Tänään sai nukkua aamulla jopa puoli yhdeksään, näin aamuvuorojen välissä se on todella ruhtinaallista. Eilinen meinasi venähtää hieman pitkäksi, ekstemporee kyläily reissun takia. Saatiin vietyä isomman pojan vanhoja tai lähinnä pieneksi tulleita vaatteita kiertoon ja pois meidän kaapista viemästä tilaa. Jotain on tullut säästettyä kuopukselle, mutta kun tuota ikä eroa on kuitenkin 12 vuotta niin saattaa tuo muoti ja maku olla toinen kun ovat ajankohtaisia. Ja samalla reissulla palautui kotiin myös jonkin aikaa lainassa olleet Harry Potter leffat. Kämppäkin on saanut hieman siistimmän ulkomuodon, imuroitua tuli, kun joku isompi ja ei niin karvainen oli kaivanut kissan hiekkalaatikossa. Samalla levittäen kissanhiekkaa puoli laatikollista purkin eteen. Ruokana tänään oli makaronilaatikkoa ilman makaronia. Kaupassa ollessani en ostanut makaronia kun ajattelin sitä olevan vielä reilusti. viimeksi ainakin oli. 🙂 Eipä sitä sitten ollut kuin pieni pussin pohjallinen, mutta eipä hätiä mitiä, onneksi sentään oli spagettia. Samaa tavaraa se on kuin makaroni ja aivan hyvää tuli laatikosta. 🙂 Sisko kävi kyläilemässä ja hänellekin kelpasi. Bailatinoon oli matkalla iltasella ja kehui kovasti sen olevan mukavaa. Kokeilla voisin, vaikkei lajina ehkä olekaan ihan lemppareita. Ehkä paremmin sopii yksilönä toimiminen ohjattuna. Esimerkiksi kuntonyrkkeily on äärimmäisen mukavaa ja tehokasta. Saa purettua agressiot tehokkaasti ja kuntokin kohenee mukavasti. Jos taas vuoden vaihteen jälkeen kerkeisi harjoituksiin. Pidetään peukkuja! 🙂 Pikku-kisusta koitin ottaa kuvia, mutta eipä siellä mitään julkaisu kelpoista ollut, joku toinen päivä sitten paremmalla tuurilla. Alkaa armaan väsy painamaan kun tappelut lisääntyy iltaa kohden. Eli päivä oli rauhallinen. 🙂