Arkisto, joulukuu, 2014

joulu 28

vuosien taka sopii kylläjoka ajankohtaan

Istun ja itken, alakuloa tämä on. Nykymaailma ei jaksa ajatella,
se vyöryy eteenpäin laavan lailla

Lööppejä ja aina vaan lisää lööppejä.
Otan aiheen esiin, koska katselin pyhien aikaan telkkarista
tsunamiaiheista dokumenttia. Siinä sain kuulla, miten ns.
arjen sankari vaatimattoman lakonisesti kertoi auttamistyöstään
siellä kaukana.Liikuttavaa oli myös hetki, jolloin ohjelmassa kaksi
suomalaisnaista
omien sanojensa mukaan luulivat jopa Suomemme kadonneen maailman
kaikkeudesta.
Tänä vuonna olen alkanut jonkin verran tutustua muinaiseen sankariimme
Marskiin ja hänen pitkään itäiseen tiehensä. Niissä kertomuksissa on
voimaa ja hän varmaan voisi pahoin lukiessaan nykypalstoja ja niiden
ajatusmaailmaa, tyhjää .Ja vielä mitataan suosiota tälle nollatoleranssille.

Areenat täyttyvät primaksista ja donnista ja viimeisen näytöksen jälkeen
voi olla, ettei edes lavasteet ole ehjiä. Kiertokulku jatkuu, jokaisen
vuoro on kadota kulisseihin , jos ei seuraavana niin ehkä ensi vuonna.
Kaivoin sepitelmää päivänvaloon,, koska tämän nykysirkuksen keskellä
unohdamme, että
keskellämme on kosolti tuskaa, sairautta, yksinäisyyttä.
Asia on mielestäni
hyvin vakavaa , onhan kyse ihmisistä, terveydestä ja jopa itsemurhista.
Nyt on
aika jokaisen ajatella elämän tarkoitusta, jokaisen tarpeellisuutta.

Jos mietitän vaikka puolen vuoden tapahtumia , löytyy paljon , hyvin paljon.
Niin mitä? Yksinäisiä jopa omaisten hylkäämiä sairaita.

Niin kauan kuin heistä on työssä iloa , heidät huomataan.
Sen jälkeen alkaa syrjäytyneisyys ja se tuo lisää sairautta ja myötään
masennusta. Kivut ja koko elämä ei ole enää hallinnassa. Tulee , kuten
olemme huomanneet, loppulaukan aika.
Jos eilispäivää ja menneisyyttä olisi, ei olisi huomistakaan.
Tai lause-
> Kaipaus, se on myös osa ihmiseloa.Ne ovat vain tyhjää helinää ???
> Nykyihminen ei osaa enää
> kokea asioita empaattisella tasolla. Kaikki ei ole aina kovin
> yksinkertaista,silti pitää olla ihminen ihmiselle.
> Monasti jää välillemme selvittämättömiä
solmuja. Ne pitäisi ehdottomasti purkaa, ennenkuin on myöhäistä. Ja
anteeksianto on myös jalo piirre.sillä kukaan meistä ei ole
> toistemme tuomari.
> Kontaktit ja keskustelut ovat valitettavan usein nykyään hienosti
lausuttuna small talkia.
> Ei päästetä kovin läheistäkään ihmistä liki.
> Henkisesti ajatellen ei
> riitä, että avataan ovi tullessa ja suljetaan lähtiessä.Vierailulla vai?
Riittääkö aikaa kuunnella, mitä kanssaeläjä kantaa sisällään.
> Ja mitkä ovat
> hänen todelliset tuntonsa siellä ulkokuoren takana.
> Tällä tyylillä, kuten olemme monasti huomanneet,etäännymme
elämäntotuuksista. Ja tuskin se on tarkoituksena. Ihmisen ei pidä antaa
olla yksin ja yksinäinen.
> Kaikkihan tarvitsemme toisiamme.
Tämä kirjoitukseni on omalla kohdallani kovin kiputäytteinen.

Olen ollut paljon poissa kentiltä,
mutta tämä sepitelmä- se helpottaa oloani.Osaanhan vielä sepustaa jotain.
Ja kevät tulee, se yllättää mutta ei vielä piiitkään toviin

syksy aina vaan
aiemmin.
Ihanaa herätä aamunkajoon , sillä jahtikoirani
tutkailee jo, näkyykö kevään airuita- joutsenia
Sinausta kevääseen
no nyt sekoilin konsepteissa mut hälläkö väliä
> irmaliisa