Meidän ihanat ja vihattavat karvapallot. Kavereita kun tarvitsevat ruokaa tai rapsutuksia. Raivostuttavia yömelskaajia. Karvoja kaikki paikat täynnä, ihme etteivät ole jo kaljuja. Tai no vuorotellen ovatkin vähäsen kärsineen näköisiä 🙂 Mutta kyllä ne kuitenkin ovat ihanampia kuin rasittavia. Mikään ei poista stressiä ja pahaa mieltä kuin lämmin kissa sylissä kehräämässä.

Meidän Mörri, keski-iän kynnyksellä jo. Muistaakseni viettää synttäreitä 19.2. ja täyttää seuraavaksi 7 vuotta. Mörri lähti jo hajasijoitukseen esikoisen luo. Hän väitti tylsistyvänsä yksin ja halusi Mörrin seurakseen. 🙂 Hyvin seurallinen tapaus, maatiainen jossa 1/4 persialaista. Siniveriset juuret näkyvät pyöreässä naamassa ja normaalia maatiaista tiheämpänä ja pehmeämpänä aluskarvana.

Tässä on meidän Milo. Virallisestikin siniverinen 🙂 Papereihin merkattu nimi Cougar´s Milos Columbo. Miloa käytettiin jonkin verran näyttelyissä, tasainen väritys, laadullisesti hyvä turkki, sopusuhtainen ja kaikinpuoli kaunis kissa. Ja vielä luonteeltaan todella sopeutuvainen ja kiltti. Mutta, kun häntä on liian lyhyt ja koko on muutenkin liian pieni, niin ei siellä näyttelyissä pärjää. Milo on suunnilleen normaalin maatiaisen kokoinen, ei sellainen iso kuin norjalaisen metsäkissa uroksen pitäisi olla. Mahtaisiko saada järjestettyä mini-norjalaisille omaa sarjaa…? Silloin Milokin olisi voinut pärjätä. On sillä sentään tittelinä herkkusieni, eli champion 🙂

Sitten meidän vauva, talon utelias joka paikan höylä. Kun leikityttää niin toiset leikkivät haluavat tai eivät 🙂 Manta, omituinen karvan nyppijä. Manta on myös norjalainenmetsäkissa, mutta ilman papereita. Se kun on vahinko pentueesta, tosin olin huomaavinani joku aika takaperin lehdessä taas ilmoituksen vastaavista ”vahinko”pennuista… :/ Meiltä pentu sai hyvän kodin, mutta pitääkö rotupennuilla rahastaa tietämättä kissoista mitään?
Milo ja Manta täällä vielä lämmittävät sänkyä, eihän sitä nyt yksin voi nukkua… 😉 Kissat olivat ensimmäinen asia mikä huolestutti muutossa. Heistä ainoastaan Milon olisi voinut ottaa mukaan, koska sillä on passi ja sirutettu ja muutenkin paperit kunnossa.Mutta tuskin olisi tykännyt lentomatkasta tai kuukauden karanteenista Kiinassa. Onneksi kaikki miukut on saaneet väliaikaiset kodit siksi aikaa kun me olemme muilla mailla. Kaikille tässä on sopeutumista niin meille kissattomaan arkeen kuin kissoilla erossa tutuista ihmisistä, hajuista. Ja varsinkin Milon uudella emännällä menee ehkä hetki taas tottua kissaan talossa. Hänellä on ennenkin ollut kissoja, mutta siitä on jokunen hetki jo vierähtänyt. Kumpikohan sopeutuu nopeammin Milo vai varaemäntä? Onnea, hermoja ja mukavia hetkiä toivotan kaikille kissoilleni ja heidän uusille emännille! 🙂