Yskä jatkuu… ja diagnoosiksi tuli keuhkoputken tulehdus! Eipä ole ennen tarvinnut sellaista kokeakaan. Tämäkin juttu kuuluu niihin, jotka olisin voinut jättää kokeilematta. Pärjäsin tähänkin asti ilman. Yhden bling pipon olen saanut valmiiksi. Sen piti mennä joululahjaksi, mutta meidän neiti oli sitä mieltä, että hän haluaa sen, kun kaikki muut pipot kutittaa… 🙂 Kuvan laitan kun ehdin… 🙂 Luistelupuvun kaavat pitäisi saada piirrettyä, että voin palauttaa lehden. Junnunkin ajattelin tyrkätä jo luistelemaan, mutta sunnuntain luisteluvuoro jää väliin, oman tulehduksen takia ja myöskin siksi, että yleisövuoro on peruutettu tältä sunnuntailta. No, ensi viikolla sitten uusi yritys! Aikaa kyllä on. 🙂