Hyvin oli vissiin yö mennyt, ainakin kaikki kolme tulivat hyvissä voimin aamulla ovella vastaan. Paikka löytyi kahdelle kissalle sängystäni mennessäni nukkumaan, kolmas päätti nauttia omasta rauhasta. Hyvin tuntuu pentu kulkevan toisten perässä ja opettelevan talon tavoille. Kohta puolin taas yöksi töihin, onneksi on tältä erää viimeinen. Tämä päivä meni onneksi paremmin kuin eilinen, taas on uskoa siihen, että tämä toimii. Yhtä kiire oli kuin eilenkin, mutta saatiin sentään hommattua valokuvaan vaatteet junnuille. Nuoremmalla on kuvaus huomenna. Laitoin kuvaus vaatteet erikseen pussiin etteivät ole puurossa kun pääsevät kuvaan saakka. Nuoremmalla tytöllä on kuvaus vasto torstaina. Meillä on silloin vapaa, joten vien hänet käymään vaan päiväkodissa kuvauksen ajaksi. Tyttökin sai helli kitty mekon kuvaa varten. Sukkahousuja lähinnä mentiin katsomaan, jotenkin taas levisi käsiin tuo shoppailu. Ei kylläkään pahasti, kun tuo talous puoli pitää siitä huolen, ettei paljoa voi shoppailla, jos meinaa jotakin syödäkin.