aarrekarttani matkassa

Tapahtumien kulku alkaa ennen 2000- luvun vaihdetta,jolloin olin kurssilla
ns aarrekartan kehittämisessä..Toki varmaan tiedätte, mistä on kysymys.
Eli luennoitsijan sanoin luomme eteemme elämämme unelmat, toiveet ja
myöhemmin voimme verrata niitä vallalla olevaan todellisuuteen.

Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin päivitin karttaa- tässä tuloksia.

Vuoden mentyä on aina muutenkin tapana tehdä tilinpäätös.
Olin ilokseni tasoissa
itseni ja muitten kanssa.Omistettu omalle rakkaalle, pikkuiselle podengolleni. Sairaana, hyvin vopiuneena jaksoit vielä ilokseni

Olin ojentanut ja saanut.
Ainoa mikä mättää, on tämä hyinen talvitauti.
Talven aurinko petti. Ja aarrekartta, jonka luulin jo kadottaneeni.
Päin mäntyä se oli.

Muinoin toiveenani oli jokirsteily Venäjänmaalla.
En saavuttanut suurta Volgaa,atamaani vei sen. Siellä se virta ylväänä ohi
nimikkokaupunginsa ja Astrakanin.

Kohteena , matkani päänä unelmieni Karibia ja Tyyni Meri
En päässyt kuitenkaan tutustumaan rommiin
Martiniquelle,en oppimaan tamureen alkeita Tahitille.

Lottovoiton odotus aina mielessä.Ja hyvä menijä niillä rahoilla.
Eipä seiso tallissa Merzedestä, toto toi ja vei. Huuhaata koko juttu.
Nämä olivat konkreettisia.

Kohteena elämän oppi henkisellä puolella

Sen sijaan olen opiskellut ja oppinut. Kiitollisuutta ja positivisuutta.
Kun antaa anteeksi, on hyvä olla. Muutamat ovat yrittäneet asettaa
minua ruotuun. Ei onnistu, minä olen oman itseni herra ja tiedän paikkani.

Olen monasti voinut antaa siis käteni sovinnoneleenä, hieno tunne.
Hän, joka
ei siihen tartu, omapa on asiansa. Olen noudattanut vanhoja tapoja, Borneosta
Bruneista ja Taivaallisesta Kiinasta. Eli ei lahjoja vuoden vaihteessa vaan
sovitaan vanhat kaunat. Ja mikä parasta, olen alkanut ymmärtää elämää.
Se on taito, kuten myös uskallus . Ja rohkeus jättää hyvästit
menneelle.

Pitää luoda päämääriä uuteen, jutteli eräs tuttavani. Hän elää
nyt kaukana valtameren takana hyvin onnellisena. Mutta hän sanoo:
ei pidä tehdä vääriä valintoja, koska meille annetaan vain yksi elämä.
Olemme osa tätä suurta, kunnioittakaamme ainutkertaisuuttame ja olkaamme
onnen suosikkeja.
Minä totean tässä,pitää siis oikeassa kohdassa kääntää
selkänsä.
Muuten näkyy aina vain loittonevia selkiä, niitä riittää jokaisen
tiellä.Aika tulla ja mennä, sanoi eräs toveri muinoin ja lähti.

Pitää kuitenkin pysyä reaaliteeteissa,eikä niinkuin minä muinoin.
Lensin ja lensin- aina piti mennä kauemmas ja kovaa.

Kunnes olin viimeisten siivekkäiden joukossa Larnacassa, kun Saddam
jo rummutti menoa Persianlahdelle. Silloin pelkäsin, todella.

On siis samaa , missä ja miten toteuttaa ja elää eloaan.
Eräs keino on juuri matkustus. Jotkut huuruilevat
Kasurilassa ja Jämillä, jotkut nousevat ilmaan. Vaikka Baleaareille.
Ja minun tarinani , tämä tällä kertaa, päättyy pian.
Kerron vielä eräästä nuorehkosta seilorista, joka taivalsi kauas.
En toki tiedä, ehtiikö koskaan Salvadoriin asti.
Siellä Etelän Ristin alla lauloi merelle ikävänsä. Nadjan teemaa, ja
huusi yöhön” Hear My Song”. Ja tuuli toi hänelle viestin:
Johnny,
mua muistathan.

Eli lyhyesti sanottuna, jokainen on laulun arvoinen.

Tämän piti olla kaikin puolin asiallinen, suokaa anteeksi huumori.
Mutta lopuksi sanon, ymmärtäkää toisianne.
Älkää antako kaikkien tyrskyjen viedä.
Unohtakaa eilinen-niitä
on joka päivä. Tämä päivä vain on tärkeä ja
huominen. Ja muistakaa: vaikka kuinka paljon kokisitte ja
näkisitte-suurin osa jää huomiotta.

Jaksoitteko lukea
Hyvää jatkoa

irmaliisa laine

elämän pituinen meritie

mietin tässä öisinä hetkinä kivun raastaessa olotilaani. ja muutaman heken jo poissaollut migreeni esiintyy varsin äsrhäkkäänä., se hallitsee ja tuo näkökenttään erittäin voimakkaat aurat. aloin luoda ajatuksissani
koko maapallon ja maailman kaikkeudem ihmeellistä kuultokudosta, jonka Luoja on meille osoittanut.. Olen tällä hetkellä turta, tuo jumputus enteilee pahaa.Ja tahdonvoima tiessää, kun alkaa yhtäkkiä kuitenkin asiat taantumaan.

ja mietin, kuten kaikki luovat ajattelijat hmm. me ihmiset koko viisaudessamme olemme täällä ihmeellisismpiä kaikessa.
monasti ajattelemme, kaiken kestämme . olemme kuin roboja, kuljemme eteenpäin päivästä toiseen laput silmillä .
emme suojaa ja varjele itseämme tarpeeksi. sisintämme, sieluamme. Breikki on hyvä pitää aika ajoin, miettiä miten jaksaa. huoltaa itseämme.
huollamme kaikkea muuta omaisuuttammekin. tärkein minäitse unohtuu monasti.Lyödään kipua korvalle, otetaan panadolia ja jatketaan.

ja uskotaan näihin nykyajan ihmevempaimiin. ne on hyödyntavoittelijoita..ottakaamme sensijaan rauha esille, jos ei oo Tartossa.

HILJAISUUS ON PAREMPI VAIHTOEHTO KUIN ÄMYRIEN VISKE.

SILLÄ ON TUHAT ÄÄÄNTÄ JA YKSI HILJAISUUS.
EIPÄ SILTI. NYT OTAN TOISEN ASPEKTIN ASIAAN- OLEN ITSE NÄITÄ HILJAISUUDEN SUOSIJAKANSAA. MUTTA EHKÄ PATOUTUNUT SISIN
KAIPAA JOSKUS MYÖS ULOSPURKUA. ja luolaihmisetkin joskus historiassa huusivat vihansa ja tuskansa uumenissa ulos kenenkään kuulematta.
ehkäpä silloin tällöin kannatta mennä suureen saloon, ja antaa alkukantisuuden tulla esiin. jospa se migreenikin erehtyisi pelästymään.
Muuan toimittaja ystävä kaukaa Kolin seudulta kertoi joskus, että hänelle paras keino tuskanhuutoon oli mennä Pielisjärven kalliolle ja huutaa ,siellä
vain kaiku toi takaisin äänen. ja miete ja kaunis harmonia ja rauhantee illan lopuksi

niin rattaisto voi taas ehkä toimia. ja jumputus ja migreeni kurissa

sillä elämän meri on niiiin suuri ja veneeni niiin pieni ja majakka kyllä näyttää matkan vapaudentiellä Kunhan muistaa vanhan sailoriystävän sanat
. ei kylkeä aalloille.ja pit’ää muistaa, kun on henkisesti tarkkana- silloin kykenne luotsaamaan jahdin haminaan.

eli nyt tuntuu että olen kiertänyt olen lähtöpisteessä takaisin. mutta seilit …
ja kunhan suvi kolkuttaa, ja Linda lopettaa lepäilyn .
niin kerran vielä palaan, armas Estonia.
Karoliin vie minut yli lahden se on hurmaavaa, kun jahtini ottaa voiton vedestä

Hyvää minunlaista olotilaa ja kiitos lukijat

että saan palautetta ok

minu runoni

Väsynyt elämä
päivän hulina,
tämä kiihkeä taistelu,
hermoja repivä tempo
ei sentään voine olla
…elämän alkuperäisen
tarkoituksen toteutus.

Kuvittelen, ah, toivon:
joskus tulee rauha,
myrsky elämän ulapalla
hellittää laantuu tyyntyy.
Tai ellei myrsky tyynny
tulee loppujen loppu
– tyyntyy koko elämä.
Tuulikaan ei jää eloon.

Liekö tämä mieletön
raastavan repivä riento
tyynen kuoleman veroista? SIT.REINO

missä oot

MINÄ LUPAAN PYHÄSTÄ MERENI
LUPAAN RAKASTAA SINUA MYÖTÄ JA VASTAMÄET
LUPAAN KUNNIOITTAA SINUA
JA MILLOIN EN SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA
EN TEE PAHAA .. KYLLÄ JATKUISI MUTTA KUITTAANN

lemmikki vergiss mein nicht

ÄLÄ UNOHDA YSTÄVÄÄSI YHTÄKÄÄN
ÄLÄ KÄYTÄ YSTÄÄSI VAIN OMAAN ITSERIITTOISEEN AJATTELUUSI NOJAUTUEN YHTÄKÄÄN
YSTÄVÄSI EI OLE KAATOPAIKKASI EI YKSIKÄÄN
YSTÄSÄI EI OLE VASTAONKÄYMISTESI KOHDE EI YKSIKÄÄN
PIDÄ YSTÄVÄÄSI TAITEN JA VAROEN KUIN KUKKAA KÄMMENELLÄ
HÄN ON SEN ANSAINNUT
NIIN TÄMÄ PÄIVÄ VOI OLLA MEIDÄN

syys illlan tuuli ja valojen varjot

rantatiellä on sytytetty,valot kahlaavat veteen toolppiaan myöten, Meri yhtä silmää,riikinkukko;hukkuvanakin se julkeasti
katselee minua.Mutta että tämäkin piti nähdä!Kauppamatkustaja istuu
viereiseen pöytään,ottaa kapsäkeistään talven mallistot. Kiitoos
edesmenneelle suurelle taiteilijalle arto Mellerille:Tyttö jatkaa
sarallaan hyvä Sara!!!:)) SIT. JPTÄ THANKS

SUVEN SIRPALEITA

Lähiruoka on vasta sitten lähiruokaa, kun se maustetaan myös kotimaisilla yrteillä! Mauteyrtit sisältävät antioksidantteja, tukevat ruuansulatustamme ja tuovat hyvänolon lisäksi erinomaista makua ruokiin. Nyt tuoreyrtit on parhaimillaan – laitetaan siis porukalla yrttireseptejä jakoon. Voit laittaa oman ohjeesi, käyttövinkkisi tms. jakoon kommentoimalla tätä seinäviestiä.

TÄLLAISEN TEKSTIN SAIN KÄSIINI. OLEN tässä pyöritellyt suvista tekstiä jo hyvän tovin.

ahti ei suo antejaan, viini on viimeinen pisara mennyt. kippo kaatunut  ja ruukku hajonnut.

saapaspari on täynnä vettä. upposivat jorpakkoon.

siksi on aika koota suvea paperille. SAIN TOSIN TUOHON ALUN RUOKATEKSTIIN LIITTYEN  OIVAN TEESEKOITUSOHJEEN. SEN AIKA ON YLIHUOMENNA.

VIINIÄ VOI TEHDÄ KOTONA, AIKA ENSI VIIKOLLA.

NYT MIETIN MITEN KIVAA OLIN MONEN TOVIN JÄLKEEN KÄYDÄ LINDAN KAA TALLINNASSA.

ELI KAIKKINEEN  TYYSTIN ANTOISA  SUVELLINEN MERI OLI MULLE

JA SAARISTON VÄKI  OIVAA JUTTUSEURAA. KIITOS HEILLE.

NYT SIUNATUKSI LOPUKSI AIOMME ERÄÄN POPPOON KAA RANTAUTUA STRÖÖMILLE. JA KOKEA LOOTHOLMAN JRTTAIHMEET.

SIITÄ TUONNEMPANA.

NYT SYYS HIIPII NURKISSA,, MUTTA MENEN PIILOON

EI EN OTA SITÄ MEILLE

VAAN ENNEN MENEN VAIKKA KINGSTONIIN

SOULIA MOI

MERI JA MINÄ

Aina se vain ajallan muistuttaa voimastaan.

Sain käsiini juuri syksyyn sopivan puosulaulun. Kirjoittajana on ollut T. Pekkala.

Tästä se lähtee:

Harvoin kyhää kirjailija ja laulumies miehistä meren päällä kulkevista. Ne on heitetty unholaan. Pekkala on nuorena miehenä loihtinut nämä säkeet.

Joskus näet rahti vei miehet talveksi pois. Ja naiset täällä lauloivat ikäväänsä.

Olen ollut näinä vuosina samoamassa muutamaa majakkaa ja nähnyt hylkyjä. Nyt rahtisatamat

autioituvat talvisin, cruiserit  kyntävät eestaas.

Joskus kesäisin suuret tonnarit yltävät Baltiankin vesille.  Muutoin on tästä kaikesta romantiikka kaukana. Siitä vain tehtiin ammoin lyriikkaa.

Tuhoisaa se on, sen muistamme. Titanic ammoin ja lähempänä meitä oma Estoniamme. Eräskin tuttu

Silja Europan infosta jutteli taannoin tässä ja totesi, se tapaus ei unohdu.

Kihdin  aukko kammottaa aina.

Olihan  iso E samoilla vesillä ja mukana antamassa yöhön valoa. Silloin mittelivät ihmisvoimat suuren tuntemattoman kanssa.

Taas ollaan vaiti ja ymmällä. taas on ruska ja syksy.

Mutta heräämme aamuun kaikesta huolmatta.

Suvi jätti meidät taas kerran, kurkiauratkin kyllästyivät.

Menee monen monta aamua, mutta toki ne palaavat.

Samoin valkolintumme ja tuomentuoksut.

Yhä voimme uskoa siihen.

Syksyiset soulit.

Ja muistakaamme meri ja majakat.

Ensinmainitulla on kahdet kasvot ja jälkimmäinen ohjaa oikealle väylälle,

kun nousemme aallonpohjalta ylös.

SIUNAUSTA  JA  SATEEN SOULIA

JAMAICAFANI IRMALIISA

 

Moikka maailma!

Tervetuloa Munsivut.net-palvelun käyttäjäksi!

Tämä on esimerkkiviesti. Voit poistaa tämän hallintapaneelin kautta. Sieltä voit myös vaihtaa sivusi ulkoasun.

Jos sinulla on kysyttävää, tutustu tuki-osioon josta voit käydä lukemassa mm. ohjeita.

Onnea uudelle sivullesi!

p.s
Lisää sivusi ilmaiseksi Rolloweb.info -hakemistoon.

———-MAINOS———-
Lisää kuvasi nettiin osoitteessa Munkuvat.net