Jutustelimme ja muistelimme hänen äitiään.
Molemmilla on ikävä ,minulla ystävääni ja tytöllä äitiään.
Jäin miettimään monia hetkiä, jotka sain viettää tämän
poismenneen kanssa. Syntyi seuraavaa:
kansiosta löytynyt miete, en tiedä kenen.
Loppu kyllä on eilispäivltä, meili – kaunis sellainen
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä
vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin – onhan? ei niinkään varmaa
Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia
mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan
sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.
Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että
olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe
huomista. Jollekulle tämä on viimeinen
mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.
Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?
Välitetään toisistamme …
Kirjoitat niin kauniisti.
Äitiä on hirmuinen ikävä. Sanoinkuvaamaton. Läsnä jokaisena päivänä. Mutta
niin kuin äiti olisi tahtonut, meidän täytyy jatkaa. Jatkaa matkaa, muistot
mukanamme. Teillekin niitä ehti vuosien varrella kertyä sadoittain, huonoja
ja hyviä. Enimmäkseen hyviä. Nauti niistä muistoista ja yhteisistä vuosista.
Niin minunkin pitää tehdä, jotta jaksan jatkaa.
Voi hyvin.
Ei muuta kuin samaa teillekin
irmaliisa laine
ja loppu sanoista on äidin tytön |
Vastaa