisestä. Sinua koskaan unohda en.

Kiitos niistä vuosista, jotka sain viettää kanssasi, kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.

Kiitos kauniista muistoista, jotka jätit jälkeesi.

Nyt en osaa muuta kuin itkeä perääsi.

Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.

Ajoista helpoista ja vaikeista.

Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään.

Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa, millaista se on , kun rakkaimpansa menettää.

Minun piti itse kirjoittaa  sinusta, mutta vielä niitä yritän- kunhan jaksan ajatella.

Ystäväni auttoi minua näissä säkeissä. Tässä ovat taipaleemme kaikkineen odottaessamma kesää,

jota ei koskaan tullut.

Keväisinä öinä molempien sairastaessa kerroin sinulle: tuon tähden takaa mamma sitten joskus

katselee sinua. Siellä näet minut.

En voinut ymmärtää tuskaasi. Sinä olit vikkelämpi, vaistosin sen viime yönä. Tajusin sinun ehtineen jo sinne.

Kiitos oma kalleimpani, että saimme viettää elämää yhdessä.

Milloinkaan en unohda sinua ,sinua, sinä pikkuiseni.

Sinua kaivaten ja ystäviäni kiittäen.

Nukuit pois Villen päivänä.

Kevät tulee vääjäämätä, samoin joka telkkä. Minun lintuni lensi pois.

Minä jäin, yritän ottaa elämän syrjästä kiinni.

merilintu


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *