minun monologini rasismista

Tunnemme toki jok´´ikinen tuon sanan.Paheksummme sitä, mutta silti
meissä jokaisessa elää pieni piru, pieni rasisti.Onkohan se
perisuomalainen kateus,joka pistää meidät välttämään oman seudun
olemassaolevia palveluja,toimintoja,hyödykkeitä.Mietin itseäni viime
viikolla,rahtasin kaukaa keskieurooppalaista kulutustavaraa kotiin-
halvempaa. <<<tämä yksioikoisuus käy toteen monessa asiassa,
liikenneoloissa, kiinteistöhuollon piirissä. Saamme ehkä edullisempaa
kuljetusta, edullisempaa puhtaanapitoa jostain Törnävän suunnasta. Mutta
kyllä laatu kärsii, ja matkat tuovat oman mutkansa. Ja kalusto. Sen olen
huomannut,ja Paulan KOivuniemen sanoin- jos kerran maksan, vaadin
vastinetta koko rahalle.Kilpailuttaminen – se on kuitenkin
nykyaihe,samoin aikataulut nykyihmisille .Pitää olla jämpti, eikä
suurinpiirtein. Eikä meille riitä, että on sisäsiisti, pitää olla myös
ulkosiisti. Me itsekukin haluamme tunnollisuutta , jos roskis kumotaan
sunnuntaina esim. torilla, ei riitä, että lu
kujärjestyksen mukaan se nostetaan pystyyn vasta torstaina, noin
kornisti sanottuna. Aivan turhaa on jauhaa piratismista isolla tasolla,
koska ruohonjuuritasollakin suositaan etuisaa ei-aitoa. Järjellisesti
ajatellen otsikon sana rasismi on nykään päälaellaan, sorrumme syrjimään
lähiseutujamme. Ei muuta, hattu käteen ja tuuletusta kaikille. Minulle,
sinulle ja ….järkeilee Jaa


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *