KAARNA PIENI ILOPILLERI

Surua ja murhetta

Luonnonvoimat ovat jyllänneet myös Savikolla. 19. toukokuuta olimme ukkosmyrskyssä aamuyöntunteina. Krisse heräsi pistävään otsoninhajuun ja kiersi ympäri taloa katsomassa, mihin oli osunut. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Etu- ja takapihalla oli järvet, kun sadevesikaivot eivät pystyneet vetämään vettä riittävästi. Tunnin aikana iski 6 000 salamaa, joten aika myrsky oli kyseessä.

Seuraukset näkyivät kolmen päivän kuluttua, kun Chonchita synnytti kauniin tyttövasan kuolleena. Todennäköisesti salama oli osunut ainakin välillisesti II – ja III -tarhaan. Kummallinen eläinten käytös jatkui ja 26. kesäkuuta, juhannuspäivänä, kuoli Ronaldo. Samalla hetkellä, kun Ronaldo veti viimeisen henkäyksensä, Kelly synnytti kauniin Kaarna-vasan. Kelly menehtyi 14.7. ja siitä asti Krisse on omien töidensä ohessa pulloruokkinut Kaarnaa. Työ on ollut raskasta, mutta samalla niin palkitsevaa, kun näkee pienen kasvavan ja kehittyvän. Kaarna on Pluton ensimmäinen vasa ja seuraavaa odotetaan Saanalta

TÄMÄ ON EHKÄ JOILLEKIN VAIN ERÄS EPISODI ELÄMÄN TIELLÄ.   MINULLE SE ON KONKREETTINEN  TAPAHTUMAKETJU.

KOSKA JA KUN SAIN KRISSELTÄ LUVAN KÄYTTÄÄ HÄNEN TEKSTIÄÄN

JA ELÄN JUURI  TÄMÄN PIKKU KAARNAN VOIMAA SAADEN NÄISSÄ SAIRAUKSISSANI.

KAARNA TIETÄÄ ETTÄ RAKASTAN HÄNTÄ  JA KAIKKIA HEITÄ YLIKAIKEN

TÄMÄ RAKKAUS EI OLE OHIMENEVÄÄ

SE JATKUU NIIN KAUAN KUIN MINÄ  ELÄN

JA TIETENKIN KAIKKI MUUTKIN  SYMBIOOSIIN KUULUVAT

LAULU ELÄMÄLLE

IRMALIISA


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *