Plagiaatti, mutta parahin koiruus mielessä !

Pakina
Koiruuksia
Koiraa pidetään, eikä syyttä, ihmisen parhaana ystävänä. Minulla­kin oli lapsena maalla asuessani koira. Se oli ainakin kaksirotuinen, Suomen pystykorvan ja Lapin pystykorvan onnistunut sekoitus.

Se oli erittäin viisas, kaunis, eloisa ja uskollinen. Muistan, kuinka se kantoi kotiin tavaroita, kun olimme käyneet yhdessä ostoksilla. Kun olin murheellinen, se lohdutti minua taitavasti. Isäni työmatkoilla se oli rattoisa kaveri, eikä auton ovia tarvinnut lukita missään. Hupi piti huolen, ettei kukaan vieras uskaltanut tulla autoon. Reviirin puolus­taminen tien toisella puolella asuvalta, lähes samanlaiselta mutta vantterammalta koiraita, koitui lopuksi Hupin kohtaloksi. Taistelun tiimellyksessä se ei huomannut lähestyvää autoa. Seurauksen ar­vannet. Suru oli suuri meidän perheessä.

Kaikki tiedämme, mitä tarkoitetaan, kun käytetään sanontaa koi­ran elämä. Mieleen tulee nälkä, vilu, sade, kodittomuus ja kuritus. Kun ajattelen nykyisiä lemmikki koiria, tuntuu sanonta varsin van­hentuneelta. Ruuasta, lämmöstä, hoivasta, rakkaudesta eikä edes muotivaatteista ja koruista näytä olevan puutetta. Mitä sitten mah­taa koira itse tuumata takki päällä talutushihnassa tepsuttelustaan. Kaupunkilaiselämä seurakoirana on vienyt siltä vapauden, mikä ai­emmin kuului itsestäänselvyytenä koiran elämään. Ehkä se osaa vie­lä kaivata sitä – ehkä ei!

Sanonta kissanpäivättaas tuo mieleen varsin toisenlaisen kuvan elämästä. Sen kun vain pankolla lämpimässä loikoileeja kehrää. Ker­maa ja muita kissanherkkuja viiksistään nuoleskelee. Kenties kissakin vielä emäntänsä tietämättä haaveilee kunnollisesta hiiripaistista tai pulskasta peipposesta.

Joidenkin ihmisten sanotaan olevan toisiaan kohtaan kuin kis­saja koira. Usein kai onkin niin, että koira vapaana kulkevan kissan nähtyään ajaa sen oitis lähimpään petäjään. Aina ei kuitenkaan ole niin. Lapsuudestani muistan, kuinka kookas Lassie-koira oli adoptoi­nut perheen pienen kissanpennun omaksi lapsekseen. Se kuljetti sitä hellästi suussaan. Toisesta leukapielestä näkyi pää ja toisesta häntä. Lämmin nukkumapaikka pikku mirrille löytyi koiran karvojen sisästä.

Sitten vielä tuo sana koiruuksia. Se tuo mieleeni toisaalta hieman ilkikurista ja leikillistä kiusantekoa. Siihen koira kyllä pystyy. Se voi helposti narrata isännän pois sohvasta löhöämästä ja sitten vallata koko tilan itselleen. Toisaalta sana koiruuksia tuo mieleeni tarkoituk­sellisen ilkeyden toista kohtaan. Halun temmata salakavalasti matto toisen jalan alta juuri kun hän on sille astumassa. Tällaisia koiruuksia ihminen tekee Iystikseen ja omaa etuaan tavoitellakseen. Näin ei koi­ra menettele. Koira on suora ja avoin ja rehellinen. Mikäli se ei pidä jostakin ihmisestä, se ilmoittaa asian heti murisemalla, haukkumalla ja vihaisin ilmein. Jos se taas ihmisen hyväksyy, se tuo sen selkeästi ilmi. Nuolee, heiluttaa häntäänsä ja tahtoo itsekin tulla hyväillyksi. Salakavala se ei ole.

Koiraansa hyvin kohteleva isäntä saakin koirastaan usein ystävän, joka ei petä. Se puolustaa isäntää ja hänen omaisuuttaan sekä ym­märtää häntä paljon enemmän kuin me uskommekaan.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *