Täällä tuntuu olevan tapana, että mies kantaa naisen käsi,- tai olkalaukun. Tietysti myös kaikki muut shoppailulla kertyneet kassit ja pussukat mies kantaa. Mies seuraa kiltisti ostoksilla, esittää omat mielipiteensä vaatteista, kengistä ja kaikista asusteista. Mielipiteet saattavat olla hyvinkin vahvoja ja hallitsevia 🙂 Mies myös maksaa kaiken tämän lystin ja kiinalainen nainenhan haluua, jos ei parasta niin kalleinta, ja hienointa merkkiä nyt ainakin. 🙂 Ja ettei kukaan tulkitse asiaa väärin niin, myös länsimainen nainen haluaa parasta ja kalleinta. Heille se ei ehkä ole aivan yhtä itsestään selvää saada sitä. Meillä Isäntä kyllä kantaa ostokset kiltisti ja tilanteen ollessa tämä mikä on niin myös maksaa kaiken, ehkä vähemmän kiltisti, mutta kuitenkin. Shoppailu seurana ehkä ei se paras vaihtoehto, mutta kelpaa paremman puutteessa. Käsilaukkuani ei suostu kantamaan, enkä kyllä sitä hänelle annakaan.Hänhän hukkaisi sen heti kun ote siitä irtoaa…. 🙂

Isäntä on suhteellisen leväperäinen tavaroidensa suhteen, jättää niitä mihin sattuu ja yleensä sinne missä niitä on viimeksi tarvinnut. Joka päiväinen ohjelma on puhelimen, avaimen ja kukkaron etsiminen. Yleensä minä kerron missä olen sen viimeksi nähnyt ja sieltä se yleensä löytyy. Kukkaroa hänellä on ollut tapana kauppareissuille pitää minun käsilaukussa. Siellä se on paremmassa turvassa vetoketjun takana kuin taskussa. Varsinkin ruuhka-aikaan, kun koko ajan joku tönii johonkin suuntaan niin ei koskaan tiedä milloin käsi livahtaa taskuun ja kukkaro häviää. Kukkaron hävittäminen ei ole kovin hyvä asia, se tuottaa paljon työtä korttien kuolettamisen ja uusimisen johdosta. Ja tietysti Isäntä onnistui hukkaamaan kukkaronsa taas… 🙂

Mutta kun kyseessä on tuollainen tuurihaukka niin tapauksesta selvittiin tälläkin kertaa säikähdyksellä. Eilen illalla tuli puhelin soitto paikalliselta poliisiasemalta, että kukkaron on siellä. Joku oli löytänyt sen ja vienyt kiltisti poliisin huomaan. Isäntä ei ollut edes huomannut, että jotain puuttuu ja hän oli kuitenkin käyttänyt sitä edellisenä iltana kauppareissulla! Samaisella reissulla kukkaro oli myös pudonnut hänen taskustaan, poikkeuksellisesti se ei ollut minun käsilaukussa.

Tänään tietysti oli sitten ohjelmassa poliisilaitokselle meno. Olisihan meidän pitänyt mennä sinne joka tapauksessa, minun ja lasten asumisluvat tulivat viikolla ja niiden kanssa pitää mennä ilmoittautumaan poliisiasemalle. No, se tuli sitten hoidettua samalla. Ainoa vaan, että tämä paikallinen poliisiasema ei ollut se jossa kukkaro on. 🙂

Siinä meidän lähin poliisiasema, autojen parkkeerauksesta ja muutenkin ulkopuolisesta törky määrästä ei ikinä voisi kuvitella tuolla olevan mitään mikä viittaa lakiin ja järjestykseen.

Täällä poliisilla on jonkinlaisia toimipisteitä vähän joka nurkassa. Meidän compoudillakin eli asuinalueella on oma pieni poliisiasema. Asemalta löytyi kuitenkin mukava, suhteellisen hyvin englantia puhuva nuori poliisi. Pitkän etsimisen jälkeen selvisi että kukkaro ei ole täällä, vaan toisella asemalla jonka sijainista meillä ei ole mitään hajua.

Niinpä tämä mukava poliisi lähti opastamaan meitä parin kilometrin päässä olevalle Yizhuang:n poliisilaitokselle.

Sieltä kukkaro sitten lopulta löytyi, kortit ja jopa rahat olivat tallella. Löytäjä ei ollut jättänyt mitään yhteystietoja joten löytöpalkkiota tälle rehelliselle henkilölle emme voineet antaa. Kiitokset saa myös tämä mukava ja reipas poliisi, joka jaksoi opastaa kuumassa ilmassa meidät toiselle asemalle. Ei tullut pyydettyä edes nimeä häneltä, että jos tulee jotain ongelmia niin voisi ottaa häneen yhteyttä suoraan.

Koomisinta tässä koko episodissa oli, se että kukkaron katoamista ei edes huomattu, olisi tullut paniikki Isännälle huomenna aamulla puoli viidelta kun olisi alkanut etsiä sitä ja lento etelä-Kiinaan lähtee parin tunnin päästä… 🙂