Nyt pitäisi vihdoinkin olla sen verran varma asia, että uskaltaa iloita jo! Juniori aloittaa kindergartenin ensi maanantaina. Vihdoinkin! Hän saa itselleen seuraa ja tekemistä. Onhan siitä jo 9 kuukautta kun hän on viimeksi ollut leikkimässä ikäistensä kanssa. Hienoa on ollut huomata miten innostuneesti hän on ottanut tehtäväkseen harjoitella englantia. Seikkailija Dora ja Disney Magic English ovat olleet kovalla käytöllä. Suuret kiitokset lahjoittajalle! Saimme filmiboksit pois muuttavan suomalaisperheen lahjoituksena.
Päiväkotiin ilmoittautuminen ei sinänsä ole hankalaa, ainakaan meille ei ollut. Vähäsen tuntuu, että Juniorista odotellaan jonkinlaista imagon nostatus kasvoa, voidaan näyttää, että ”oikeasti” olemme kansainvälinen päiväkoti, kun täällä on länsimainen lapsi. Äkkiseltään emme ainakaan huomanneet paikalla olevista lapsista tai esillä olevissa lasten kuvissa yhtään länsimaisennäköistä lasta. Näissä ”kansainvälisissä” kouluissa tai päiväkodeissa, tuohon kansainvälisyyteen riittää, että lapsista osa on Taiwanin, Hong Kong:n tai vaikka Macaon passilla. Käytännössähän kaikki ovat kiinalaisia. Mutta virallisesti eivät.
Sopimus saatiin allekirjoitettua ja iso nippu rahaa vaihtoi omistajaa. Vielä oli edessä terveystarkastus. Ennen päiväkodin ja koulun aloitusta tehdään terveystarkastus. Myös verikoe vaaditaan. Tarkastus tietysti pitää tehdä juuri siinä yhdessä ja määrätyssä sairalassa, mikään muu ei kelpaa. Vaikkapa sellainen jossa saisi englannikielistä palvelua… Pienen neuvottelun jälkeen saimme päiväkodista henkilön mukaan tulkiksi ja opastamaan paikan päälle. Kovin ehdottelivat Isännän työkaveria mukaan tai, että antaisivat lapun missä lukee miksi olemme lääkärissä.
Eihän lääkäriin voi mennä pelkän lapun kanssa, ainahan siellä jotain kysytään! Ja täällä kun nuo koulut ja päiväkodit maksavat hunajaa, edellytämme siihen hintaan saavamme myös hieman palvelua.

Kuva Yizhuang Hospitalista, siellä Juniori kävi tarkastuksessa. Ihan hienosti onnistui olemaan. Ainoastaan veren lypsäminen pilliin aiheutti pientä erimielisyyttä. Sekin meni kuitenkin nopeasti ohi ja hän pääsi sen jälkeen vihdoinkin syömään. Aamullahan ei tietenkään saanut syödä mitään, kun kerran verta otetaan.

Ovi josta menimme sisälle.

Tarkastukseen menimme eräälle ovelle jonottamaan. Onneksi ei ollut kovin montaa lasta ennen meitä. Huoneessa oli lääkäri ja hoitaja, luulisin. Lääkäri kirjoitti nimen tietoihin, kyseli allergioita ja vissiin onko jotain toimenpiteitä tehty sairaalassa… En ole ihan varma Juniorilta katsottiin paino, farkut ja kengät jalassa ja toppatakki päällä. Ties vaikka taskussa olisi ollut kiviä. Ainakin pari kiloa meinaan oli lukemassa ilmaa. Pituus katsottiin, se sentään ilman pipoa Joten huikeat 102 cm voisi olla aika lähellä totuutta, tosin lenkkarit tuo mitta sitten sisältää. Kuuloa koitettiin piipittimellä ja sydäntä oltiin kuuntelevinaan.
Sitten lasku käteen ja seuraavalle puolelle rakennusta luukulle maksamaan. Hinnalla ei ollut pilattu, vain 45 rmb eli noin 5 euroa. Rahastuksen jälkeen vitriinin luukulle ja Juniorin käsi luukusta sisään ja verikoe siinä. Harmikseen ei saanut edes laastaria. Eihän sitä olisi muuhun tarvinnutkaan kuin henkiseksi parannukseksi.
Lopuksi laput kassiin ja taksilla kotiin. Meidän seura-neiti tiedusteli heti kun hommat olivat pulkassa, että kai me selviämme tulosten hakemisesta ilman apua…

Tuloslapun haku reissulla paikka oli autio, tarkastus käynnillä tämä aula oli täynnä ihmisiä.

Seinillä oli kivoja maalauksia. Taisi olla lapsille tarkoitettu osasto.

Tällä käytävällä jonotimme tarkastukseen. Ilman apua en olisi tiennyt minkä oven pieleen olisin mennyt nojailemaan. Kaikilla ovilla kun oli jonot ja kaikissa jonoissa lapsia.

Terveystarkastus pitäisi siis olla hoidettu ja mitään muutakaan syytä ei pitäisi enää olla ettei Juniorin päiväkoti ura alkaisi vihdoinkin.
Shoppailemaan piti tietysti mennä sairaalan jälkeen. Pitäähän varusteet saada kuntoon. Lähinnä reppua olimme vailla. Emme me kyllä kaupasta mitään ruokaa voineet ostaakaan. En tiedä johtuiko ”aikainen” ajankohta vai miksi kaupassa ei ollut mitään tuoretta myytävää esillä.Olimme liikkeellä puoli kymmeneltä aamulla Lihatiskit ammottivat tyhjyyttään, vihannekset ja hedelmät olivat pimeässä peiton alla ja maitotuotteetkin olivat loppuneet. Pakko oli ostaa vaan keksejä. Ja tytölle juomapullo. Tämä on jo 4. pullo hänelle. Käyttävät koulussa juomapulloja ihan yleisesti ja ei se huono tapa ole juoda reilusti päivän aikana.

Sisätossut hoitoon. Ne tarvitaan siellä, uusia ei olisi välttämättä tarvittu, mutta kiltteys palkitaan ja 22 rmb:n hinta ei päätä huimannut. Hauskan näköisetkin vielä.

Reppukin löytyi. Unilelu on valkattu odottamaan tossujen seuraksi reppuun. Hieman taidetaan molemmat odottaa maanantaita…

Meillä ei ole juurikaan ollut ongelmaa ilman saasteiden kanssa. Tai toisin sanoen emme ole tehneet siitä ongelmaa. Ikävä asiahan tuo on, mutta kun emme sille voi mitään. Ja uloskin on välillä pakko mennä. Ilmanpuhdistimet huutavat hoosiannaa nurkassa, toinen ihan konkreettisesti huutaa.Koska meidän Juniori uskoo hyvin vahvasti kokeilevaan tieteen tekoon. Kaikkia koneita ei vain ole suunniteltu tieteen tekemiseen…
Nyt parina päivänä ovat lapset valitelleet päätään ja itsellakin on ollut normaalia enemmän kireyttä aivoissa. Tuntuu kuin alkaisi migreeni, mutta ei sitten alakaan. Ilmansaaste lukemat ovat olleet jo parisen viikkoa vähintään 400, satunnaisesti saattanut tipahtaa lähemmäs 350. Toiveissa on lukemien lasku parin viikon päästä viimeistään, kun lämmitys lopetetaan koko maassa.

Iltapäivän pilvetön auringon paiste.

Jotenkin vaan jaksan ihmetellä, miten keskellä päivää voi ottaa valokuvia auringosta. Hieman lähtee myös mielikuvitus liikkeelle kun tämän ilmiön näkee. Minusta se näyttä aivan samalta kuin scifi-leffoissa maapallolla sen ydinsodan jälkeen.

Ilma on todella sumpuraisen oloinen, mutta se ei ole sumua, vaan aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Jonkin aikaa on ollut puhetta,josko kävisimme koko porukka elokuvissa. Lähinnä on arveluttanut Juniorin ahterin paikoillaan pysyminen. Myöskään jatkuva tiedon halun esille tuominen elokuvateatterissa ei ole hyvä idea. Ainakaan kanssa katselijoiden mielestä Lopulta päätimme ottaa härkästä sarvista ja tehdä testi vierailun paikalliseen leffa teatteriin. No, okei vähäsen uhkailtiin ja kiristettiin ja vedottiin kohta täyttyvään maagiseen viiden vuoden ikään. Viisi vuotiaathan ovat jo ISOJA ja osaavat tehdä ISOJEN poikien juttuja ja käyttäytyvät kuin ISOT pojat hienosti.

Nyt ollaan nähty Frozen- Huurteinen Seikkailu.

Hienosti sujui Juniorilta leffa reissu. Isot halit ja kehut sai ilta-pusujen yhteydessä. Osaa hän välillä yllättää positiivisestikin.

Kuva leffateatterin lippu tiskistä. Valikoima ei mikään hurjan laaja ollut, viisi eri leffaa oli tarjolla, kolme kiinalaista, sekä tämä frozen ja hobitti 2.

Myynnissä pieniä muistoja leffoista

Ja tokihan kädestä ennustaminen kuuluu asiaan, itse en ehkä työntäisi kättäni tuohon onkaloon…

Tytön kanssa oli juttua leffasta, hän oli oikein tyytyväinen filmi valintaan. Koulussa kavereiden kanssa oli ollut leffasta jo puhetta ja hän ei tiennyt kaikkia kohtauksia kun ei kerran koko leffaa ollut nähnyt. Laulut osasi jo etukäteen Lopuksi vielä kysyi minulta, kumpi olisin, Anna vai Elsa? Vastasin, että Elsa tietysti! Hän ihmetteli miksi, kun hän olisi tietysti Anna, koska Anna sai prinssin. Minä perustelin valintani sillä, että Elsa on kuningatar ja hän määrää ja hänellä ei ole ongelmia kylmän kanssa…

Ehdimme vielä toiseenkin Temple fair tapahtumaan. Sinänsä hyvin meiltä, koska näitä oli vain 31.1 – 6.2 välisenä aikana. Mehän saatamme joissakin asioissa välillä olla hieman hitaasti toimivia… ;D
Ditan Temple fair on sama missä olimme viime vuonnakin. Minä olisin mieluusti nähnyt jotkin muutkin, mutta päätimme ottaa varman päälle, että lapset saavat hattaraa. Hattarasta oli puhuttu jo edellisen reissun kohdalla ja pettymys oli suuri kun sieltä ei hattaraa saanutkaan.

Taitaa olla pääportti. Ditan Parkkiin pääsee useammastakin portista. Melkein joka puistoon tai asuinalueelle tai kauppakeskukseen tai sairaalaan on vähintäänkin etelä,- pohjois,- länsi,- ja itäportti. Rakennuksiin ne tietysti ovat ovia, mutta puhutaan kuitenkin portista.

Ei sinne alueelle ihan noin vaan mennä. Luonnollisesti pitää ostaa lippu. Ne eivät kylläkään ole hinnalla pilattu. Lapset pääsevät ilmaiseksi ja aikuisetkin vain 10 -20 rmb:tä. Turvatarkastus metallin paljastimeen löytyi kummastakin temple fairistä. Dongyuen temppelillä laukku piti läpivalaista, täällä heiluttiin vain käsikäyttöisillä metallin paljastimilla.

Lyhtykujaa pitkin varsinaiselle festari alueelle. Täällä ei koristelussa pihistellä. Huomaa selvästi, että koristeet ovat halpoja ja työvoima on halpaa. Kenen mielikuvitus riittä luomaan mielikuvan siitä miten kaupungin työntekijät ripustavat kaikkiin puihin montaa sataa lyhtyä? Alimmaisista oksista aivan latva huitukoihin asti, todennäköisesti vain tikapuut apunaan…

Klassinen myyrän nuijimis-peli.

Lapset heittivät tikkaa. Itsensä kokoisen pehmolelun saaminen pelistä, ei ollut kovinkaan vaikeaa. Tikan heitossakin, jos sai kaikki 10 tikkaa rikkomaan pallon, sai valita ison pehmon. Lapset saivat kumpikin lohdutus hylkeen, onneksi pienen. 🙂

Kuten näkyy paikalla oli paljon muitakin ihmisiä. Ditan Parkin Temple Fair on kaikista suosituin näistä tapahtumista. Se on myös eniten markkinoiden kaltainen, ruokakojuineen, peleineen, esiintymisineen ja tilpehöörikauppiaineen. Tänne myöskin turistit löytävät tiensä, jos ovat löytääkseen. Päivittäinen kävijä määrä taitaa olla siinä 100 000 henkilön paikkeilla. Ruuhkaa siis oli, toki paikkakin on suhteellisen laaja eli kulkemaan pääsi vielä ihan kohtalaisesti. 🙂

Sitten pää-asian kimppuun! Tai toiset kävivät, minulle ei hattara oikein uppoa.

Ruokaa oli tarjolla montaa lajia, ekassa tikussa taisi olla mustekalaa, ehkä. Seuraavana nuudelikeittoa, se on yleensä ihan syötävää. Sitten tarjolla palleroita. En tiedä mitä olivat, näyttivät tuulihatuilta, mutta tiiviimmiltä eikä niissä ollut täytettä. Tämä lihavarras oli meidänkin valintamme, oikein hyviä!

Jep, näitä syötiin! 🙂

Nämä hieman eksoottisemmat vartaat jätettiin väliin. Ensin katsoimme, että kesäiset kaskaat ovat päässeet taas estradille, mutta taisivatkin olla skorpioneja tai jotain niiden sukulaisia. Lähinnä pyrstön piikki tuo skorppionin mieleen, tietoa ei tälläkään kertaa ole. Koskakohan on…? 🙂

Syömisen jälkeen lähdimme kiertelemään ja katselemaan ympärille. Lapset kävivät perinteisellä ajelulla.

Mukavia nuo Temple Fairit, taidan mennä ensi vuonnakin jos vaan mahdollista. Joku uusi paikka voisi olla taas kiva nähdä.

Niin sitä lomaahan tässä on vietelty, se spring-loma. 🙂
Temple fairit oli ainoa asia mihin halusin ehdottomasti päästä käymään. Olimme sellaisilla viime talvena täällä käymässä ollessamme. Ne ovat tavallaan markkinat jonkun temppelin alueella tai vieressä puistossa. Kiinan opettajallemme kertoessamme minne olemme menossa, tuli vaihteeksi kielimuuri vastaan. 🙂 Me emme tienneet tapahtumalle muuta nimeä kuin temple fair, suomeksi markkinat, eivät auttaneet yhtään, jostain kumman syystä. En tiedä selvisikö hänelle mihin olemme matkalla. Ihme sinänsä, näitä kun on useammat pitkin kaupunkia, ainakin 7 tai 8 eri paikassa. Nyt luin jostain, että kiinalainen nimitys näille on ”miao hui”, merkistä ja toonista ei mitään tietoa. 🙂
Eka paikka johon menimme oli Dongyue Temple fair. Kuinka ollakkaan löysimme vissiin ainoan paikan näistä missä paikalliset käyvät oikeasti sytyttämässä suitsukkeita ja osoittamassa kunnioitusta munkki-patsaalle. Muutenkin tämä taisi olla paikallisten suosima kohde, ei niinkään länkkäri turistien.

Sen tarkemmin en muista ketä patsas esitti eli parempi olla puhumatta ohi suun tällä kertaa.

Suitsukkeita sytytellään ja niitä sai jättää pataan sauhuamaan.

Dongyuen temppeli on taolainen temppeli, taitaa olla vanhin ja perinteisin temple fair paikka. Tämä temppeli sai alkunsa Yuan dynastian aikana ja kukoistus kauttaan Dongyuen vietti Ming ja Qing dynastioiden aikana. Julkiseksi museoksi se muutettiin 1995.

Tanssi esitys temppelin edustalla.

Onnen palikka kaide, näitä palikoita sai ostaa sisään tullessa ja ripustaa sisäpuolella, melkein minne vain.

Esiintyjiä oli jonkin verran. Tämä tyttö sai hienosti itsensä taiteltua ainakin kolmin kerroin. Ilma oli sen verran viileä, että ripeästi täytyi esitys vetää, etteivät paikat jämähtäneet. Minä palelin talvitamineissani kun katselin tytön ohutta esiintymisasua.

Poika leikki itsekseen koripallon kanssa, ei selvästikään tiennyt miten sillä pelataan. Eikä hänestä varmaankaan keittiö hommiinkaan ole, ei meidän keittiöön ainakaan ole asiaa tuolla huolettomalla asenteella astioita kohtaan 🙂
Ei ne kylläkään pudonneet…

Nämä hiiret olivat lasten suosikki. Rauhallisesti juoksentelivat heille tehtyä kiipeilytelinettä edes takaisin.

Lasten pettymykseksi täällä ei ollut kuin pienella alueella muutama pöytä myyntisälää. Nämä kukat näyttivät kivoilta jostain tuollainen voi joskus tartuakin mukaan. Lapset saivat kumpikin käyttää spring-festivaali lahjaksi saamaansa rahaa ja sehän tänne tulon tarkoituskin oli ollut. 🙂

Päivä oli tuulinen ja viileä, mutta ilma kohtalainen. Temppeli alueelta poistuimme pizza hut:n syömään. Ruoka oli ihan kohtalaista, jälkiruuat kolmannen takaisin lähetetyn annoksen jälkeen vasta oikein. Mikä niissä mahtoi niin vaikeaa olla? Kolme kertaa näytimme listasta kuvaa, tuota me haluamme… Taisi olla vaan kiireinen päivä ja loma stressiä henkilö kunnalla, onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään. 🙂