Löysin muistitikulta tämän vuosikymmenen alun jutun. Se lähtee liikkeelle eräästä yhteydenotostani
Siljalinen infopalveluun. Olin heille hyvästä palvelusta kiitoksen velkaa ja suurinpiirtein näillä
sanoilla sain puhelimessa olevan virkailijan hyvälle mielelle.
Se oli sitä aikaa, kun yhä enenevässä määrin olin menettänyt sieluani Eestmaalle ja SINNE LIIKENNÖIVÄLLE
Siljalle. Ensi kertaa tuolloin olin lähtenyt muinaisella OPERALLA kauemmaksi Baltiaan, Riikaan.
Kerroin puhelimessa, miten turvallisilta varustamon alukset tuntuivat. Sinivalkoiset ja hylkeenkuva kyljessä.
Esim Euroopan kipparilla oli, ja on edelleen, tapana käyttää
sanamuotoa: henkilökuntamme, miehistömme ja alus lähtövalmiina- Tervetuloa matkalle.
Tuntui, kuin hän olisi tutkinut joka mutterin. Olimme turvassa. Me kaikki ja kaiutti-
mista tuttu ripaus chansonia päälle.
Minä kiitin heitä kaikkia olemassaolostaan, toimistossa, Europalla,menneellä Finnjetillä.
Seacatilla, Operalla.
Kirjoittelen vapaasti, eräinä aiheina ovat juuri matkat.
Siljan alukset ja Grönin Eikka esiintyvät teksteissäni paljon.
Siis tällä kerralla tuo hylkeenkuva-alus lipui melkein äänettömästi Daugavajokea Riian satamaan.
Laivalla oli muistaakseni hyvää viihdettä ja ajakulua. Luentoja terveydestä.
Ja Maestro Misic, tuo tuntemamme jugoslaavi, ilkamoi pianon ääressä.
Kiitos että sain olla mukana ja sillä kertaa mennä ohi Räävelin.
Nytkin on kevät, kuten silloin.
Paljon on tapahtunut senjälkeen
Mukavaa ja ikävää.
Elämän virta keinuttaa – nyt aallonpohjalla.
Ehkä joskus harjalla
perhosen siivin lentelevät mietteet
merilintu
Vastaa