Tässä taannoin oli meillä Isännän kanssa juttua ravuista.Satuimme näkemään kauniisti paketoituja rapuja Sam´s clubin kala-osastolla. Sopivan tarjouksen osuessa kohdalle päätti Isäntä tilata kotiin rapu-illallisen. Kyseisen päivän aamuna vielä sain muistutuksen, että rapu-illallinen saapuu sitten tänään.
Eikä mitään, soihan se ovikello sitten ilta-päivällä kuten pitikin. Ja niin olivat ravut saapuneet meille…

Tämmöinen laatikko siellä oven takana olevilla miehillä oli mukana.

Jep, vähän oli ihmetystä puolin ja toisin kun oven avasin. Miehet ihmettelivät pöllähtäneen näköistä länkkäriä ja minä miehiä, jotka kiinaa sopottaen esittelivät laatikkoa minulle. Kuvista päättelin, että meidän illallinen on saapunut. Eikä siinä mitään aikailtu, kun toinen miehistä kaivoi mattoveitsen esiin ja ryhtyi availemaan siinä rappukäytävässä laatikkoa. Ja tässä kohtaa oli meikäläisen ilme näkemisen arvoinen, kun tajusin laatikossa olevan eläviä rapuja. Mies nosteli ravut yksitellen laatikosta esille ja tarkisti, että kaikki olivat vielä hengissä. 🙂
Kuljetus oli saapunut perille ja tuoreena kuten pitikin eli homma oli heidän osaltaan pulkassa. Siispä minä toivottelin bye bye:t ja siirryin sisälle ihmettelemään meidän pakettia.

Muuten lähetys oli ok, mutta yksi oli saanut narunsa aukaistua.

Eli tälläisiä paketteja siellä piti olla…

… ei näin vilkkaasti juoksevia 🙂

Tiukasti kaveri piti laatikon nurkasta kiinni, kun kaivoin sitä esille kuvattavaksi. Vauhtia löytyi siinä kohtaa kun tilaa tuli ympärille. Juoksee muuten yllättävän lujaa 🙂 Ei toki päässyt karkaamaan, vaikka Juniori kovin ehdottelikin sen päästämistä lattialle. Hän oli muutenkin kovin kiinnostunut ravuista. Kävi vähän väliä kurkistamassa laatikkoon ja tökkimässä tikulla irti päässyttä rapua. Pakko oli kieltää ruualle leikkiminen. 🙂

Juoksijan viimeiset hetket.

Me teimme nämä ravut suomalaisittain eli keitimme ne suolavedessä. Kiinalainen tapa olisi ollut höyryttää ne, mutta elävien rapujen marinointi tai paloittelu ei nyt ihan istunut tähän meidän kokkaus ideologiaan. Pohdiskelimme sitäkin, kun tämän hetkisen trendin mukaan ravut pitäisi laittaa pakkaseen tunniksi kuolemaan. Niin kumpi nyt sitten on inhimillisempää kuolla hitaasti turtuen jäätymiseen vai hetkessä kuumuuteen. Me valitsimme kuumuuden.

Tässä kivasti punoittavia juuri kylvystä tulleita yksilöitä.

Lisukkeeksi me teimme ranskalaisia.

Perinteinen suomalainen rapujuhlien palanpainike meiltä puuttui.Olihan ruokailemassa myös ala-ikäistä väkeä. 🙂 Ranskalaiset tietysti tehtiin uppo-paistamalla rasvassa. Eikä meillä mitään rasvakeitintä ole. Kuka sellaista nyt mihinkään tarvii. Näppärä kokki hoitaa rasvalla paistamiset ihan toisilla laitteilla.

Wokkihan on todella monikäyttöinen ruuan valmistus väline 🙂 Siellä valmistuu satsi ranskalaisia.

Tältä näytti valmis annos. Ihan hyvältä näyttää vaikka itse kehunkin.

Kovinkaan paljon näissä ravuissa ei syömistä ollut. Suomessa käytettävissä jokiravuissa on paljon enemmän. Jo sakset ovat isommat. Saattoi tietysti vähäiseen lihan löytymiseen syynä olla myös ensimmäinen tutustumis kerta näihin meren eläviin. Nämä olivat villasaksirapuja. Lapset kyllä tykkäsivät, niin elävinä, vaikka hieman pelottikin kuin lautasellakin. Tyttö oli ensin hyvinkin skeptinen sen suhteen, ettei se rapu nyt vaan puraise häntä, kun hän repii siltä jalkoja irti… 😀

Lähi kuva kaverista lautasella. Yleisesti ottaen en hirveästi pidä siitä, että minua tuijotetaan lautaselta.

Kasa syömisen jälkeen lautasen vieressä näytti isommalta kuin mitä lautasella oli rapua ollut. 🙂

Ensimmäisen kerran elämässäni tuli rapujen kokkailua vierestä seurattua. Kokemuksena ihan mielenkiintoinen, jopa niinkin paljon, että tiedossa olisi kokemuksen uusiminen jossain vaiheessa. 🙂