Ylläri onnistui! :)

Heräsin tänään tekstiviestin tuloon ja normaalisti se ei herätä positiivisia ajatuksia! Mutta tällä kertaa viestin sisältö sai hyvälle mielelle! 🙂 Lähetin lasten tekemät isänpäivälahjat miehelleni Kiinaan ja tänään hän ilmoitti, että paketti oli saapunut! Yllätys oli ollut täydellinen! Hän ei ollut osannut mitenkään odottaa mitään pakettia. Suurten kiitosten kera sain kertoa lapsille, että iskä piti lahjoistaan. Ja loppu aika menee kuulemma nyt paremmin, kun sai hieman ajankulua hotelliin ja lentokoneeseen. Lähetin hänelle kirjan ja hieman salmiakkia, ne eivät kyllä kauan kestä! 🙂 Hyvä mieli tuli, kun toiselle sai annettua hyvää mieltä, uskomatonta, mutta se tosiaan toimii! 🙂

Ja taas sairastetaan

Kyllä tässä jo reilu viikon verran töitä tehtiinkin :/ nyt juniori on sannut kehitetty itselleen kuumeen ja jopa korvatulehduksen. No, toivottavasti päästään niistä eroon pian. Ei hän kuitenkaan mitään kauhean kipeä ole, ei vain kelpaa hoitoon. Sen verran ehdittiin olemaan terveen kirjoissa, että pääsimme luistelemaan. 🙂 Juniori kyllä meinasi, ettei luistele enää… siellä kun kaatuu… 🙂 Itselle tuli elävästi mieleen kaikki asiat, jotka luistelussa mättää. Nilkat tulee kipeäksi, tylsää, palelee eli ei edelleenkään ole mun juttu. Mutta mitä reipas äiti ei lastensa eteen tekisi. Luistimet teroitukseen ja uudelleen jäälle. Olivat ne vanhat luistimet meinaan sen verran tylsät, että ei niillä mitään luistella voinut, vaikkei suojuksia olisi edes pois ottanut niin mitään eroa tuskin olisi huomannut. Eli ovat tällä hetkellä todella tylsät! Oli siitä reissusta sentään jotain hyötyäkin, tyttö oppi luistelemaan kahdella jalalla, eikä vain ”potkulautaa” 🙂 Hienosti meni hänellä seuraavat harjoitukset!

Köh köh…

Yskä jatkuu… ja diagnoosiksi tuli keuhkoputken tulehdus! Eipä ole ennen tarvinnut sellaista kokeakaan. Tämäkin juttu kuuluu niihin, jotka olisin voinut jättää kokeilematta. Pärjäsin tähänkin asti ilman. Yhden bling pipon olen saanut valmiiksi. Sen piti mennä joululahjaksi, mutta meidän neiti oli sitä mieltä, että hän haluaa sen, kun kaikki muut pipot kutittaa… 🙂 Kuvan laitan kun ehdin… 🙂 Luistelupuvun kaavat pitäisi saada piirrettyä, että voin palauttaa lehden. Junnunkin ajattelin tyrkätä jo luistelemaan, mutta sunnuntain luisteluvuoro jää väliin, oman tulehduksen takia ja myöskin siksi, että yleisövuoro on peruutettu tältä sunnuntailta. No, ensi viikolla sitten uusi yritys! Aikaa kyllä on. 🙂

Väsyttää

Miten ihmeessä voi ilman kuumetta ja vuotavaa nenää olla näin kipeä!?!? Olen siis saanut riesakseni jonkinlaisen flunssan. Kuumetta ei ole, ennemminkin alilämpöä.  Kurkku kipeä ja yskittää, nivelet särkee. Ei kivaa! 🙁 Toivottavasti tämä menee ohi pian, alan kyllästyä tähän väsymykseen ja palelemiseen. Vali, vali ,vali, vali, alkaisko jo helpottamaan? No, ehkä vähän 🙂 Lisää droppia ja lapset nukkumaan ja itsekin unta kuuppaan!

Synttärit juhlittu

Tämän vuoden toiseksi viimeiset syntymäpäiväjuhlat järjestetty! Jihuu…\o/  Mukavaa puuhaa sinänsä, mutta kun talossa kaksi puolikuntoista, niin meno on sen mukaista. Sunnuntai-illalla juniorilla kuumetta 38,5. Tänään siis soitto neuvolaan kun aamullakin vielä kuumetta 37,8 eihän ne sitä kuitenkaan päiväkotiin olisi huolineet. Saikkua pojalle pari päivää nyt ainakin, jos vielä keskiviikkona kuumetta niin pitää käydä lääkärillä. Toivottavasti on poika parantunut siihen mennessä. Jouduttiin kyllä menemään lääkäriin tänään kun juniori onnistui sitten lyömään naamansa pöydänreunaan. Silmäkulma on auki, mutta ei kovin pahasti sinänsä, haava silmäluomessä tulee jäämään näkyviin arpena. Verta ei tullut kovinkaan paljon, mutta päätin mennä näyttämään silmää, jos sen vaikka olisi voinut liimata, ettei kovin isoa arpea jäisi.  Sairaanhoitaja yritti liimata haavaa, mutta liima vain levisi ja liimasi ripset poskeen kiinni 🙂 Niitä siinä sitten yritettiin jonkun aikaa irroitella, normaalisti kielletään kastelu pari päivää liimaamisen jälkeen, nyt kehoitettiin pesemään silmää  illan aikana, että liima sulaa pois ja silmä aukeaa kunnolla 🙂