Ihana ilta ja meitä on juuri purkautunut pirtintäysi saunakaffeen juojia
oluelle rantaa, Niemenkärjessä, Ruissalossa, on ihana suurhämy.Ulkotulet
roihuavat, vihdantuoksu vielä nenussa.Toiset nauttivat bitteriä, toiset
lageria.
JUURI NYT kaislikon takaa vyöryää esiin suhinan aiheuttaja. Vikingin iso
punainen siinä taivaltaa kohti iloista Stockholmia. Voi niitä aikoja. alamme
muistella vanhaa Skansenia. Samalla kuitenkin seuraamme pauhun keskellä,
pääseekö mokoma paatti taas kerran ohi Saaronniemen, kyllä toki.
Ei ota styyrit
eikä paapuurit kiinni rantamassoihin. Niin jatkamme keskustelua.Ruotsinmaalla
on aina raikunut iloiset heja Sverige tyylit. Meillä taas on ikiajat laulettu
mollissa.
Miksi laineen
laulu pitää aina vaan olla bluesia. Miksei yhtähyvin taaimmainen maininki
voi jymähtää rantaan ilosta itkien.
Eri asia on, kun lauletan seilorin tytöstä,
hänen ikävänsä on fanaatttista.
Mutta minä siinä muiden vielä pälpättäessä tätä juttua siirryin
muihin mietteisiin. Ja muut tohtivat jopa alkaa kuuntelun. Sanoin
heille, että huomatkaa: olemme onnellisia.
Olemme kukin tahoillamme oman
itsemme herroja. Olemme vapaita tulemaan ja menemään.
Turha noiden tuolla eetterissä on hymistellä
meille sulosäveliä.
Osaammehan sen itsekin.
Eli näin sanoessani jotenkin todella
iski vapaudenkaipuu, hyppäsin laiturilta mereen. Puuskutin ja lauloin
mennessäni: aallon loisketta kuulla minä ain`* haluan.Jatkoin falsettiani,
kunnes toiset anosivat :lopeta jo.

Istahdamme sen jälkeen saunan kuistille , naureskelemme ja nautimme yhä
pimenevästä illasta. Minun oli tavattoman hyvä olla. Olin ns. lainahyöhenissä,
ystävän oloasu ja rakkaan miniäni villajakku. Se tuo hänet lähelleni, vaikkakin
hän on nyt toisaalla.

Alan taas ratkoa elämänfilosofiaa:
Kun ihminen uskoo itseensä, mahdollisesti muutkin tekevät samoin. Eli uskovat.
Mihin? Olkoon.
Uskottavuus, ja rajojen rikkominen.
Nuorena pelkää, mutta kun vihdoin huomaa ,että alhaalta päin on vain yksi
suunta.
Se on uskaltavuutta aidoimmillaan.

MINÄ olen sanut työni merkeissä, Luojalle kiitos, samoilla armasta
isänmaatamme. . Ikkunani takana on pauhannut hyinen Pohjanlahti
syysmyrskyineen.Kuin myös kohissut vaimeana nelostien yörekat, kenties matkalla
Ouluun.Tullut paljon uusia tuttavia.
Matkailu avartaa, ja kun sen lisäksi osaa ottaa rytmistä vaarin-silloin
menee elämä nappiin.
Huomenta Suomi ja kaikki kansa.
Lähtekää kukin lentoon
,vaikkei muuta kuin sielun siivin. Ja tarina jatkuu, minä olen nyt
olosuhteiden pakosta palannut tänne Lounaiseen harjustoon.
MUTTA en saa rauhaa, ennenkuin kerran vielä koneeni laskee
Kyproksen Larnacaan. Se on yhtä varma kuin huomisen nousu .Ja silloin siellä
Nikosian kupeessa ei pala ihoni, istun ja siemailen anisviinaa.
Tämä on taas vain kertomus siitä, mitä akkalauma voi yhden illan aikana, tai
lähinnä yön, saada pohdittua.
Levylautaselle joku on pistänyt Nipa Neumanin laulamaan. Talo ei todellakaan
ole autio meillä.
Aamun auer alkaa jo leijailla. Ja kohta koko sakki alkaa nukkua.

Tämä on tätä Ruissalolaista.
Pieni tovi viel’.ja saan viettää MITTUMAARIN

KIITOS JO ETUKÄTEEN KAIKILLE JA KESÄLLE

irmaliisa