elokuussakin voi olla positiivisuutta

Alkuperäinen viesti Onko kaikki hyvin, jokseenkin- onhan suvi. Paljon on tekemättä,

ei voimat riitä
Mitään uutta ei kuitenkaan voi aloittaa- jos on vanhaa lastia kuormana.
Noin konkreettisesti tai kuvaannollisesti, olkoon suvi tai talvi.
.Kaunis sana tai ajatus
voi poikia viisi samanlaista takaisin.
Se tuottaa myös peilityvenen
olon
.. Nyt tällä hetkellä on niin,ettÄä juttuni on aika
vaisu
Mutta kyllä mielenlaatu vähän piristyy, kunhan saamme auringon
Ja pääsen veden äärelle
kiikaroimaan, josko tänä vuonna näkisi kihua. .Ehkä.
Ja kuuntelemaan illan viimeistä maininkia, joka lipuu
lahden siloitetulle kalliolle.tässä joutessani aloin taas leikkiä
sanavalinnoillani.
Jos voisin valita, mikä olisin ranta vai vesi. no vesi tietenin. minun MERI jos voisin valita olisinko saari vai niemi no saari .Se ei ole heti tavoitettavissa. Jos saisin valita, olisinko syysmyrsky vai poutapilvi. poutapilvi tietenkin. se ujuu taivaanrannassa muuttaen mustankin valkoiseksi
Jos saisin valita. olisinko ilta saimaalla vai aamu Airistolla. no jälkimmäinen tietysti
jos olisi valtaa, haluaisin olla paljon muutakin. haluaisin olla syreenin tuoksu keväällä.
turkulaisten aurajoen pikku lintu
jos voisin valita olisin soitannollinen OBOE
ja ODER JOKI TAI JOONIAN SEUTU
kaihoisa balalaikka
ja ultima thulen lintu haha kyllä tätä riittäisi

ajattelen hetken päästä jo aivan muuta, olen kuin päiväperhonen. apollo- en hymyilevä-

niin yksi jäi. jos voisin olla joku maa kartalla. olisin SUOMI TAI KREIKKA. TAI SAKSA

oodini keväälle ja kesälle. tässä ja nyt, ota koppi

ja nyt pistän cdn soimaan
. mä vai olen lintu pieni

kesä on uksen takana. odotamme oman rakkaan
podengokoirani kanssa hetkeä jolloin syreeni ja ruusut hehkuvat
nosta purjeet kuunaristasi ja aloita aavalle vaellus

irmaliisa


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *