kakofoonisuus vai sankaruus

Kaivoin tämän kirjoituksen esille, koska eilen ja tänään sattui monenmoista.
Olin paikassa , jossa ennen oltiin hiljaa ja luettiin.
Onko todella nykyään
niin, että epäjärjestystä ja kaaosta on helpompi hallita
kuin järjestystä.
Vai olemmeko kaikki jotenkin turtuneet, mutta jokaisen pitäisi
saada tilaa hengittää. Ja tehdä rauhassa sitä. mitä aikoo.
Apinatarhat ja mut tarhat on erikseen.

Me oomme sankareita,lauletaan. Seison yönkoitteessa tammen ajatustenpuun
alla. Katson neljää nuortamiestä,joille kaikki keskuslaitilassa sumun
hälvetessä tuntuu olevan tiellä.
Onko voimaa, sankaruutta vai vain
kiukkua.Sankari sanaa käytettiin joskus jos sai aikaan jotain hyvää.
Ajatuskulkuko kääntynyt,Luin juuri psykologin sanan kiukusta ,vihasta ja
alemmuudentunteesta. Tämä viisas totesi ihmisten pahanolon olevan niin
koto ja työelämässä jatkuvan kilvoittelun tulos.
Aina on joku parempi
kuin minäitse.Psykologi eli tuo kirjoittaja toivoi kuitenkin jokaisen
purkaavan kiukkuaan terveesti. Ja se ei ole tätä mitä
minä näin.
Jos jatkuvasti tukahduttaa itseään tulee reaktioita ja se
synnyttää uusia reaktioita. Mutta vähätellä ketään ei saa , toiselle
ihmiselle ei saa
olla paha.
Näin ei ole, kaikki pyydystävät toisiaan. Autoilijat tuntevat
voimaa, kun he siis nämä nuoret hullunkiilto silmissä puskevat katua
cityn vauhtikisoissa.
Aivan kuin sumuverhon takaa he ohjaavat, pääasia on
vauhti – ei oikea puoli eikä muut liikkujat.Kun on alla merse tai vaikka
vanha japsi, silloin suojatiekin on vain hidaste.

Mennään street on kuin koettaen osuuko jalankulkijaan.Tahi pyöräilijään,
mopoilijat
ovat oma lukunsa- HE menevät miten sattuu ja minne
eivät tiedä mitään asetuksista,
Ollaan kaikki ihmisiksi.Jokaiikkaa
tarvitaan, ei tapeta ketään.
Näinhän toivoo ukkojumalakin. Luullakseni.

Kaikkihan me  tarvitsemme ystäviä.niitä.
Ja toinen toisiamme.
Elämä on vaaroja täynnä, ja siksipä
Meidänkin Rauha on kadonnut.
Tarvotaan kuitenkin syyssontaista tietä.
Saapas litisee vettä.
irmaliisa


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *