Jokaisen elämä ja jokaisen kuolema on tärkeä.On
hän sitten vanhus lähipiirissämme tai serkkumme,sisaremme tai hyvä
ystävämme. Suru. mitä se on.
SE on mielestäni tajunnassamme oleva suuri ,
yli ymmärryksenkäyvä prosessi.Monen tyyli on näköjän nykyään hyvin pinnallinen:
minulla on
omat murheeni,omat kipuni. Tämä on kaikilla meillä.. Ei ole empatiaa toiselle.
Nykyaikana on juuri hyvinkin ajankohtainen vanha sanonta: Jokainen
hyvästijättö voi olla viimeinen.
Muistakaamme se, eläkäämme sen mukaan. Ja
älkäämme olko kovia, itku auttaa.
Luonnollinen purkutie silloin. kun
sattuu, tekee kipeää.Sillä kaikki ympärillä olevat eivät ole
itsestäänselvyyksiä,
He ovat lahja meille.Ei ostettavissa.Tälläkin
hetkellä itku on herkässä. On liian epätodellisia sattumia.
Otin esille
Maaria Leinosen: Surun sisar on lohdutus- runoteoksen.Koskettava runo on
minun ohjeeni.
Näin.Hän oli ystäväni monet vaikeat vuodet. Ja äkkiä poissa.Loimua rusko
ruusuina- unikkoina tämän kummun yllä- tuo tuuli suopursujen tuoksut
routaisen maan yli- palaa pian pääskynen, tee uljain kaartosi tämän kummun
yllä ihan liki maata- ja laula. Laula. Hän kuulee kyllä, oli ystäväsi.
Ja
nyt poissa. Vaikka syksy aina useammin tulee liian varhain.Eläkäämme
elämäämme,se on kaunista. Minun naiivi ajatukseni tähän loppuun.
Jokaisella on mahdollisuus saada kulkea puhtain purjein,mahdollisuus
saada oma tähti.
Ja Luoja on liittoutunut kanssamme jo ammoin, sen
osoittaa sateenkaari. Ja hautapaadet kirkkomaalla.
Siunauksellisin
ajatuksin ja vaikka trumpetinsävelin:
Olen kuullut on kaupunki tuolla.
Teidän irmaliisa
Julkaistu 22.10.2009 klo 16:01 aiheena Yleinen. Voit seurata kommentteja RSS -syötteenä. Voit jättää kommentin tai seurantailmoituksen oma
Vastaa