Moimoimoii pitkästä aikaa!
Mietintämyssy tosiaan piti pistää päähän tän blogin suhteen jo aikoja sitten.. mutta en tehnyt niin. Jätin tän vaan olemaan tänne ja ajattelin, että vielä joskus kirjoitan tai sitten olen kirjoittamatta.
Puoli vuotta on jo vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoitin. Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon kaikkea, etten edes ala kertomaan mitään. Kaikenlaista on sattunut, niin hyvää kuin huonoakin. Ajatukset on edelleen siinä pisteessä, mihin ne silloin kirjoitustauon alkaessa jäi. Tai kyllä ne on saattanu johonkin suuntaan liikkua, mutta ahdistusta on ainakin ollu aikalailla ja toivoisin sen oikeasti hellittävän nyt kun kesä vihdoin alkaa.
Talvi oli tosi rankka, se oli niin pimeä ja kylmä – mikä varmaan vaikutti monen mielialaan negatiivisella tavalla. Niin mullekin kävi. Mutta ilokseni voin todeta, että oon saanu monia uusia ystäviä nyt tän kevään aikana ja sen takia oon ollu aika happy. En tietysti kiellä, ettenkö olis ajatellu/suunnitellu kaikkea vähemmän kivaa mutta joo..
Oon kyllä muuttunu aika paljon – myönnän sen jopa itsekin. Oon alkanu tekemään asioita, joista en oikein oo varma, että haluanko tehdä niin vai en. Tää vuosi (mm.eka lukiovuosi) on ollu jotenkin järjettömän sekava. Kirjoittamisenkin mä oon jättäny melkein kokonaan, vaikka perustinkin uuden ns. iloisemman blogin bloggeriin.
Mun teki mieli tulla kirjottamaan tänne tuttuun ja turvallisen blogiin. Tää on sellanen blogi, mihin oon purkanu tosi paljon kaikkia ajatuksia ja tunteita ja mun mielestä tää saa sellasena kyllä pysyä. Ehkä mä aina välillä kirjottelen tänne, jos vaikka innostuisin taas. Toi mun bloggerin blogi on kyllä enemmän sellanen valokuvausblogi, niin jos tää vaikka hoitais enemmän sitä kirjotuspuolta sitten. Tai en minä tiiä vielä.. katsotaan mitä elämä heittää taas tänkin kesän aikana eteen!
Kohistessa sadekuuron
et kuule kun kerron
Sun jälkeesi on yksinäisyys
pahempaa kuin koskaan ennen
Se vihloo ja syö
joka ytimeen asti käy yksinäisyys
tänäänkin minä luovutin
annoin sen nylkeä mua
Mä kirjoitan taas, mutta Jossutin on palannut taas.
Jos tästä alkais jotain uutta ?
MOoi