Arkisto, toukokuu, 2010

Plagiaatti, mutta parahin koiruus mielessä !

toukokuu 28, 2010 - 10:05 Kommentoi
Pakina
Koiruuksia
Koiraa pidetään, eikä syyttä, ihmisen parhaana ystävänä. Minulla­kin oli lapsena maalla asuessani koira. Se oli ainakin kaksirotuinen, Suomen pystykorvan ja Lapin pystykorvan onnistunut sekoitus.

Se oli erittäin viisas, kaunis, eloisa ja uskollinen. Muistan, kuinka se kantoi kotiin tavaroita, kun olimme käyneet yhdessä ostoksilla. Kun olin murheellinen, se lohdutti minua taitavasti. Isäni työmatkoilla se oli rattoisa kaveri, eikä auton ovia tarvinnut lukita missään. Hupi piti huolen, ettei kukaan vieras uskaltanut tulla autoon. Reviirin puolus­taminen tien toisella puolella asuvalta, lähes samanlaiselta mutta vantterammalta koiraita, koitui lopuksi Hupin kohtaloksi. Taistelun tiimellyksessä se ei huomannut lähestyvää autoa. Seurauksen ar­vannet. Suru oli suuri meidän perheessä.

Kaikki tiedämme, mitä tarkoitetaan, kun käytetään sanontaa koi­ran elämä. Mieleen tulee nälkä, vilu, sade, kodittomuus ja kuritus. Kun ajattelen nykyisiä lemmikki koiria, tuntuu sanonta varsin van­hentuneelta. Ruuasta, lämmöstä, hoivasta, rakkaudesta eikä edes muotivaatteista ja koruista näytä olevan puutetta. Mitä sitten mah­taa koira itse tuumata takki päällä talutushihnassa tepsuttelustaan. Kaupunkilaiselämä seurakoirana on vienyt siltä vapauden, mikä ai­emmin kuului itsestäänselvyytenä koiran elämään. Ehkä se osaa vie­lä kaivata sitä – ehkä ei!

Sanonta kissanpäivättaas tuo mieleen varsin toisenlaisen kuvan elämästä. Sen kun vain pankolla lämpimässä loikoileeja kehrää. Ker­maa ja muita kissanherkkuja viiksistään nuoleskelee. Kenties kissakin vielä emäntänsä tietämättä haaveilee kunnollisesta hiiripaistista tai pulskasta peipposesta.

Joidenkin ihmisten sanotaan olevan toisiaan kohtaan kuin kis­saja koira. Usein kai onkin niin, että koira vapaana kulkevan kissan nähtyään ajaa sen oitis lähimpään petäjään. Aina ei kuitenkaan ole niin. Lapsuudestani muistan, kuinka kookas Lassie-koira oli adoptoi­nut perheen pienen kissanpennun omaksi lapsekseen. Se kuljetti sitä hellästi suussaan. Toisesta leukapielestä näkyi pää ja toisesta häntä. Lämmin nukkumapaikka pikku mirrille löytyi koiran karvojen sisästä.

Sitten vielä tuo sana koiruuksia. Se tuo mieleeni toisaalta hieman ilkikurista ja leikillistä kiusantekoa. Siihen koira kyllä pystyy. Se voi helposti narrata isännän pois sohvasta löhöämästä ja sitten vallata koko tilan itselleen. Toisaalta sana koiruuksia tuo mieleeni tarkoituk­sellisen ilkeyden toista kohtaan. Halun temmata salakavalasti matto toisen jalan alta juuri kun hän on sille astumassa. Tällaisia koiruuksia ihminen tekee Iystikseen ja omaa etuaan tavoitellakseen. Näin ei koi­ra menettele. Koira on suora ja avoin ja rehellinen. Mikäli se ei pidä jostakin ihmisestä, se ilmoittaa asian heti murisemalla, haukkumalla ja vihaisin ilmein. Jos se taas ihmisen hyväksyy, se tuo sen selkeästi ilmi. Nuolee, heiluttaa häntäänsä ja tahtoo itsekin tulla hyväillyksi. Salakavala se ei ole.

Koiraansa hyvin kohteleva isäntä saakin koirastaan usein ystävän, joka ei petä. Se puolustaa isäntää ja hänen omaisuuttaan sekä ym­märtää häntä paljon enemmän kuin me uskommekaan.

OSA-AIKAYSTÄVYYS

toukokuu 25, 2010 - 1:40 Kommentoi

Näin sen kuuluu mennä, tästä :

aiheena ikiaikainen, välillä varmaan stressaava asia

Tällaisen aspektin otti muinoin Muotiplus lehden  juttu aiheeseen

Me olevaiset aina tuskailemme, miks se ja se sanoi pahasti tai jopa haukkui minua.

Leijona?

Olkaa mieluummi kirahvi, joka alkaa pohtimaan:

mikä minussa on, kun mulle voidaan tehdä näin. JOOO

Taannoinen episodi kolahti tähän aiheeseen aika hyvin,

olimme tai olemma?  Luoja ties..

ystäviä, minun mielestäni hyviäkin.

Juttelimme niitä näitä, ytävyydestäkin, kunnes…aloin huomata outoutta.

Kyllästymisen oirettako, välillä aiheettakin tuli tuulta tupaan ja hetki oli vaitonaista.

Ja aina ystävä otti uudelleen yhteyttä.  Ja viesteissä luki, ystävyytemme kestää.

Minä olen sitä ikäpolvea ja zorttia, että kantani on: ei joskus ei toisinaan, vaan  .. joko tahi

ollaan ystäviä( jos ei todellista aihetta vihaan  tule)

Kuomani kanta näköjään on, ollaan silloin kun huvittaa muutoin förbei.

Ei minun tarvitse pelätä sanoillani ystävää, hän ymmärtää???

Mutta mitä teen<silloin, kun asiat menee  hyvin hyvin oudoiksi.

Jos saan   yön kammottavina tunteina riitaannuttavia herjausviestejä, HP tyylisiä ja ivaisanoja.

Ja aamulla on kuulemma kaikki hyvin,  HEILLÄ

VAAN ei meillä

Kun sattuu, tekee kipeää.

Ystävys ei halua varmaan satuttaa

vaan tukea toista

ei ainoastaan rivillä

vaan myös rivien välissä

ei ainoastaan lauluissa

vaan tärkeimmässä elämän laulussa

Huvittaa tai ei.

Kiitos ystäväni ,

kevät jatkuu KAIKEN keskellä

toivottavasti jaksoitte lukea

soulia

irmaliisa

HOPSULAPÄIVÄ HAUHOLLA eli 70×4?

toukokuu 24, 2010 - 4:07 Kommentoi

MINÄ RAKASTAN:ILO ON HUOMATA-PODENCOELÄMÄT JATKUVAT HAMAAN.
PODENCOJALAT VILISTÄVÄT JOKA NOTKOSSA AINA VAAN
VAIKKAKIN MINUN KOTINI ON NYKYÄÄN HILJAISUUS
LAULUNI SANATON JA KAUKANA BARRIKAADIEN LOISTOISTA
minä keskityn ennemmin juuri tähän aiheeseen ja olentoon
…kuin itken ja ihastelen
sukujuuriani ja luppoaikaan NOITA KUMMAJAISMAISIA PALIKKATALOJA fb:ssä hyi
kulttuurin vastapainoa ihmiselossa? Barrikaadien loisteet?? Taantumaa?
huvinsa kullakin, minä puin mieluummin näiden
SIELUKKAIDEN ELÄVIEN VOINTEJA
NE TULEVAT TUOLTA PYREENEILTÄ , ME VAALIMME NIITÄ
JA MIKÄ IHANINTA- NE  HAUKKUVAT EDESSÄ EI TAKANA
JOS HAUKKUVAT. ANTTEKS ETT HUUAN ON TÄRKEÄ FANITUS

 

Canis Idiotus Podenc  kuva lainattu: mutta on yhtä jaloa hauskuutta kuin eilinen päivänä
Puheeni  kuin Emmagaalasa
Minä kiitän: kaikkia mukanaolijoita ja niitä jotka minut kutsuivat
julmetun hauskaaan yhteistapaamiseen luonnonhelmassa
Hauho on mielessäni nyt pitkään ja ne ympäristötekijät- ihanat koirat.Toisinaan ihminen  ilmoittaa itsensä paikkaan ja matkaan:
joka ei kiehdokaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa sanomme usei
Tämä interreilini eilen oli kategoriaa, josta en olisi mistään hinnasta jäänyt
paitsi. Minulle niiiiiin rakkaat koirat, naapurien podencot, vilistivät pintaliitoa veden partaalla voiko elämä kevät olla fantastisempaa….
Ja haikeuden omaan koirattomuuteeni, joka ei onneksi tartu:
sen peittää nyt tämä:
olen siis nyt sairauden riivaama ja eilen sydämen otti RICO PODENCO
jolla oli voimaa riivatusti.Ja se antoi mulle ajatuksen ja opetti tään:
älä havittele edes enää koiraa. Kun et kerran jaksa, kun kerran jalkasi ja
kätesi ovat tänään särkyjen uuvuttamia pelkästä ilostasi.
ELI VIELÄ KIITOS KOIRAYHDISTYKSEEN ja TURUN
porukalle tästä ikimuistoisesta kevätsateisesta päivästä
RICO VI SEES PÅ SOMMAREN!!!
IRMALIISA joka hullaantui sinuun, jaloja koiruuksia nuo podenc..

 

Nuestra Baldufa hoy ha jugado con nieve, la verdad es que no le ha gustado mucho… tanto ella como Tato pedían entrar a su jaula a sal
NÄMÄ PÄIVÄT EIVÄT MUISTOJEN KIRJASTA ÄÄ
KIITOLLISUUDELLA IRMALIISA LAINE