TÄMÄ JUTTU LÄHTI MINUN AJATUKSISTANI NELISEN VUOTTA SITTEN. SILLOIN JUHLAITTIIN SAMAA TUMMAA MIESTÄ JENKKILÄN TAVOIN
Jenkkilän virkaan tuli jännä mies
Ja ne kekkerit eivät unohdu, eikä tarvitsekaan.
Kiitos menneistä vuosista ja tapahtumista.
Olin ns.mukana suurimmasta suurimmassa tapahtumassa.Onhan se Obama meidän
kaikkien. Ja niinpä DC:ssä juhlittiin ja tanssittiin.
Kaikki on mahdollista ,näemmä.
Pieni ihminen ei välttämättä aina tajua näiden tapahtumien kauaskantoisuutta
ja ennen kaikkea niitä edeltäviä vuosisatoja ja -kymmeniä.
Mutta otan kantaa, koska pallo on hallussa meillä kaikilla.
Moni on yrittänyt muuttaa ja auttaa maailmaa.
Kennedy lupasi jo ammoin parempaa huomista, mutta tulokset tiedämme
niiltä vuosilta.
Liikuttavan mammuttimainen ihmismassa, suhtéellisen sovussa siellä
aukiolla. Tuli jotenkin paha olo, kun muisteli tuhatluvun alkua,
silloin ihmismassa itkien yhdessä lauloi tuskaansa WTC:n savuissa.
Hiatoria ja tulevaisuus koskettaa meitä suomalaisiakin.
Ja on aihetta miettiä vastausta kysymykseen, joko USA osaa taidon kunnolla
kastella kulttuurinsa juuria.
Celine lauloi viikkoa aikaisemmin bravuuriaan, nyt tuli sielun
pohjalta tummien soulia: Glory Hallelujah.
Kaikki olisi yhtä- voi kunpa onnistuisi
Tamä Obaman kansan- Bowien, Bonon ja Bossin toive
Siunaan omassa piirissäni sinua Mari.ystäväni:
olet yksi paremman huomisen lähettiläs
tummassa Afrikassa. Jaksamista.
Kuten kaikille, kaikille heille, jotka tajuavat IHMISYYDEN ARVOT.
YMMÄRTÄMYSTÄ:VAIKKA SIELLÄ JA TÄÄLLÄ ON VAALIT OHI.
LUPAUKSET : LUNASTAKAA NE. SUURESSA JA PIENESSÄ KAAVASSA.
JA AUTTAKAA TOISIANNE, ÄLKÄÄ TÄRKEILKÖ.
EI ONNISTUMISEEN TARVITA KUIN — NIIN MITÄ.
OLKOONPA KYSEESSÄ JENKKI TAI SUOMALAINEN
Vastaa