Arkisto, huhtikuu, 2014

huhti 25

Ja sehän on tosiasia, kohta olemme taas suuren kirkkopyhän äärellä.Monta
pääsiäistä olen viettänyt poissa kotoa. MILLOIN SAKSANMAALLA, TAI EESTONIASSA.
, MONET KIRKOT JA KAPPELIT OLEN OTTANUT MUISTOIHINI. NYT TIETYT ASIAT VEROTTAVAT
OLOTILAANI. SUURI TUNEMATON OPERAATIO EDESSÄ JA KOTIKOLONIKIN ON OLLUT
OIKULLINEN ALKUVUONNA, HOME TEKI TEPPOSET, MUUTIN TUHKATIHEÄÄN.
MUTTA….

niinpä niin minä olen tavallinen ihminen, enkä häpeä itseäni laisin olen olento
sairauksineni. en ole mikään outous . hän joka ei hyväksy minua
tällaisena, on kait tyhmänylpeä. varsinkin nyt kun alan odotella tohtorisedän
vetsenkärkeä
… kaipaan rinnalleni tavallisia ihmisiä. silti löytyy aina heitä, jotka ehkä
häpeävät sairautta ja pulaa. siis heidän kannattaisi hävetä
enemmän itseään. OVAT SUORITTANEET HYLKÄYKSEN
JA MIETIN MYÖS TERAPIAANI YHTÄ NIISTÄ JOTKA KANTAVAT ELÄMÄÄNI. JA
NÄIN SE MENEE
Puun halaus kerran päivässä ei haittaa kovin paljon. Se rentouttaa mielen ja
selkiyttää ajatuksia.
Puu ei tee halattaessa vastarintaa eikä juorua selän takana.
Säästyy myös psykiatrimaksuja – ainakin sillä hetkellä:)
Rohkaise mielesi ja ryhdy faniksi.
Halaa puu tai parikin päivässä:)Tähän sopisi saksalainen puujuttu, mutta
toiseen kertaan. vanha honka eli elämänsä.
ELI OLLAAN NIIN ETTÄ VASEN KÄSI TIETÄÄ
MITÄ OIKEA KÄSI TEKEE

KUN KUULLAAN KIURU KUN ON PÄLVIÄ MAAS
SE SUVEN AIRUT TULEE TAAS

KIITOS ELÄMÄLLE JA LUOJALLE ETTÄ
SAAN JÄLLEEN KERRAN KOKEA
JUHLANA ETTÄ
HÄN ANTAA TOIVONKIPINÄN
TÄLLÄ SUUREN KANNEN ALLA