Arkisto, syyskuu, 2008

VANHA RUKOUS mutta sopii tälle päivälle

syyskuu 25, 2008 - 3:52 1 kommentti

Löysin omasta kansiostani  ortodoksisen linkin.  Siellä oli tämä rukous, jonka

meidän pitäisi kaikkien toistaa juuri nyt.

Luoja varjele maatamme. Varjele tätä kaupunkia, seutua ja kaikkia kyliä.

 Kaikkia maakuntia- huomaan, että rukouksessa puhutaan nälänhädästta ja kulkutaudeista.

Pitää vähän muuttaa:

pyydän  siis varjelua tulesta, miekasta, muukalaisten hyökkäyksestä.

Ja jatkan vielä: varjele meitä luonnon saastumiselta ja ydinsodalta.

Rakas Luoja , ole armollinen ja suosiollinen ja torju joka ainoa meihin kohdistuva viha.

Lopuksi ei voi sanoa muuta, voiko tällaisia syntejä  saada anteeksi.

Hän ilmeisesti voi suoda sen, tämä oma  Taivaallinen isämme.

Meidän maassamme on suru,

ristikäämme kätemme  ja

toivokaamme voimaa ylhäältä.

Eritoten kaikille heille , jotka saattelivat

lähimmäisensä  tuona syksyisenä aamuna matkalle, jolta ei  ollut

kotiinpaluuta.

Siunausta kaikille tuskankeskellä  eläville.

Oi Herra , jos mä matkamies maan- se on kaunis säe… Lohduttavakin – kenties ??

Ehkä elämä…..jatkuu

merilintu

 

 

TÄNÄÄN

syyskuu 23, 2008 - 3:53 1 kommentti

Joka viikossa on kaksi päivää, joista emme koskaan saisi olla huolissamme. Kaksi päivää,  joita ei

pidä rasittaa peloilla ja epäilyksillä.

Toinen päivä on eilinen erehdyksineen ja huolineen. >Virheineen ja vikoineeen< Suruineen ja tuskineen. Ja tietysti onnenmuruineen. Eilispäivä on on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme. Kaikki maalman mammonat ovat riittämättömiä sitä antamaan meille takaisin.

Emme kykene peruttamaan yhtään tekoamme emme pyyhkiä pois yhtään sanaamme eilisenpuolelta.

Se päivä vain yksinkertaisesti on ollut ja mennyt.

 

Toinen päivistä on huominen. Se on yhtä etäällä kuin eilinen- saavuttamattomissa. Huomenen

aurinko nousee joko loistaen tai pilvien verhosta. Mutta kyllä se nousee. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta huomiseen, ennenkuin aamunkajo näkyy.  Ennen tätä huomista ei ole.  Ei vielä sittenkään, joillekin.

 

Näin meille jää vain tämä yksi ainut päivä. TÄNÄÄN???????!!!!!!!!

 

Elä siis ja nauti tästä hetkestä. Nyt on tänään.

 

Tee sille jotain ennenkuin se on eilistä.

Tälläisentapaisen synttärionnittelun eräs hyvä ystäväni viskasi minulle.

 

Ja Omar K sanoisi:

Vierii virta aavikolla tuuli puhaltaa

 

paljon säkeitä väliin

ja loppu:

Milloinkaan en ole murehtinut päivää kahta.

Sitä joka jäi jo taa

en tulevaa.

Hyvää päivää

merilintu syyspäivänä

JENKKI SANOO : LET’S DANCE

syyskuu 10, 2008 - 4:12 1 kommentti

Nyt alan vauhdikkaan tarinan. Otsikosta näkee  jo aiheen, ja me poloiset sanomme sen näin :tanssikaamme

Aluksi en malta olla pistämättä erään ns.kollegan sanoja tästä. Hän sanoi minulle, että on

kiva muistutella ihmsille tanssista ja musiikista. Ne ovat  jopa terapiamuotoja , ties mitä.  muutakin.

Onhan se näin, ja uudistajia noin kuvaannollisesti.

Ja sävelpuoli kuulemma parantaa jopa

lehmien lypsävyyttä. Tahdomme siis kaikkea hyvää.

Siitä lähtee, siis tanssikaamme.

Joka vuosi voi olla tanssin vuosi. Ja joka päivä voi olla tanssin päivä.

Tanssimme iloamme ja itkuamme. Musiikki ja tanssiminen kuuluvat elämäämme. Hiljaisena tai

sykkivänä. Ne ovat vastapainoa pahuuden laavalle. Olin tässä taannoin kokemassa vanhoja, eri

maiden  tanssikulttureja.

Ja koska musiikki ei ole missään elämäni vaiheessa jättänyt rauhaan minua,

voin sanoa olevani onnekas. Olen koonnut sävelten sirpaleita Suomen Turuus.  Kuullut Areenalla

Pausinia. Jos ette tiedä, hän on tyttö Alppien takaa.

Sinisillä laivoilla olen saanut tuta jugoslaavi Misicin ihanaa pianokonserttoa. Riverdancea Irish musiikkia siis.

Ja   paaaaaljon muuta. Omia rakkaita kestosuosikkejamme. Meri on keinúttanut Amorella alusta

Kos saaren rytmein.

Juu, Athina, hänellä keskustellessamme oli vilu. Ouzokaan ei lämmittänyt.

Kylmä , hyinen pohjan yö ja meri. Zorbas tanssii silti. Ihanaa tunnelmaa.

Olen kokenut jopa ison kreikkalaisen Demisin ja rockkimimmi Bonnien Räävelin täpötäydessä

Linnahallissa.

Unohtamatta oopperoita, jazzia  ja kaikkia kirkkokonsertteja. Urut soi mahtavasti, kun

maestro Kiviniemi avaa ne.

 Nämä mietteet eivät valitettavasti liity tanssiin, mutta minuun  kylläkin. Siksi ne sopivat tähän yhteyteen.

Tämä kaikki on elon kiertokulkua, tai rakkauden.  Siis rakkaudesta

sävelkuvioihin.

JOKU PITÄÄ BAILATINOSTA JOKU SIRTAKISTA.

MINULLE YLI MUIDEN ON, KUN SAAN ISTUA JA KASVATTAA MELANKOLIAANI

TUMMAÄÄNISEN SAKSALAISEN LAULUISTA MERELLE.

MUTTA PITÄÄ AJATELLA, TAPANSA KULLAKIN.

ELÄMÄ ON ELÄMISTÄ  JA MEITÄ VARTEN

LAIFFIA SITEERAAN, NYKÄSTÄ

Ai juu lopuksi yksi ANKAMAINEN JUTTU
Olin just” äsken kokemassa Turkuhallissa

kansainvälistä jytinää, ja voin sanoa,

että hallin katto melkein repesi kun Ankan Paul  aloitti intron evergreen Dianasta

Oli tuonut takataskussaa kosolti nostalgiaa, scriinillä lauloivat hänen mukanaan

Sinatra, Sammy Davis ja monet muut.

Kiitos Suomen Turku

It´´s  wonderful

It”s time to cry

syysylauluja

irmaliisa

 

TUOKIO , HYRÄILLÄÄN MIELISSÄMME VAIKKAPA SATUMAATA   TAI   -LINNAA

 

TEIDÄN  MERILINTU

OI TÄTÄ ONNEN PÄIVÄÄ

syyskuu 8, 2008 - 4:33 2 kommenttia

Julkaistu aiemmin alueemme lehdessä, muutama vuosi takaperin

Olen saavuttanut jotain, siksi olen  oman elämäni sankari.

Taannoin olin muutaman tovin aivan hukassa, eräs arvostettu kollega suitsutti minut alimpaan.

Mutta armon vuonna, olkoon esimerkiksi 2005, tajusin jutun ytimen. Ei ole tärkeää, mitä hän

ajattelee minusta. Vain minulla itsellä on valta omaan elämääni ja sen kulkuun.

Ja jos esteitä tulee- karate ei enää käy. Mutta saappaassa on toki vielä senverran potkua. Ja nivelet

vielä hieman kestävät. Juttelimme rakkaan sukulaistyttöni kera näitä aatoksia kiitäessämme

hänen pikkumezellään Birgitanlaakson rantateitä. Merta silmänkantamattomiin.

Puheemme aihe nykyinen mentaliteetti. Kornisti voi sanoa, kaikkialla on inflaatio. Kaikki on

näköjään myös kaupan, perheasiatkin.

  Noinkohan nuo ns. pikkusielut  valjastavat ystävyydenkin

vehkeilyjen ja juonittelujen barrikaadeille. Siitä vain, mikäli toimenkuva niin vaatii.

Turhaa puhetta

rauha ja ymmärtämys.

Minua ei hätkäytä, jos kuulen  itsestäni ties mitä. Peilini kehykset ovat puhtaat, kuvastinosassa

juuri minä. Ruma tahi ei, se on ulkokuorta.

 Mikä on sisällämme, sen huomaa vähitellen. Nöyrä olen, mutta en nöyryytetty- olen oma itseni koko pitkän vuorokauden.

Kuuntelijani sinä vieressä toteaa: Tiedätkö, kateus on paha tauti. Mutta onneksi se ei tartu. Kun pysyy

näistä piireistä loitolla, voi sanoa :olen saavuttanut elonkirjossa paljon. Miten on sinun laitasi. Esimerkiksi tunnen erään ,jolla ei ole muuta suurta kuin saappaat ja suuri suu. Ja niin unohdin,

sipseistä turvonnut maha, jota hän yrittää ahtaa mezensä penkin ja ratin väliin. Sanoin kerran hänelle

,kun hän  oudoksui pyöräilyäni. Niiin sanoi, olen elämässäni kiitänyt minäkin jalorotuisilla. Onpa

menopelin perälaudeassa siintänyt Alfaromeo logokin. Mutta luovutin siinä vaiheessa, kun jarru petti

eikä kaasu toiminut. Niin , mnä en anna kenenkään kellistää minuuttani. Pahat puheet saa jäädä

omaan arvoonsa, kuljen eteenpäin. Näin se on, mietiskeli myös rakas sukulaiseni.

Loppujen lopuksi jo naureskelimme alun paatokselle Ja totesimme: kaikki siepothan ovat aina

arvostaneet vuosikertaa. So what? Ymmärrän. siis vuosikertaa. Uraa,,,,,

,Hämärän illan koittaessa

tuijotimme mekin Stellapolarista. Se valaisee meitä, siihen tukeudumme. Kuten kaikki inter-continentaaliset .

Tätä kirjoittaessani yö vaihtuu aamuksi, Auer leijuu ilmassa. Radio hehkuttaa Les Paulia,

syksyn ääniä. Pian kuullaan sateen ropinaa ja  haavanlehtien havinaa.

Ville ja minä olemme

jotenkuten voimissamme. Ei meitä tarkoituksettomuus kammota, vaikka kauan kestää

laulun sanoin syreenit ja ruusut. Kyllä ne tulloo..

Fiksasin kirjoituksen juuri leikkisään sävyyn.

Fakta ihmisluonteen vääjämättömästä tarpeesta puhua

pahaa toisesta. Olen itse ollut uhrina. Kuitattu sanoma.

Ai niin. Vaikka harmttaisi naapurin kauniimpi piha, ei kannata kadehtia.

Vaan pitää muistaa:

Harvat ovat saavuttaneet maailman katon.

Useimmat eivät näe edes omaa itseään, omaa mahdottomuuttaan.

Halkeammeko omaan hyvyyteeme, kukaties

 

seabird

SADONKORJUU

syyskuu 4, 2008 - 2:15 1 kommentti

Kesä kääntyi siis syksyyn. Nyt alamme konkreettisen ja henkisen puolen sadonkorjuun.

Pyrimme miettimään,miksi  taas  kaikki näin äkkiä.

Kaipaamme aurinkoa.

Kullankeltaiset kesäiset unelmamme pelloilla tuottavat tänä syksynä monelle pettymyksen.

Niin on myös elontilellä, eletyt päivät eivät ole aina menneet niin,

kuin olemme odottaneet.

<<Olemme katkeroituneita, kun se syys eli vanhuus tulee.

Mutta tässä kohtaa siteeraan Jukka Virtasta, hänkin kärsii ja paljon.

Eilen hän totesi mediassa, että häntä harmittaa lähteä täältä. Kaikki kaverit jäävät, ja täällä oli

niin kivaa. Ankeita ovat hänenkin aikansa tosiaan olleet, mutta se positiivisuus on

hämmentävää.

Siihen minäkin yritän kätkeä kaiken kivun, tuskan, varojen riittämättömyyden.

Monasti olen ihan pohjalla, ajattelen viimeistä siirtoa.

Mutta Ville nostaa ylös. Ja sanoo:

Katkeroitua ei saa. Minä olen sinun.

Nyt me Ville kera siis menemme Tammilehtoon heittämään kesän.  Kesä, mikä se on.

Kuvaannollisesti se on ihmisen keski-ikä, sen olen jo kohdallani ohittanut.

Ja olen ollut huomaavinani jo minussa asuvan vanhuuden, ikävä kyllä. Taudit ovat tehneet

tehtävänsä. Olisiko jo aika luopua??

Monasti olen valmis kohdallani sadonkorjuuseen.

Elämässäni

tuntuu olevan aikainen syksy.

Tämä Tammilehto antaa, on jo muutaman kerran antanut, lisää voimaa jaksamiseen.

Me emme voi kantaa taakkojamme yksin, tarvitsemme apua.

Ja siellä metsikön ja veden

partaalla on hyvä olla. Jotenkin turvaisa.

Joka hetki  tietää Luojan katselevan minuakin.

 Ja auttavan meitä

kaikkia. Monasti  kylläkin nykyään miettii, miksi Hän antaa näin paljon  pahaa tapahtua.

Siinäkö piilee

se pahuuden ja hyvyyden ainainen taisto. Meidän pitää ristiä kätemme ja pyytää siunausta.

Tuskaisinkin tie, silläkin on tarkoitus – Meillähän on liittomme Luojan kanssa.

Elämämme on suurin saavutuksemme,  olemme siitä onnellisia.

Eli kuten Albatrossi laulaa:

Pieni sydän rinnassa on mulla

isomman mä tahtoisin

että paljon  rakkautta

ympärille jakaisin

Minun oma albatrossini Ville , hänellä on suuri sydän

 

Ja otamme siis yhdessä kiitollisuudella vastaan

mahdollisuuden tulla Tammilehtoon

Äännettömin sanoin Kiitos

seabird/irmaliisa

MERI

syyskuu 2, 2008 - 3:07 1 kommentti

Aina se vain ajallan muistuttaa voimastaan.

Sain käsiini juuri syksyyn sopivan puosulaulun. Kirjoittajana on ollut T. Pekkala.

 Tästä se lähtee:

 Harvoin kyhää kirjailija ja laulumies miehistä meren päällä kulkevista. Ne on heitetty unholaan. Pekkala on nuorena miehenä loihtinut nämä säkeet.

Joskus näet rahti vei miehet talveksi pois. Ja naiset täällä lauloivat ikäväänsä.

Olen ollut näinä vuosina samoamassa muutamaa majakkaa ja nähnyt hylkyjä. Nyt rahtisatamat

autioituvat talvisin, cruiserit  kyntävät eestaas.

Joskus kesäisin suuret tonnarit yltävät Baltiankin vesille.  Muutoin on tästä kaikesta romantiikka kaukana. Siitä vain tehtiin ammoin lyriikkaa.

Tuhoisaa se on, sen muistamme. Titanic ammoin ja lähempänä meitä oma Estoniamme. Eräskin tuttu

Silja Europan infosta jutteli taannoin tässä ja totesi, se tapaus ei unohdu.

Kihdin  aukko kammottaa aina.

Olihan  iso E samoilla vesillä ja mukana antamassa yöhön valoa. Silloin mittelivät ihmisvoimat suuren tuntemattoman kanssa.

Taas ollaan vaiti ja ymmällä. taas on ruska ja syksy.

Mutta heräämme aamuun kaikesta huolmatta.

Suvi jätti meidät taas kerran, kurkiauratkin kyllästyivät.

Menee monen monta aamua, mutta toki ne palaavat.

Samoin valkolintumme ja tuomentuoksut.

Yhä voimme uskoa siihen.

Syksyiset soulit.

Ja muistakaamme meri ja majakat.

Ensinmainitulla on kahdet kasvot ja jälkimmäinen ohjaa oikealle väylälle,

kun nousemme aallonpohjalta ylös.

 

Siunausta

seabird

 

 

OODI YSTÄVYYDELLE YMPÄRISTÖSSÄ KAIKELLE

syyskuu 2, 2008 - 2:39 Kommentoi

Suomenniemelle ja tuhatpäiselle , menneelle jazzille Porissa. Kaikki aivan liki. Ajallisesti ja muuten.

Viime kesän valtti taas kohdallani. Ystävien kera. Nyt maltillinen jälkitutkaile tässä ja nyt.

Sitten pistän tämän areenakirjoituksen ja sitten en jaksa tänåän muuta. Kiitollisuus, että sain taas ollaosallisena.

Kaikkihan tunnemme tuon tyypin, nimeltään osatar. Hän kuten onnikin, on sellainen jääräpää: kulkee omia latujaan. Tekee omia rakaisujaan ,toteuttaa ehkä jonkun haaveen. Suurimman osan heittää pois.

Ilmassa on siis nytkin ollut havaittavissa onnen oikkuja. Toisinaan on äärettömän hapeton olo.

Olin ajatuksissani satsannut ja läpikäynty maita ja mantuja. Lukenut ja toivonut paljon.

Mutta olen tuolta alussamainitsemaltani tyypiltä aina vain näpäytyksiä. In mokoma ollut vastarintaan.

Minun piti taannoin sukeltaa Eestinmaalle suolaan ja mutaan. Matkustin paikanpäälle Kuressaareen

hakemaan lisää voimaa.

 Mutta en jaksanut, mita oli aikomus. Tauti, kuume ja uupumus taas purivat.

Koko prosessi vei sängynpohjalle muiden retkeillessä ja nauttiessa hoidoista.

Minuun ja oman itseeni ja

fysiikkaan olen perin tympääntynyt.Feikki.

 Ajattelin positiivisesti taas kerran, voin toteuttaa silti

unelmaani.

 

Ja hallitsin tilanteen. Ja olin onnellinen, kun ei ollut pakko seilata mihinkään kauemmas.

Toin kotiin turvetta ja mutaa- suolaakin-terveyteni hoitoon. NÄITÄ OLEN NYT KÄYTELLYT KOTOISESSA SAUNASSAMME. Olen tajunnut elämänkulun, tien suunnan ja kaiken tarkoituksen.

Tottamaar tyytyväinenkin?????

Luonnossä täällä kotona ja miksei muuallakin kokee paljon ihmeellisyyksiä. Voi majansa ikkunan takaa

bongata jopa kattohaikaran. Ei toki Vakkasuomessa.

pMinulla on nykyään monia hyviä hetkiä  ystävän kanssa, suoritamme nojatuolimatkoja. Hän kun on käynyt Sansibarit, Salvadorit, Kaphornit ynnä Falklandit. Hän tarinoi tovin jos toisenkin. Ja ymmärtää, mikä minua kiinnostaa.

Pohdimme ja puhumme paljon, kuten jokainen jossain.

Teot ovat tärkeämpiä.

Minu tieni ovat olleet nykyään paljon poissa näkyvistä. Sei johdu muusta kuin moottorin reistailusta.

Ei niinkään äitini muinaisesti asenteesta ns mikä kultaa, mikä hopeaa.

Olen myös työstänyt omaksi ilokseni muinaisia sepustuksiani, stilisoinut— uudelleen….

Nyt olen siinä ajatuksessa, että valmsta voisi tulla.

Ystävä Suomen Turuuss`´ on auttanut.

KOKOELMA  HÖMPPÄÄ OTSAKKEELLA: ELÄMÄNI PALLOMERI  KAIKKINE VARIAATIOINEEN

ALAOTSIKKOJA

JA VIIMEIN POIJUSSA—

 

Uniikkikappale- se se riittää

SILLÄ LAILLA

Ajatuksilla syksyisessä Suomessa

 

Vuori korkea, joki syvä. Ollut aina ja kaikkialla- miksei meilläkin.

Lisään , ilta pimeä. Mutta kesään päin Niinhän ollaan menossa

Huominen tuo ties mtä—

 

t. seabird