Tähän viikkoon, tai näihin edeltäviin viiteen päivään on mahtunut paljon tapahtumaa. Paljon hyviä juttuja. 🙂 Tylsää oli kun Isäntä lähti maanantaina työmatkalle. Mutta mukavaa oli saada uusia tuttavuuksia täältä Pekingistä. Lapset pitivät kovasti uusista kavereista. Tyttö varsinkin on kaivannut vanhoja kavereitaan Suomesta ja kaipaillut jotain muuta seuraa kuin Juniori. Samaisella kyläily reissulla löytyi Jenny Lou, ja sehän on jokaisen länkkärin must paikka tehdä ruoka-ostoksia kun tekee mieli jotain tuttua. Meillekin tarttui mukaan mysliä, Alpen-patukoita ja Dajm-karkkeja.
Keskiviikkona olikin odotettu ja pelätty kouluun tutustuminen. Valitettavasti jouduin menemään sinne yksin junnujen kanssa. Mietin hartaasti edes sinne lähtemistä, koska tiesin etukäteen jo miten päivä tulisi menemään ja enkä valitettavasti tälläkään kertaa ollut väärässä. 🙂 Ainoa syy miksi kuitenkin lähdin kiusaamaan itseäni oli tyttö, hänelle päivä olisi todella tärkeä. Alkujännitys oli tietysti valtava, mutta kuten ennenkin hän selvisi hienosti!
Tyttö näki uuden opettajansa, joka on hyvinkin rempseän ja tomeran oloinen täti. Korealais syntyinen, kasvanut Teksasissa eikä puhu juurikaan kiinaa. Ja tekikin hyvin selväksi, että hänen tunneillaan puhutaan sitten englantia eikä kiinaa. 🙂 Luokkakaverit vaikkuttivat harmittomilta eikä enää pelota yhtään mennä kouluun.Tyttö suorastaan odottaa, että pääsee sinne ja motivaatio kielen oppimiseen nousi ainakin 1000% 😀 Mukavampi mennä hänen kouluun kun tietää nyt minne menee ja keitä siellä on. 🙂 Juniori oli kyllä sitten oma herttainen itsensä eikä hetkeäkään paikoillaan, auditoriossa vietetty tunti meni kivasti tuolin saranoita narisuttaessa, ja ne todella narisivat kuin vanhat saranat.
Luokassa höpötettiin omia ja sen ainoan pienen hetken kun puhelin kelpasi pelattavaksi, siinä piti olla äänet melkein täysillä. Kirjastossa kun täytin kiinankielistä lappua niin käytävä toimi oivallisena juoksuratana, lapun täytön jälkeen kun vielä odottelin jotain, saapui tyttökin viimein kirjastoon ja sinä aikana päätti juniori lähteä tutkimaan koulua ihan itsekseen. Lopulta ilmoitin, että jos laput ei nyt kelpaa saatte ne maanantaina, meidän pitää lähteä NYT!
Hetken etsimisen jälkeen poika löytyi, oli toki käynyt jossain lirkuttelemassa ja saaliina tällä kertaa banaani ja tikkari. Reippaasti askeltaen pääsimme pihalle ja siellä huomasin, kuinkas ollakaan pojan huppari oli jossain sisällä koulussa…. Onneksi se oli jäänyt kirjastoon. Kotiin päästyämme oli aika välipalan ja päikkäreiden. Ja onneksi sekin päivä loppui sentään joskus. 🙂
Torstaina oli tiedossa leikki-treffit ja menivät hienosti, myöskin metro matkat mennen tullen sujuivat todella hyvin. Ei jälkeäkään siitä riiviöstä joka mukanani oli edellisenä päivänä.
Tänään juhlistimme juniorin nimppareita. Olin jo aikaisemmin miettinyt mitä herkkua meille hommaisin. Minulla kun täällä ei ole uunia niin leipoa en oikein voi. Kyllähän se lamppu välillä loistaa vähän lahommassakin päässä. Päätin kokeilla munkkien paistoa. Minähän lutraan tuon öljyn kanssa päivittäin. Suomessa en ole koskaan tehnyt munkkeja, koska olen arastellut uppopaistamista öljyssä.

Salaattikulho uudessa käytössä ja kyllä tuo näyttää taikinalta, on jopa noussut!

Siinähän niitä rinkuloita odottamassa pääsyä ruskettumaan.

Hyvin paistuvat! Vaikkakin maissiöljyssä ja wokkipannussa…. 🙂

Munkeilta näyttävät ja maistuvat. Paikallisista aineksista sain aikaiseksi ihan suomalaisen makuisia munkkeja. No, sen verran oli tuontitavaraa, että kardemumma oli kotoisin meidän Salon keittiöstä. 🙂

Täällä tuntuu olevan tapana, että mies kantaa naisen käsi,- tai olkalaukun. Tietysti myös kaikki muut shoppailulla kertyneet kassit ja pussukat mies kantaa. Mies seuraa kiltisti ostoksilla, esittää omat mielipiteensä vaatteista, kengistä ja kaikista asusteista. Mielipiteet saattavat olla hyvinkin vahvoja ja hallitsevia 🙂 Mies myös maksaa kaiken tämän lystin ja kiinalainen nainenhan haluua, jos ei parasta niin kalleinta, ja hienointa merkkiä nyt ainakin. 🙂 Ja ettei kukaan tulkitse asiaa väärin niin, myös länsimainen nainen haluaa parasta ja kalleinta. Heille se ei ehkä ole aivan yhtä itsestään selvää saada sitä. Meillä Isäntä kyllä kantaa ostokset kiltisti ja tilanteen ollessa tämä mikä on niin myös maksaa kaiken, ehkä vähemmän kiltisti, mutta kuitenkin. Shoppailu seurana ehkä ei se paras vaihtoehto, mutta kelpaa paremman puutteessa. Käsilaukkuani ei suostu kantamaan, enkä kyllä sitä hänelle annakaan.Hänhän hukkaisi sen heti kun ote siitä irtoaa…. 🙂

Isäntä on suhteellisen leväperäinen tavaroidensa suhteen, jättää niitä mihin sattuu ja yleensä sinne missä niitä on viimeksi tarvinnut. Joka päiväinen ohjelma on puhelimen, avaimen ja kukkaron etsiminen. Yleensä minä kerron missä olen sen viimeksi nähnyt ja sieltä se yleensä löytyy. Kukkaroa hänellä on ollut tapana kauppareissuille pitää minun käsilaukussa. Siellä se on paremmassa turvassa vetoketjun takana kuin taskussa. Varsinkin ruuhka-aikaan, kun koko ajan joku tönii johonkin suuntaan niin ei koskaan tiedä milloin käsi livahtaa taskuun ja kukkaro häviää. Kukkaron hävittäminen ei ole kovin hyvä asia, se tuottaa paljon työtä korttien kuolettamisen ja uusimisen johdosta. Ja tietysti Isäntä onnistui hukkaamaan kukkaronsa taas… 🙂

Mutta kun kyseessä on tuollainen tuurihaukka niin tapauksesta selvittiin tälläkin kertaa säikähdyksellä. Eilen illalla tuli puhelin soitto paikalliselta poliisiasemalta, että kukkaron on siellä. Joku oli löytänyt sen ja vienyt kiltisti poliisin huomaan. Isäntä ei ollut edes huomannut, että jotain puuttuu ja hän oli kuitenkin käyttänyt sitä edellisenä iltana kauppareissulla! Samaisella reissulla kukkaro oli myös pudonnut hänen taskustaan, poikkeuksellisesti se ei ollut minun käsilaukussa.

Tänään tietysti oli sitten ohjelmassa poliisilaitokselle meno. Olisihan meidän pitänyt mennä sinne joka tapauksessa, minun ja lasten asumisluvat tulivat viikolla ja niiden kanssa pitää mennä ilmoittautumaan poliisiasemalle. No, se tuli sitten hoidettua samalla. Ainoa vaan, että tämä paikallinen poliisiasema ei ollut se jossa kukkaro on. 🙂

Siinä meidän lähin poliisiasema, autojen parkkeerauksesta ja muutenkin ulkopuolisesta törky määrästä ei ikinä voisi kuvitella tuolla olevan mitään mikä viittaa lakiin ja järjestykseen.

Täällä poliisilla on jonkinlaisia toimipisteitä vähän joka nurkassa. Meidän compoudillakin eli asuinalueella on oma pieni poliisiasema. Asemalta löytyi kuitenkin mukava, suhteellisen hyvin englantia puhuva nuori poliisi. Pitkän etsimisen jälkeen selvisi että kukkaro ei ole täällä, vaan toisella asemalla jonka sijainista meillä ei ole mitään hajua.

Niinpä tämä mukava poliisi lähti opastamaan meitä parin kilometrin päässä olevalle Yizhuang:n poliisilaitokselle.

Sieltä kukkaro sitten lopulta löytyi, kortit ja jopa rahat olivat tallella. Löytäjä ei ollut jättänyt mitään yhteystietoja joten löytöpalkkiota tälle rehelliselle henkilölle emme voineet antaa. Kiitokset saa myös tämä mukava ja reipas poliisi, joka jaksoi opastaa kuumassa ilmassa meidät toiselle asemalle. Ei tullut pyydettyä edes nimeä häneltä, että jos tulee jotain ongelmia niin voisi ottaa häneen yhteyttä suoraan.

Koomisinta tässä koko episodissa oli, se että kukkaron katoamista ei edes huomattu, olisi tullut paniikki Isännälle huomenna aamulla puoli viidelta kun olisi alkanut etsiä sitä ja lento etelä-Kiinaan lähtee parin tunnin päästä… 🙂

Oikeastaan koulu voisi alkaa jo. Saisi jotain säännöllisyyttä päivään. Onneksi tuosta läppärin alareunasta näkee päivämäärän ja onhan kuluva vuosikin hyvä tietää, joku saattaa vaikka joskus kysyä sitä. Ja jos tiukka paikka tulee niin puhelimesta näkee viikonpäivän 🙂 En varmaan olisikaan kartalla ollenkaan ilman näitä nykyajan ihmeellisiä laitteita. 🙂 Miten ihmeessä täällä voi olla tylsää…? Ilman järkevää juttu seuraa ja päivät pitkät kahden kahelin kanssa alkaa olemaan hieman rasittavaa. Saisi koulun alku ainakin toiselle junnuista tekemistä ja juniorikin rauhoittuu kun isompi ei ole koko ajan provosoimassa. Ja yhden kanssa voi jonnekin lähteäkin, yksin on tylsää tapella. 🙂
Tottuneena omaan autoon on käveleminen paikasta toiseen ärsyttävää tai julkisilla kulkeminen. Julkiset toimivat täällä oikein hienosti, bussi ja metro kulkevat non-stoppina koko päivän, oikein käteviä käyttää. Ruuhkaa tietysti on aika ajoin, varsinkin metrossa.

Tylsän päivityksen jatkeena tylsä kuva 🙂 Luulisin, että kuvassa on pätkä jotain Ming-dynastian aikaista muuria…

Täällä on kaikenlaisia hedelmiä ja kasviksia tarjolla huomattavasti paremmin kuin Suomessa.Hintakaan ei päätä huimaa, joten kasvissyönti on hyvinkin edullinen vaihtoehto. En kylläkään ajatellut ryhtyä, ihminen tarvitsee lihaa, ainakin tämä kyseinen yksilö. 🙂
Lähinnä olemme tutustuneet uusii hedelmiin, tutunnäköisiin, osaa näistä olen nähnyt Suomessakin. Mutta tosiaan se hinta puoli on karistanut halut testailla uusia tuttavuuksia.

Erään illan saalis

Tämä on pitahaya. Kuvaa en huomannut ottaa kun se oli halkaistu. Sisältä se on valkea ja pieniä mustia siemeniä. Halakaistuna voi syödä lusikalla kuten kiiviä. Oikein hyvä, lapsetkin tykkäsisvät kovasti. Tästä saatiin vaihtelua välipaloihin. Tähän asti he ovat syöneet banaaneja. Siitä varmaan johtuu apinamainen käytös… 🙂

Tässä on rambutan. Sisällä on kivi, samalla lailla kuin kirsikassa. Vaalea hedelmäliha oli ihan syötävää. Ongelmaksi tuli kivessä oleva kuori, joka jäi kiinni syötävään osaan. En tiedä olivat rambutanit liian raakoja vai tekniikkako mättäsi. Kuori tuntui suussa ihan kuin olisi puunkuorta syönyt. Muuten hyvä.

Verkkomeloni, näitähän saa joka paikasta ja olikin ennestään tuttu. Se hävisikin nopeasti parempiin suihin.

Dragon fruitsit, suklaa ja kirsikat tulivat myös syötyä. Kirsikat varsinkin olivat positiivinen yllätys, isoja ja mehukkaita ja makeita. En ole aikoihin saanut hyviä kirsikoita mistään.

Tässä meidän viimeisin testaus. Se on durian. Iso piikki pallero. Halkaisia on n. 30 cm eli se on iso. Painaa n. 4-5 kg. Kuori on kova ja piikit ovat terävät 🙂 Durian on kypsä kun kuori on halkeillut, silloin se on myös helppo avata. Sisältä se on pehmeähkö, vähäsen kuin hiukan liian raaka banaani. Maultaan vähän hassu, syötävää kuitenkin. Ongelmaksi muodostuu hedelmän iso koko. Sitä meinaan on sitten paljon ja makuun puutuu hyvin nopeasti, saattaa hyvinkin olla, että suurin osa menee kierrätykseen… 🙂

Löysimme myös eräältä kaupunkiin tutustumis reissulta Carrefourin. Se on kauppaketju, jossa myydään jonkin verran läsimaisia tuote merkkejä. Sieltä löytyi mikropopcorneja. Tietysti montaa eri makua. Testiin lähtivät mansikan makuiset ja voin makuiset.

Jotain, ilmeisesti hilloa oli ”räjähtänyt” pussin sisällä kun poksahtelivat mikrossa.
Lapset pitivät niistä, meidän aikuisten makuun liian makeita.

Popcorneja syödessä ihmettelimme taas kiinalaisten mieltymystä makeaan. Melkein kaikki on makeaa. Tässä kohtaa tutut hörähtävät ja ihmettelevät voiko mikään olla meille liian makeaa… 😀 Kyllä voi. Esim. popcornit kuuluvat olla suolaisia, ei makeita kuten myös leipä. Pulla on makea. Ainoa asia mikä ei ole ollut makea oli kääretorttu. Siinä sokeria oli käytetty hyvinkin kitsaasti ja myöskään teessä tai kahvissa ei juurikaan käytetä sokeria. Selvästi olemme sokerin suhteen aivan eri linjoilla paikallisten kanssa. Ehkä me totumme, ehkä emme. 🙂

Hieman koittaa aurinko taistella ja kurkistaa pilvi ja saasteverhon takaa. Saastelukemat ovat tänään vähäsen paremmat kuin eilen. Nyt USA: lähetystön mittarin mukaan aqi lukema on täällä Pekingissä 125. Unhealthy for sensitive groups. Eipä tuo nyt niin kovin terveellistä ole vähemmän herkillekään 🙂

Kuva meidän olohuoneen ikkunasta. Kuvassa oleva iso tiilirakennus on alueen uimahalli. Siellä on myös ravintola ja ilmeisesti jonkinlainen kuntosali, ei olla vielä ehditty tutkia sisätiloja tarkemmin.

Lämpömittaria meillä ei täällä ole, se jäi vahingossa Suomeen. Jos jollain on ylimääräisenä ja haluaa lähettä tänne, otetaan vastaan… 😀 Siis sellainen millä voi mitata molemmat ulko,- ja sisälämpötilan samalla mittarilla, digitaalinen. 🙂
Puhelimeeni ladatun viisaan sovelluksen mukaan ulkona on n. 27 astetta, joka tuntuu n. 30 asteelta. Kosteus prosentti on 81, eli nihkeäksi tulee vain seisomalla paikoillaan. Eikä juurikaan tuule. Siinä tämän päivän sää…