Heippa täältä TAIVASSALOSTA , kulku menee hiljalleen.
Ja vaikka joskus äitini sanoi:puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.
Ja vaikenemisesta ei toki voi kertoa.
Siispä kerron kuitenkin, olin hiljaaolossa .
<ja siitä taannoisesta kirjaprojektista.
Nyt on todella monien vaiheiden jälkeen ns.pilottikappale
tulossa valmiiksi.
Ja kun nyt siirrytään joulukuun puolelle, olen
ajatellut ns. parhaille ystävilleni pitää
#kutsuvierasillan# leikkisästi sanoen. Ja tapahtumapaikka
on juuri Poukantupa Laitilassa.
Eräs kiinnekohta on tuo katteisen kivi.
Meillä on siellä kynttiläilta, tulee eräs tuttava
tulkitsemaan tunteita Vielä on hakusessa
kitarasäestys. Sen hän haluaa.
Ja jos tosiaan on tilaa ja kiinnostusta.
Kerron , kuten silloin alustavasti juttelimme.
Kerron siis projektista, kaikilla on mahdollisuus samaan.´
Kuten silloin jo sanoin, korostan vielä.
Minä en toki luule kirjoituksiani miksikään lostaviksi, enkä
ajattele myyntimenestystä.
Mutta ajatus on tämä:
Meille tavallisille maan matosille on hyvä kertoa ja rohkaista:
jokainen osaa kirjoittaa jotain itselleen tärkeää.Ja jos se on itselle
ok, niin varmaan joku jälkipolvi huomaa monen monta jutskaa. Sellaisia, joita ei
kiireissään tiedä
muorista ja sen ajatuksista yhtikäsmittään.
Ja varsinkin kun toi vanhuus ja sairaus kólkuttaa seiniin, niin
tulee semmoinen ns. viimeinen taisto.
Kun minua ei enää ole. niin niissä teksteissä on osa minua.
Näin toivon jokaisen kohdalla.
terv. irmaliisa
Vastaa