Arkisto, syyskuu, 2010

missä rakkaus asuu ellei meissä itsessämme

syyskuu 20, 2010 - 5:43 Kommentoi
pyy­teettömintä rakkautta ilman taka-ajatuksia kokee äiti las­taan kohtaan. Monille on myös helppoa rakastaa avio­puolisoa ja muita lähisukulaisia.

Se että pystyy rakastamaan vilpittömästi ja täysin pyy­teettömästi ystäviään, sekä naisia että miehiä, on fantasti­nen kokemus. Mutta elämän suurimpia tyydytyksen het­kiä on, kun voittaa viettinsä kajoamatta vastakkaiseen su­kupuoleen, »kiellettyyn hedelmään», vaikka kyseessä on molemmin puolin melkoisesti eroottista latausta. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys itsensä kiusaamisesta eikä tun­teiden tukahduttamisesta. Päinvastoin, kyse on täysillä

elämisestä.

Tukahdutetut tunteet varastoituvat, joten elä ne, etteivät

ne pääse vahingoittamaan sinua. Mutta älä myöskään va­hingoita muita tunteillasi.

Kosminen rakkaus on kuin magneetti, se vetää puo-

leensa lisää rakkautta. Erona magneettiin on vain se, että kosminen rakkaus ei menetä voimaansa milloinkaan.

Länsi kiehtoo siis oman maamme länsi

syyskuu 16, 2010 - 4:23 Kommentoi

> Jos ja kun tilaan jonkin paikallislehden, tiedät tok`mistä
puhun, se
> osoittaa, että olen sen seudun asioista ja kaikesta muustakin
kiinnostunut. Kun lisätään siihen, että osa juuristani on siellä
seudulla,oletan, että olen yksi heimosta. Ja minä kirjoitan tuntojani,
toki ne voivat olla liian henkilökohtaisia,tai  liian yleisiä.Mutta
vielä ottaen huomioon, että aluellanne notkuu koko Saaristomeri ja
vesipaljous, eli arkisemmin sanottuna sininen meri. Ja vaikkakin minun
sieluuni on pesiytynyt myös Pielinen, Keitele, Koitere, Ja Kangassalan
selänteet.  Ja vaikkakin Lallinmaakin kiehtoo, juuristoa on sielläkin.
Silti juuri kesäiseen aikaan tämä historiallinen Kalevantienoo on se,
joka vie sielun ja sydämen. Rannat ei tarvitse olla Kingstonissa, ne
ovat juuri nenämme edessä. Aistikaamme niitä. MINUN SANOMANI  on siis
hiljainen:luonto on kaikkialla. jos ei muuta niin pihapiirimme tikkoja,
kevään ja kesän sirkuttajajia ja paljon muuta. Väriä elämään. Milloinka
viimeksi olette kuulleet tutun äänen , milloin ovat kurjet ja ultiman lintu ohittaneet

keväällä nyt jo menneet mutta

toivomme että taas näemme

suruisaa

merilintu

hiekkaan kirjoitettu

syyskuu 16, 2010 - 3:53 Kommentoi

HIEKKAAN KIRJOITETTU, KIVEEN KAIVERRETTÚ
 Kaksi ystävystä vaelsi autiomaan halki. Kesken matkaa
 ystävykset joutuivat sanaharkkaan ja alkoivat riidellä. Riita
johti siihen,
>että
toinen läimäytti toista. Ystävä, jota toinen oli lyönyt, tuli
pahalle
mielelle. Hiljaisena hän kirjoitti hiekkaan: ”TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI LÖI
>MINUA.”

 Toinenkin oli kovin pahoillaan. Ystävykset sopivat riidan ja
jatkoivat matkaa, kunnes tulivat keitaalle. Siellä
oli lähde ja he päättivät
kylpeä. Läimäyksen aikaisemmin saanut luiskahti kiveltä ja oli

hukkua
lähteeseen, mutta ystävä ehti pelastaa hänet.
Pelastuttuaan ja
kokemastaan elvyttyään hän kaiversi kiveen: ”TÄNÄÄN PARAS
YSTÄVÄNI PELASTI HENKENI.”

 Ystävä, joka oli häntä ensin lyönyt ja sitten pelastanut, kysyi:
”Kun löin sinua, kirjoitit siitä hiekkaan, ja nyt hakkasit sanat
kiveen. Miksi?”
Toinen vastasi: ”Kun joku tekee meille jotain
pahaa, se pitäisi kirjoittaa hiekkaan, jotta anteeksiannon
tuulet voivat
 viedä
kirjoituksen mukanaan.
 Mutta kun joku tekee meille jotain hyvää, meidän tulisi
 kaivertaa
 se
 kiveen,
 jottei kukaan voisi pyyhkiä sitä pois ja unohtaa”.

OPETTELE KIRJOITTAMAAN SURUSI HIEKKAAN JA KAIVERTAMAAN ONNESI KIVEEN
 Lähetä tämä kirje niille, joita et koskaan unohda. Ellet lähetä
tätä kenellekään, se voi tarkoittaa, että sinulla on liian kiire
elämässäsi,
jolloin helposti unohdat ystäväsi…
AIKA ON ELÄMISTÄ
VARTEN!
ja  elämisen oppimista varten

Kaikki kaikessa

ARASTANKO VAI ARMASTANKO EESTIMAAT

syyskuu 16, 2010 - 3:28 Kommentoi

Niin eestiläisyys suomenmaassa, olen sen kokenut raskaasti

olen sairas ja toivoisin rauhaa ja hiljaista asumista hiljaista ympäristöä
vaikkakin asun kerrostalossa.

Mutta me Luojan lapset olemme kaikki näköjään erilaisia jotenkin rasistisesti ajattelen nyt.
Täällä työskentelemme meidän lippumme alla olemmepa suomalaisia tai eestiläisiä.
Olemme kiitollisia, jos ja kun meillä on työtä. Nämä pitäisi näkyä molempien kansalaisuuksien käyttäytymis-
tavoissa. Työ ja asunnnonomistaja on herra, emme me mitään hidalgoga ole.

Voi Luoja , vielä antaisit kaikille tuon ymmärtämisen jalon taidon ja kehoittaisit vanhempia opettamaan
lapsilleen käyttäytymistä, kansalaisuudesta riippumatta.
Käyttäytymiseen kuuluu varsin paljon. Tässä mittakaavassa otan vain esimerkiksi asumusyhteisössä
olevat säännöt, jokaisen pitää ajatella jokaista. Vai onko teidän mielestänne te eestiläiset paras peruspilari
jälkikasvullenne: että kun huutaa metelöi ja kolistaa tarpeeksi kauan ja kovaa
jovain, vanhus naapurustossa vaikenee pelosta. Ei silloin alkaa tapahtua myös siellä
Meidän oma tupamme on meidän, opettakaa se lapsillenne,ettei naapuriston tarvitse lähteä tekemään sitä.
Hiljaisuus on ihanaa, melu järkyttävää. Käytävät eivät ole lastentarhoja ei asumispaikkoja.
Ovet eivät ole potkupalloja niitä ei paiskita. SILLÄ NAAPURI TODELLA VOI OLLA SAIRAS ja haluta
särkyihinsä Buranan liäksi rauhaa.
Tämän kaikki kun opetatte tenavillenne niin ristin käteni ja olen kiitollinen ja asumme sovussa naapureina.
Sillä kaikilla meillä on velvollisuuksia mutta myös oikeuksia
Kaikesta huolimatta rakastan olla suomalainen ja armastan EESTIÅ
ja seinät kantavat äänet molempiin suuntiin.
mutta ettehän sitä huomaa,
on liian monta kaaosta teillä ja minulla vain yksi vaitiolo

irmaliisa laine