Mistä ihmeestä kirjoittaisin? Elämästä noiden muiden, jotka eivät halua elää kanssani. He eivät tue minua näissä maailman pyörteissä. Vaikka, olen onnellinen ystävistäni. Kavereistani. Siitä, että minulla on heidät.
Silti tunnen itseni yksinäiseksi. Jotakin puuttuu. Maailma tuntuu liian suurelta, niin uuvuttavalta. Päivästä toiseen. Miksen saa tähän elämään mitään mieltä? Mistä tätä surua oikein tulee? Olenko ihminen, jos en tunne enää mitään. Mikään ei tunnu miltään. En jaksa kuunnella muiden ongelmia, onhan minulla tarpeeksi omiakin. Kukaan ei kuuntele minua, miksi kuuntelisin muita.
Ei jaksa leikkiä kiinnostunutta
Kanssasi keskustella
Sinusta ja sun ongelmista
Kun multa kerran löytyy aivan tarpeeksi omia
(Egotrippi – Täytyy mennä)
Kai sitä vain jotenkin turtuu, lakkaa tuntemasta kipua. Lakkaa olemasta yhtään mitään. Antaa vain itsensä olla, antaa luvan luovuttaa. Jos aamut ovat vaikeita ja illat liian pimeitä – niin sitten se vain on niin. Turha itkeä sellaista, mitä ei ole valmis muuttamaan. Tai ei jaksa muuttaa. Mikä minulla oikein on?
Pitäisi jaksaa opiskella. Ensiviikolla on koeviikko. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni, tunkea läppäri kaappiin ja OPISKELLA. Pakko, aivan pakko. Mutta sitä ennen pitäisi hoitaa pari muuta juttua. Täytyy kehittää jonkinlainen lukusuunnitelma, ei tästä muuten tule yhtään mitään. Pää vain yksinkertaisesti hajoaa.
Ahdistaa vain taas vaihteeksi. Kaikki on liikaa. Tahtoisin vain nukkua, käpertyä kerälle sängynnurkkaan ja jäädä sinne. Antaa itselleni aikaa. Aikaa toipua kaikesta, sillä mikään ei ole vielä mennyt ohi. Kaikki on kesken, en ole vielä toipunut.
Olen kulkenut yöstä aamuja vastaan
ottanut etumatkaa toisiin yksinäisiin
Minun täytyy ehtiä ennen muita
tehdä kaikki mistä haaveilen
Sitten olen valmis lähtemään
Kynttilän liekkinä lepatan
heikkona elämään
Aamusta toiseen vapisen
värähdän, jos joku koskettaa
Horjuvin askelin uuteen,
ehkä tämän päivän vielä jaksan
(c) Jossutin
– JoSSuTiN kuittaa
Kyllä mä sua kuuntelen =o
mmm… kaverii<3