Tervehdys! Tämä blogikin näkyy olevan vielä tallella 🙂 Vuosi on vierähtänyt viime merkinnästä ja Suomessa ollaan. Välillä on käynyt mielessä kirjoittelun jatkaminen, mutta jotenkin on aihe ollut hakusessa. Eihän täällä Suomessa mitään mielenkiintoista tapahdu. Ei ole mitään kuvattavaa, arki on samanlaista kuin kaikilla muillakin. Näinhän tulee ajateltua 🙂 Voisin koittaa hieman kertoa miten asettuminen tänne, tai siis paluu muutto on sujunut. Alku aina hankalaa, mutta kyllä tämä tästä.
Siinä lasten matkalaukut valmiina lähtöön.
Kauan kaivattu sininen taivas ja kirkas auringonpaiste. Ei pelkoa ilman saasteista.
Eräs lasten kaipaama asia oli päästä rannalle ja uimaan järveen. Se oli tietysti ensimmäisiä ohjelma numeroita.
Koitan laittaa lisää viimeisen vuoden tapahtumia myöhemmin.