Tuleehan se syksy pikku hiljaa tännekin. Tai paikalliset ovat olleet sitä mieltä, että talvihan täällä jo on. Pukeutumisesta päätellen ainakin. Koulubussi pysäkillä oleva koira-täti eli täti jolla on koira, on ollut jo pitkään huolestunut Juniorin vähäisestä vaatetuksesta. Viime viikot hänellä on pääasiassa ollut jopa pitkät kalsarit jalassa, vaikkei niitä oikeasti olisi tarvinnutkaan kuin tuulisemmilla päivillä. Lämpötila on lähinnä ollut ilta-päivisin kuitenkin 13-16 astetta. Siis melkein kesäkelejä vielä.
Lehdet kellertää ja oksat tippuvat puista, siis ne kesäiset kasvupiiskat.
Siitäkin tietää, että syksy on tullut, kun puut on maalattu valkoiseksi. Kertokaa joku viisas, miksi ne maalataan valkoiseksi talveksi?
Ihan ei ole koulupuku säntillisesti kotiin palatessa. Aamuisin on jo sen verran viileää, että ohuempi talvitakki tarvitaan bussin odotusta varten.
Hurja taistelija ”miekkailee” moni kätisen vastustajan kanssa. Maasta löytyvät piiskat ovat oikein hyviä miekkoja. Puskassa vielä olevat lehdet vastustajan henkiä. Valitettavan usein vain tämä epäreilusti monella miekalla yhtä aikaa taisteleva vastustaja voittaa…. Eli katkaisee miekan. 😀 Taistelu on välillä todella hurjaa ja osumiltakaan ei ole vältytty. 🙂
Keltaista on.
Muuten syksy etenee samalla lailla kuin Suomessa. Täällä se vaan on kuiva. Ei ole räntäsateita, ehkä tulevat myöhemmin. Ei tule vettä vaakatasossa. Ilmat vain pikku hiljaa viilenevät. Valoisan määräkään ei ihan hirveästi vähene. Ihan mukava tämä tämmöinen syksy. 🙂