Nyt juuri. Joillekin olen varmaan kertonut työstäväni vanhoja juttujani. Ja nyt alkaa käsissäni olla
puolivalmis ns. kirjani ensiversio. Vielä alkeellinen toki.
Kaikki lähti alkuunsa ystäväni ehdotuksesta. Minullahan on joka paikka täynnä kirjoitelmiani.
Ne ovat olleet yhtä riipin raapin kuin terveytenikin. Vuosi sitten alkoi siis kyteä ajatus koota niitä jotensakin yhteen. Etteivät katoaisi taivaantuuliin ja että lapsenlapseni myöhemmin näkisivät
konkreettisesti tuumailujani.
Vaikka tieni ovat jo paljon poissa julkisista barrikaadeista, kehoitan tässä ihmisiä
-jotka kirjoittelevat laatikkoon
-nettin juttuja
-käyvät kirjoitusterapiakursseja.
Ei tarvitse mitään kustantamoa, vaan hieman viitseliäisyttä, jaksamista ja
omatoimisuuutta.
Eikä suuria painosmääriä, yksi riittää- sen pystyy tekemään.
Muuten käy niinkuin sen Heinäveden ukon, joka syytti kustantajaa- kirja ei mennyt kaupaksi.
Kaikki ei kiinnosta kaikkia.
Minä puhun nyt itsestäni:
opuksentekele pyörii nyt käsissäni. Minun, sitä on kiva katsoa ja lueskella.
Olen saanut sen aikaan siis ystävän tuella. Se on konkreettisempi kuin nettisivut.
Osa minun elämään ja ajatuksiani.
Siinä on etukansi-noin 70 esseetyyppistä tekelettä ja sitten saavutetaan takakansi.
Se riittää minulle, ole onnellinen siitä.
Saksalainen mietelmä: Nuori kuolemaan, vanha työhön- mutta sopiva tähän.
Siunatuksi lopuksi KANNESSA LUKEE
ELÄMÄNI PALLOMERI kaikkine variaatioineen .Ja siinä on hyvin minunlaiseni kuva.
Kiitos vielä ystävälleni, joka avitti minua.
TAKAKANNESSA olllaan poijussa, muttei kivinen tie ole vielä päättynyt.
Sisältä löytyy myös kuvituksia, jotka sanoisin- liittyvät taipaleihini. Seka erään toisen
ystäväni kommentteja ja arvosteluja.
Vaikka alusta loppuun mennään faktaa ja fiktiota,
silti voin sanoa : olen ainakin utopiassa kokenut joka sanan.
Miten sanonkaan, vuorilta tulee hiljaisuus,
mutta voiko hiljaisuudesta puhua ääneen.
Ei, HILJAA- ensimmäinen oppimäärä on vaikein.
Ollaan..
merilintu
Vastaa