juhannuksen kirjoitus vasta nyt. kulttuurina koiruus

Ranta, juhannuksen odotus,.rakas Airiston selkä, ja läheiset ihmiset. Ne saivat
tämän kirjotuksen lähtemään täyteen laukkaan.
Suomen kesä täällä merellä
jo kolmannen rakkaan koiruuteni kanssa. GRIFFON JA KAKSI OMIASTAMAANI PODENGOA ELÄMÄNKULUSSA
OVAT MINUN KOIRAKULTTUURIANI. Se on sitä luonnonkultturia parhaimmillaan .
Edessäni on kasvistokirja, lintukirja, ristikkolehti
ynnä juttu luonnonyrteistä’.
VIIVI harrastaa omaa kultturiaan,
kuuntelee telkkää. JA aamulenkeillä voimme VIIVIN iloksi kuulla käen kukuntaa. ja ilmojen ultima thulen kailotusta viivin inhokkina
-Jopa kaulushaikarankin olemme jossain vaiheesa oivaltaneet.Niin.
Lukiessani MUUTAMAA KULTTUURILEHTEÄ aloin
ajatella. Kulttuuriahan on kaikki. Voisi sanoa: kultturi ja kujanjuoksu.
Olen nähnyt kultturin jopa pyöräilevan. Ja ulkoiluttavan labbistaan. siis eräs tuttu vehmaan puolelta.
JA ELÄINYSTÄVÄNI KAIKKI. TOVI VIELÄ . ON MITTUMAARI
KESÄISEEN LOPPUUN,
TAPAKULTURISTIT JA JUOMAKULTURISTIT
.Kesä on oiva aika esitellä muutakin
kuin omaa egoaan. Voi mennä vaikka lähimmälle kumpareelle, katsoa sitä
kauneutta. Kuunnella hiljaa huminaa. Aistia miedon niityn tuoksun. Ja
odottaa, NIIN MITÄ.. SANOPA SE,. Vaikkakin VIIVI ei pidä
ODOTTAMISESTA. KAIKKI PITÄISI OLLA TÄSSÄ JA NYT.
silti sanomme VIIVIN KANSSA YHTEEN ÄÄNEEN.
hiljaa niin hiljaa, pikkusydämet ..rakkaat kultaiset elukkamme
maalla, merellä, ilmassa
että ruohikkojen ja luotojen kaikki sirkuttajat ja kaakattajat saavat oman rauhansa
kaiken luonnon keskellä.. siteeraan LUONNONSÄÄTIÖTÄ

MUISTAKAA MYÖS KOIRANNE KIINNIPITO. REMMI KAULASSA . JA NIMI JA PUHELIN NUMERO JOS TULEE JOTAIN KATASTROFEJA JA KARKUMATKOJA
EI KOIRAA KUUMAAN AUTOON YKSIN , JA MATKOILLA VETTÄ MUKANA AUTOSSA
EI LASINRIKKOMISIA ETTEI TULE HAAVOJA TASSUIHIN.

NIIN KUN NÄIN ELÄMME

SUVI ON MEIDÄN

HAUKUSTELLAAN

IRMALIISA
LAINEEN LAULUA


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *