Juuri kaksi vuotta sitten sinä hengitit viimeisen kerran. Ehkä olit jo nähnyt enkelin ja odotit lupaa lähteä. Miten aika voikaan mennä niin mahdottoman nopeasti. Ajatella, kaksi vuotta sitten olit elossa. Kaksi vuotta sitten oli lauantai ja minulla oli hauskaa. Seuraavana päivänä kaikki muuttui, sain kuulla sinun lähteneen.

En sitä kiellä, on minulla ikävä. Mutta ei enää tunnu niin pahalta, olo on oikeastaan levollinen ja helpottunut. Sinulla on kaikki hyvin ja näämme taas jonakin päivänä. Ei kuolema pelota minua, ei yhtään. Tiedän pääseväni jonnekin parempaan paikkaan, missä ei ole enää surua. Sitä odotellessa. Huomenna olen taas lähempänä pääsyä luoksesi.

Katselin vanhoja valokuvia tänään. Halusin muistaa silmäsi, sillä ne olivat jostain syystä pyyhkiytyneet pois mielestäni. Valokuvista tuli ihmeen hyvä olo. Minuun ei sattunut enää niin paljon! Mietin onko tämä tottakaan. Tietysti sydämessäni tuntui pisto, mutta…Kyllä minua edelleen ahdistaa joinakin päivinä. Ahdistaa todella! Tuntuu kuin joku repisi sydäntä irti. Meneekö tämä koskaan ohi? Se jää nähtäväksi.

Pidä isi hauskaa, siellä taivaassa jooko? : )

Muistaen,

Jossutin

”On arkku kaunis valkoinen, sen päälle asetan kukkasen
Ja tämän laulun tarkoitus on sinun muistokirjoitus
Kun arkku hautaan lasketaan ja kirkon kelloja soitetaan
On aika sanoa hyvästi, mutta olen kanssasi ikuisesti”

Raaka-aine : Suru

Isi 

1951-2007