Alkaa pikku hiljaa joulu tehdä tuloaan, kai se on itsekin pakko myötää 🙂 Myönnän olevani jonkin asteinen joulu-ihminen. Mitään stressiä en halua siitä ottaa, mutta jos aikaa ja inspiraatiota riittää niin voin touhuta jolujuttuja vaikka kuinka ja paljon. Junnut väsässivät kirjeet joulupukille eilen ja kaamea pettymys kun ivät olleetkaan hävinneet keittiön pöydältä yön aikana. Pitänee tänään illalla siirtää ne parempaan paikkaan. Joulukalenterit on jo hankittu, kerrankin ajoissa. Junnut joutuvat pettymyksekseen ”tyytymään” lelukalenteriin, heille tule suklaata joka päivä. Isommat saivat suklaakalenterit. Ne on vielä arpomatta kumpi saa kumman. Vaihtoehtoina on kinder-kalenteri ja M&M-kalenteri. Junnuilla on muumi-kalenteri ja hello kitty-kalenteri. Niitä ei arvota 🙂 Tämä on ensimmäinen vuosi kun olen suostunut ostamaan muuta kuin perinteisen kolmen euron suklaakalenterin ja kaikki vain siksi että tilasin puoli vahingossa tuon muumikalenterin kirjakerhosta juniorille. Niin enhän sitten voi muille ostaa halpis kalentereita. Ensi vuonna ehkä selvitään sitten taas halvemmilla. Kudottavien joululahjojen lista olisi huikea, kukahan ne mahtaa valmistaa ennen joulua? Pahalta näyttää, että inspiraation puute vaivaa… Miehen lahja kaulaliinakin odottaa vielä keskeneräisenä. Siinä olisi deadline ensi perjantaina! 🙂 Mies saapui silloin vihdoinkin kotiin.