Iltaa.<\/p>\n
Jokainen joutuu joskus el\u00e4m\u00e4ss\u00e4\u00e4n kohtaamaan menetyksen tuskan. Ja jokaisen kohdalla tuska on erilainen, raaka ja tappava. Me kaikki suremme omalla tavallamme. T\u00e4m\u00e4, kirjoittaminen, on minun tapani. Vaikka minun olisi pit\u00e4nyt p\u00e4\u00e4st\u00e4 yli jo kaikesta, mutta min\u00e4 en ole. En rajaa menetyst\u00e4 vain kuolleisiin. Menett\u00e4\u00e4 voi niin monella tapaa. Siit\u00e4 kerron teille seuraavaksi, mit\u00e4 min\u00e4 menetin.<\/p>\n
Kun olin pieni, minulla oli \u00e4iti, is\u00e4puoli, siskoja, is\u00e4, mummo ja velikin. Katsotaanpa el\u00e4m\u00e4\u00e4ni nyt: minulla on edelleen \u00e4iti, siskot ja mummo. Jokainen vastakkaisen sukupuolen edustaja on kadonnut el\u00e4m\u00e4st\u00e4ni – kuka minnekin. Aloitetaan is\u00e4st\u00e4ni. Menetin h\u00e4net jo vuosia sitten. Oikeastaan minusta tuntuu, ettei h\u00e4nt\u00e4 edes koskaan ollutkaan. Mutta lopullisesti menetin h\u00e4net vuonna 2007 – ollessani 14-vuotias. Minun is\u00e4ni kuoli, minuun sattui, mutta silti tuntui etten tuntenut h\u00e4nt\u00e4. Mik\u00e4 on kyll\u00e4 totta, en min\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 tuntenut. Sitten veljeni. H\u00e4n ei ole kuollut, mutta en tunne h\u00e4nt\u00e4. H\u00e4n on aina ollut kaukainen ja aina kauemmaksi h\u00e4n menee. Silloin harvoin, kun tapaamme, yll\u00e4tyn. Miten joku voi muistuttaa toista ihmist\u00e4 niin paljon? – H\u00e4n on ilmetty is\u00e4ni.<\/p>\n
Sitten p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4n aiheeseen, joka itkett\u00e4\u00e4 minua viel\u00e4kin. T\u00e4m\u00e4 viilt\u00e4\u00e4 syd\u00e4meeni haavan joka ikinen kerta. Is\u00e4puoleni, h\u00e4nk\u00e4\u00e4n ei ole kuollut. H\u00e4n on enemm\u00e4n elossa kuin koskaan ennen. Mutta min\u00e4 en en\u00e4\u00e4 kuulu h\u00e4nen el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. H\u00e4n j\u00e4tti minut, \u00e4itini ja siskoni. H\u00e4n petti koko perheemme – sill\u00e4 mit\u00e4\u00e4n perhett\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 ole. Kaikki tapahtui niin \u00e4kki\u00e4, etten viel\u00e4k\u00e4\u00e4n, nyt puolen vuoden j\u00e4lkeen pysty t\u00e4t\u00e4 asiaa sis\u00e4ist\u00e4m\u00e4\u00e4n. Kaipaan sit\u00e4 vanhaa perhett\u00e4ni, joka minulla joskus oli. Tuntuu kuin t\u00e4m\u00e4 ns. perhe pienentyisi vuosi vuodelta. Joka vuosi joku tippuu pois kyydist\u00e4, luovuttaa. Olen jo pitk\u00e4\u00e4n miettinyt, milloin on minun vuoroni. Milloin min\u00e4 saan luovuttaa ja sanoa: En jaksa enemp\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Tuntuu kuin mist\u00e4\u00e4n (c) Jossutin <\/em><\/p>\n \u00a0<\/em><\/p>\n T\u00e4llaista t\u00e4n\u00e4\u00e4n, ehk\u00e4 huomenna jotain muuta. Mit\u00e4 kyll\u00e4 syv\u00e4sti ep\u00e4ilen.\u00a0 Mieleni tekisi huutaa: AUTTAKAA! Mutta taidan pysy\u00e4 vain hiljaa.<\/p>\n Pit\u00e4k\u00e4\u00e4 toisistanne huolta. :)<\/p>\n – Jossutin kiitt\u00e4\u00e4 ja kuittaa<\/p>\n \u00a0<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Iltaa. Jokainen joutuu joskus el\u00e4m\u00e4ss\u00e4\u00e4n kohtaamaan menetyksen tuskan. Ja jokaisen kohdalla tuska on erilainen, raaka ja tappava. Me kaikki suremme omalla tavallamme. T\u00e4m\u00e4, kirjoittaminen, on minun tapani. Vaikka minun olisi pit\u00e4nyt p\u00e4\u00e4st\u00e4 yli jo kaikesta, mutta min\u00e4 en ole. En … Lue loppuun
\nei olisi mit\u00e4\u00e4n j\u00e4ljell\u00e4
\nOlen lintu ilman siipi\u00e4<\/em><\/p>\n