Niin, joulu tulee. Ehkä. Täällä sitä joutuu miettimään hieman pitemmällä ajan jaksolla. Jos aion saada jotain lahjuksia lähetettyä Suomeen, ne pitäisi varmuuden vuoksi saada tämän kuun aikana lähtemään. Ajatus postiin menemisestä ei vaan houkuttele yhtään. Raahata ensin laatikko sinne Juniorin kanssa bussilla. Postissa innokas ja utelias virkailija kaivaa koko laatikon läpi. Mietinnässä onkin paketoinko lahjat vai en…. saattaa tulla jotain ulokkeita otsalle, jos se virkailija aukaisee kaikki lahjat postissa ja tuskin paketoi niitä uudelleen.
Ja kaiken lisäksi postin kuljetus Suomen ja Kiinan välillä on hyvinkin tyyristä, kumpaankin suuntaan. Varasuunnitelmakin on jo valmiina 🙂
Vähäsen on tekemistä tuon joulun etsimisessä, mistä se löytyy? Jouluhan on kristillinen juhla ja täällä kristinusko ei ole valtaa pitävänä. Joten joulu krääsää ei ole ihan joka paikassa tyrkyllä.Tyttökin pohdiskeli jo, että myydäänkö täällä joulukalentereita…? En osannut vastata, ehkä. Tytölläkin on jouluna vapaata koulusta vain joulu-aatto ja joulupäivä, lisäksi jouluviikon lauantai on koulupäivä. Eli se siitä joulun vietosta tänä vuonna. Yleisesti ottaen olen valmis kokeilemaan kaikenlaista uutta ja muuttamaan perinteitä, tehdä uusia perinteitä. Joulu nyt ei vaan kuulu asioihin joita haluaisin muuttaa. Joulu on mielestäni perhejuhla, lastenjuhla. Miten ihmeessä saan lapsille mukavan joulun, kun en usko siihen itsekään? Varsinkin kun puolet lapsista puuttuu. Muutenkin on ikävä Suomeen jääneitä lapsia ja joulun lähestyessä ikävä vaan kasvaa. :/ Pettymys siitä ettemme pääsekään lähtemään lomalle Suomeen on suhteellisen iso. Syö kyllä naista.Omasta mielestäni olen suhteellisen optimistinen ihminen, täällä ollessa välillä usko asioiden järjestymiseen horjuu. Tai järjestyyhän asiat aina, mutta ei niin kuin minä haluan niiden järjestyvän.
Jospa voisi vetää peiton korviin ja nukkua pari kuukautta ja katsoa olisiko silloin jotain hyvää tiedossa.
Tältä tuntuu matkan teko, uusia polkuja.
Mihin oikein olen matkalla?
Tämä tuntuu olevan aina vastassa, menenpä mihin suuntaan tahansa…
Taitaa kuulua tämäkin tirpunen jonnekin muualle kuin häkkiin.
Vai voisiko olla niin, että jostain löytyy polku joka ei pääty seinään?
Pääsikö täältä eteen päin…. On siitä ainakin muutkin menneet… 🙂