Kesän ensimmäinen luontopolku

Kesälomalla on mukavaa. 🙂
Luisteluleiri on ohi. Molemmat olisivat olleet leirillä pidempään. Kuulostaa siltä, että kivaa on ollut. Juniorin mielestä leikkiä olisi voinut olla enemmän ja treenejä vähemmän 😀

Luistimet laitettu vähäksi aikaa tauolle.

Juhannusta odotellessa siivottiin hieman pihaa ja kasattiin pihalle grilli. Meillä grillinä toimii vuolukivestä kasattu tulipaikka. Tämä on ollut tähän astisista paras, edes kalliit kaasigrillit eivät vedä tälle vertoja. Pallogrilli tulee hyvänä kakkosena. Siinä on kätevä grillata iltapala makkarat.
Eilen lähdimme hieman ulkoilemaan ja nauttimaan lämpimästä ilmasta ja auringon paisteesta. Suunnaksi otimme luontopolun Paimiossa. Kovin pitkää kävelylenkkiä ei jaksettu tehdä, koska aikomuksena oli mennä myös rannalle. Yllättäen se kiinnosti lapsia rauhallista metsää enemmän… 😀

Eväät kulkivat kätevästi lasten repuissa.

Suolampi

Oliskohan neitokorento?

Jonkin sortin sudenkorento

Villin luonnon keskellä suolammen rannalla nautittiin eväät. Hetken sain kuvailla ympäristöä, sitten olikin jo kiire rantsuun. Sekin löytyy Paimiosta, suuntana oli siis ankkalampi.

pikainen pulahdus veteen

Paljaiden varpaiden heiluttelua hiekalla. Paljaat varpaat kuuluvat lasten kesään.