VALAMO

Miten on elämän ja uskonnon laita, pohdiskelen. Ja tuon julki vain omia
mietteitäni
Olen kylläkin jalon kristillisyyden saanut kotoa perintönä.
Mutta koska elämänkulussa vääjäämättömästi yksi asia johtaa toiseen,niinpä  sain
kutsun
turkulaisten ystävien matkassa Heinävedelle. Ajatuksena oli  saada tietoa , mitä
mieltä siellä ollaan
historian ja nykyajan erosta. Ja ortodoksisuuden ajatustavasta.
Sillä ammoin jo oli kivenheittäjiä, pilkkaajia,Juudaita, ja jopa veljentappajia.
Mutta oli myös samarialaisia.

Uuden tien kulku hämmentää aina, tuoko se toivoa, suuntaa elämälle.  Meidän
bussimme lähti Unikankareen keskustasta , eli keskeltä Turkua
Se oli kaikin puolin rauhallinen taival, siitä piti huolen matkamme suojelija.
Kristillinen mies  Turun seurakunnasta.
Suuntasimme  ystävättäreni kera kohti tuntematonta.
Mutta jokainen haimme rauhaa, kiireettömyyttä ja tasapainoisuutta.
Kiireettömyys antaa voimaa.
Määränpää, vaikkakin oli kaukana, ei liian kaukana.

Olin menossa kohti uutta maailmaa., minulle täysin outoa.

Mutta kaikkien vakaumuksia suvaitaan., sen huomasin.
Uskontoja on erilaisia, voimmeko kukaan olla toistemme  tuomareina, tai
kilpenä..
Jokaisella on omat tapansa ajatella, toimia ja käyttäytyä.
Menin sanattomaksi, kun pitkän retkemme jälkeen saavuimme
entiseen Papinniemen kartanoon.
Oli puhdasta konkreettisesti, kuvaannollisesti.Siis lunta, ja tavaton
levollisuus,
Ja kaikki se hiljaisuus oli käsinkosketeltavissa.. Koko matkan ajan kunnioitimme
tapaa ja kulttuuria.
Pukeuduimme tavalla, joka kuuluu heille.
Kirkossa tuohukset paloivat, suitsukkeet tuoksuivat,
Rakkailleni toivoin hyvää elämää, jatkossakin, sytyttäessäni pitkää
kullankeltaista valoa
Me ehkä tuomitsemme ortodoksisuuden jalon loiston.

KAUNISTA SE ON, SE KUULUU ASIAAN.

Ja kun  kellot  kutsuivat, väki vaelsi hiljentyneenä ovista sisään.

He toteuttivat omaa voimaansa, eivät  tehneet numeroa itsestään.
PAASTON AIKA KÄSILLÄ KOHTA.
HEILLÄKIN KYLLÄ ON JOULUTRADITIOT, MUTTA
PÄÄSIÄINEN ON SE KOHOKOHTA KOKO KIRKKOVUODESSA.

Tämä jos mikään tekee nykyihmisen
jatkuvaan kakofoonisuuteen vaikutuksen
Se sielukas eleettömyys, ja
ne tavat.
Onko tässä nyt se
mikä on osa
minuakin.
Katsotaan
Ajattelen näin, voidaan puhua ortodoksisesta menneisyydesta.
Vanhoillisuudesta,prameudesta.
Kirkko on aina kirkko,  heikon ihmisen  ns. Mekka.
OMAT ÄÄNENSÄ, on joka uskonnossa.
MUTTA KAIKESTA HUOLIMATTA lähdin takaisin kotiin mieli rauhallisena,
hiljentyneenä.
sydän ja muistikuvat täynnä tuota kultaista loistoa..
Ja muutama tuohus mukana, jotka aion sytyttää pääsiäisiltana.

 Ja kaipuu jäi,  sillä näillä siellä kaukana  Juojärven hiljaisuudesssa on ..
niin …
Uusi matka on varattu,  retriitti loppukesällä.
Näin kuuluu olla.
Sen sanoo..  sisimpäni, se sielu. siellä.

Monet kirkot ja kappelit olen käynyt,
ja uusi tunne taas on suurenmoinen
Kokemus sinänsä ja monella varmaan kannattava voima-
Sydämenpohjasta kiitos

merilintu maalla

–