JALOJA ASIOITA

Tuumailin käsitteitä lastenmaailma ja aikuistenmaailma.
Molemmat ovat tuiki tarpeellisia ja jaloja juttuja.
Lasten aika on leikin aika ja harrasteiden.
Montaa iloa paitsi ovat he, jotka eivät ole tätä oivaltaneet.
Valitettavasti heitäkin on, suuri lössi milloin missäkin tilassa.
Iän myötä ilon tilalle ”valitettavasti” astuu vakavuus ja elämänkokemus.

Minun maailmassani on aina koetettu ns. kunnioittaa ikäihmisiä.
He kun ovat tehneet elämässään jo sen, mitä tämä pieni polvi vasta
etsiskelee.
Minäkin olen omalla kohdallani työni puolesta kolunnut isänmaatamme
pitkin ja poikin. Asuntoni ohi ovat kulkeneet nelostien yörekat Ouluun.
Auranrannat ja hyinen Pohjanlahti syysmyrskyineen, nekin ovat tuttuja.
MUTTA:
Eilen jäin miettimään, mistä nämä mahdollisesti jotain koulujakäyvät
lapsikullat
kasaavat elementtinsä käyttäytymiseen tai käyttäytymisen puutteeseen.
Kouluko ei? Tulin erään tapahtuman jälkeen täysin varmaksi:
ISKÄ( äiti) – oiva opas elämään.
Jos itse esiinnyn korrektisti, odotan sitä myös mahdolliselta
vastapelurilta.
Lojaalia ,aikuismaista käytöstä ei aikuisen ole harrastaa ikärasismia
vanhempaan ihmiseen. Eikä missään olosuhteissa lapsensa kuullen
nimitellä ketään millää halventavilla sanoilla.
Paljon on itsellänikin vielä opittavaa.
Mutta toivon myös teidän vanhempien yrittävän oppia elämää.
Se on tulevaisuudessa eräs lapsenne hyvän elämän peruspilari.
Jos puhuu kaunisti, saa monta kaunista sanaa takaisin.
Oletettavasti kukan ei ole kenenkään tiellä, kaikille riittää aikaa
ja tilaa.
On paikkoja, joissa noudatetaan normeja ja sääntöjä.
Ehdotan isien,äitien ja jälkikasvun tajuavan tämän.
Pyyntö ei käsky , tämäkin on…
Minä ainakin tarpeen tullen annan tilaa, milloin missäkin.
En ole tukkona, vaikka joskus mieli tekisi.
Kunnioittaa omaa työtä, samoin kuin toisenkin.
Sen kun oivallamme, niin kaikki on hyvin.
Luin pyhänä Turun bussissa näistä kännykkä ja nettikulttureista.
Niitten etiketestä.
Koneita ne ovat:
mutta me käytämme niitä.
Soittoäänet julkisissa tiloissa äänettömälle tms.
Ei mitään Marseljeeseja ja Budapestin siltoja.
Tässäpä tätä, kannattaa muuten miettiä itsekunkin
Ja leikkisä kysymys: miten mahtuu 13 aasia kuplaan.
No kuusi eteen ja seitsemän taakse.

Kiitos , että mahdollisesti jaksoitte lukea.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *