Ei me sitten mentykään….

… sinne markkinoille tänään 🙁 Ensinnäkin päästyäni töistä,  lähdin tietysti hakemaan junnuja hoidosta. Kun pääsin päiväkodinportille, tuli mieleeni, että olin sopinut hops:n tälle päivälle 🙂 eli ei kun kiireen vilkkaa nuoremman hoitoryhmän puolelle tarkistamaan, että olinko mahdollisesti muistanut siellä mainita asiasta… No enpä tietenkään, mutta olivat onneksi keskustelleet asiasta tytön ryhmän hoitajien kanssa. Näppärästihän tämä tieto kulkee 🙂 Siitä sitten reippaasti keskustelu tuokioon, joka meni ihan hyvin. Tyttö on aina saanut joka paikasta kehuja, kun on niin sosiaalinen ja kiltti ja kuuntelee hyvin ohjeita ja jopa noudattaa niitä. Oikea esimerkki lapsi! Hyvä minä, hienosti kasvatettu tyttö! 🙂 Vahinko vaan että nämä hoidossa niin kehutut taidot unohtuvat kun päiväkodinportti sulkeutuu.

Suurin syy miksi emme menneet markkinoille oli kyllä sade, joka alkoi samalla kun lähdimme ajelemaan kotiin päin. Ruokaa kupuun kaikille ja hieman leikkiä ja siinä vaiheessa kun sade lakkasi  olikin jo hieman myöhäistä lähteä mihinkään, no huomenna sitten uusi yritys!

Kylläpä väsyttää…

Miten ihmeessä voi aamuvuorot olla näin rasittavia? Tiedän kyllä, että ainakaan tämä kroppa ei ole ohjelmoitu heräämään ennen aamu viittä ja vielä pysymään hereillä iltaan asti ilman päikkäreitä. Se vaan ei toimi! Onneksi näitä aamuja ei nyt tällä erää ole kuin kaksi, sitten saa sentään nukkua kasiin asti ja tässä kohtaa sekin kuulostaa todella ruhtinaalliselta! 🙂 Huomisen kun jaksais töissä pakertaa niin olisikin viikon työt pulkassa. Lasten kanssa olisi tarkoitus huomenna mennä katsastamaan syysmarkkinat. Niistä alkaa syksy! On alkanut jo melkein neljäkymmentä vuotta ja edelleen niissä on jokin taika. Me like! Ja nykyisin se ehdoton juttu markkinoilla on pusut, niitä pitää saada ainakin laatikollinen, ja kaikkia makuja. 🙂 Nam nam….

Moikka maailma!

Vihdoin sain pakerrettua tämän sivuston, sen aikaan saaminen oli työn ja tuskan takana! Ei nyt ehkä ihan kirjaimellisesti, mutta aikaa kului… ja kului…  Ajatuksia siitä millaiseksi sivuston haluan oli useita ja niiden joukosta jalostui sitten tämä, jota olen muiden ja omaksi ilokseni alkanut tehdä! 🙂 Siis olen neljän lapsen vuorotyötä tekevä äiti, joka tekee vaihtelevalla menestyksellä käsitöitä, askarteluja ja yrittää valokuvata. Ja toki rähisen ja opastan ja rakastan kaikkia lapsukaisiani. Niin ja löytyy taloudesta toki vielä pari kissaa ja isäntäkin talossa toki pitää olla! 🙂

Noin nyt on jonkinlainen esittely suoritettu ja voinkin mennä nukkumaan että pääsee aamuvuoroon pirteänä.