Nyt pitäisi vihdoinkin olla sen verran varma asia, että uskaltaa iloita jo! Juniori aloittaa kindergartenin ensi maanantaina. Vihdoinkin! Hän saa itselleen seuraa ja tekemistä. Onhan siitä jo 9 kuukautta kun hän on viimeksi ollut leikkimässä ikäistensä kanssa. Hienoa on ollut huomata miten innostuneesti hän on ottanut tehtäväkseen harjoitella englantia. Seikkailija Dora ja Disney Magic English ovat olleet kovalla käytöllä. Suuret kiitokset lahjoittajalle! Saimme filmiboksit pois muuttavan suomalaisperheen lahjoituksena.
Päiväkotiin ilmoittautuminen ei sinänsä ole hankalaa, ainakaan meille ei ollut. Vähäsen tuntuu, että Juniorista odotellaan jonkinlaista imagon nostatus kasvoa, voidaan näyttää, että ”oikeasti” olemme kansainvälinen päiväkoti, kun täällä on länsimainen lapsi. Äkkiseltään emme ainakaan huomanneet paikalla olevista lapsista tai esillä olevissa lasten kuvissa yhtään länsimaisennäköistä lasta. Näissä ”kansainvälisissä” kouluissa tai päiväkodeissa, tuohon kansainvälisyyteen riittää, että lapsista osa on Taiwanin, Hong Kong:n tai vaikka Macaon passilla. Käytännössähän kaikki ovat kiinalaisia. Mutta virallisesti eivät.
Sopimus saatiin allekirjoitettua ja iso nippu rahaa vaihtoi omistajaa. Vielä oli edessä terveystarkastus. Ennen päiväkodin ja koulun aloitusta tehdään terveystarkastus. Myös verikoe vaaditaan. Tarkastus tietysti pitää tehdä juuri siinä yhdessä ja määrätyssä sairalassa, mikään muu ei kelpaa. Vaikkapa sellainen jossa saisi englannikielistä palvelua… Pienen neuvottelun jälkeen saimme päiväkodista henkilön mukaan tulkiksi ja opastamaan paikan päälle. Kovin ehdottelivat Isännän työkaveria mukaan tai, että antaisivat lapun missä lukee miksi olemme lääkärissä.
Eihän lääkäriin voi mennä pelkän lapun kanssa, ainahan siellä jotain kysytään! Ja täällä kun nuo koulut ja päiväkodit maksavat hunajaa, edellytämme siihen hintaan saavamme myös hieman palvelua.

Kuva Yizhuang Hospitalista, siellä Juniori kävi tarkastuksessa. Ihan hienosti onnistui olemaan. Ainoastaan veren lypsäminen pilliin aiheutti pientä erimielisyyttä. Sekin meni kuitenkin nopeasti ohi ja hän pääsi sen jälkeen vihdoinkin syömään. Aamullahan ei tietenkään saanut syödä mitään, kun kerran verta otetaan.

Ovi josta menimme sisälle.

Tarkastukseen menimme eräälle ovelle jonottamaan. Onneksi ei ollut kovin montaa lasta ennen meitä. Huoneessa oli lääkäri ja hoitaja, luulisin. Lääkäri kirjoitti nimen tietoihin, kyseli allergioita ja vissiin onko jotain toimenpiteitä tehty sairaalassa… En ole ihan varma Juniorilta katsottiin paino, farkut ja kengät jalassa ja toppatakki päällä. Ties vaikka taskussa olisi ollut kiviä. Ainakin pari kiloa meinaan oli lukemassa ilmaa. Pituus katsottiin, se sentään ilman pipoa Joten huikeat 102 cm voisi olla aika lähellä totuutta, tosin lenkkarit tuo mitta sitten sisältää. Kuuloa koitettiin piipittimellä ja sydäntä oltiin kuuntelevinaan.
Sitten lasku käteen ja seuraavalle puolelle rakennusta luukulle maksamaan. Hinnalla ei ollut pilattu, vain 45 rmb eli noin 5 euroa. Rahastuksen jälkeen vitriinin luukulle ja Juniorin käsi luukusta sisään ja verikoe siinä. Harmikseen ei saanut edes laastaria. Eihän sitä olisi muuhun tarvinnutkaan kuin henkiseksi parannukseksi.
Lopuksi laput kassiin ja taksilla kotiin. Meidän seura-neiti tiedusteli heti kun hommat olivat pulkassa, että kai me selviämme tulosten hakemisesta ilman apua…

Tuloslapun haku reissulla paikka oli autio, tarkastus käynnillä tämä aula oli täynnä ihmisiä.

Seinillä oli kivoja maalauksia. Taisi olla lapsille tarkoitettu osasto.

Tällä käytävällä jonotimme tarkastukseen. Ilman apua en olisi tiennyt minkä oven pieleen olisin mennyt nojailemaan. Kaikilla ovilla kun oli jonot ja kaikissa jonoissa lapsia.

Terveystarkastus pitäisi siis olla hoidettu ja mitään muutakaan syytä ei pitäisi enää olla ettei Juniorin päiväkoti ura alkaisi vihdoinkin.
Shoppailemaan piti tietysti mennä sairaalan jälkeen. Pitäähän varusteet saada kuntoon. Lähinnä reppua olimme vailla. Emme me kyllä kaupasta mitään ruokaa voineet ostaakaan. En tiedä johtuiko ”aikainen” ajankohta vai miksi kaupassa ei ollut mitään tuoretta myytävää esillä.Olimme liikkeellä puoli kymmeneltä aamulla Lihatiskit ammottivat tyhjyyttään, vihannekset ja hedelmät olivat pimeässä peiton alla ja maitotuotteetkin olivat loppuneet. Pakko oli ostaa vaan keksejä. Ja tytölle juomapullo. Tämä on jo 4. pullo hänelle. Käyttävät koulussa juomapulloja ihan yleisesti ja ei se huono tapa ole juoda reilusti päivän aikana.

Sisätossut hoitoon. Ne tarvitaan siellä, uusia ei olisi välttämättä tarvittu, mutta kiltteys palkitaan ja 22 rmb:n hinta ei päätä huimannut. Hauskan näköisetkin vielä.

Reppukin löytyi. Unilelu on valkattu odottamaan tossujen seuraksi reppuun. Hieman taidetaan molemmat odottaa maanantaita…