20.kirjoitus & persoonalliset ihmiset

Olen kirjoittanut tänne pian kaksikymmentä kertaa. Kaksikymmentä kertaa jtn soopaa!

Miksi jotkut ihmiset ovat niin persoonallisia? Heille sopii kaikki vaatteet, hiukset ovat aina puhtaat ja tuoksuvat hyvältä. Heillä on hyvä iho, jonka he meikkaavat kevyesti joka aamu. Ja joka ainoa ilta he pesevät ja puunaavat kasvonsa ennen kuin menevät siistiin huoneeseen, lukemaan vielä vähän kokeisiin. Sillä aikaa minunlaiseni tavalliset ihmiset huuhtaisevat kasvonsa vedellä ja kaatuvat sänkyyn väsyneenä. He, täydelliset. Heillä on aina läksyt tehty, vihkot kirjoitettu täyteen siistillä käsialalla. Heidän vuoteensa ovat aina pedattu nätillä päiväpeitolla. He käyvät harrastuksissa ja tekevät läksyt siihen päälle. Ja silti aikaa jää vielä muuhun. Kun taas minunlaiseni tarvitsevat tunnin lepoa koulun jälkeen, ennen kuin voivat aloittaa läksyt.

Minäkin haluaisin olla persoonallinen!

– Jossutin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *